— Sen te voitte antaa kananpoikaselle, sanoi hän. — Älkää seisoko siinä minun kiusanani!
— Nyt te olette minulle suuttunut, sanoi laululintu. — Mitä minä olen tehnyt?
— Tehnyt! sanoi portugalilainen. — Tuo lausetapa ei ole hienointa lajia, tahdon huomauttaa teille.
— Eilen täällä oli päiväpaiste, sanoi pieni lintu, — tänään täällä on pimeää ja harmaata. Minä olen niin sanomattoman surullinen.
— Tepä ette näy ymmärtävän ajanlaskua, sanoi portugalilainen. — Päivä ei vielä ole lopussa. Älkää seisoko siinä töllistelemässä!
— Te katselette minuun niin vihaisesti kuin kaksi pahaa silmää katsoi silloin, kun minä putosin alas tänne tarhaan.
— Hävytön! sanoi portugalilainen, — vertaatteko te minua kissaan, tuohon petoeläimeen! Ei yhtä häijyä veripisaraa ole minussa. Minä olen ottanut teidät hoitooni ja hyvää käytöstä minä teille opetan.
Ja sitten hän puraisi laululinnulta pään poikki. Lintu makasi kuolleena.
— Mitä tämä nyt on! sanoi portugalilainen. — Eikö hän sietänyt sitä? No, sitten hän totisesti ei kelvannut tähän maailmaan! Minä olen ollut hänelle kuin äiti, sen tiedän. Sillä sydäntä minulla on.
Ja naapurin kukko pisti päänsä pihalle ja kiekui veturin voimalla.