— Nyt te olette vanha ruusupuu, sanoi etana. — Teidän on kohta laittauduttava pois. Te olette antanut maailmalle kaikki, mitä teissä oli. Onko se ollut minkään arvoista, sitä kysymystä minä en ole ehtinyt ajatella. Se vain on selvää, että te ette ole tehneet vähintäkään sisällisen kehityksenne hyväksi, muuten te olisitte tuottanut jotain muuta. Saatatteko sitä puolustaa? Pian te kasvatatte pelkkiä risuja! Ymmärrättekö mitä minä sanon?
— Te peloitatte minua, sanoi ruusupensas, — sitä en ole koskaan tullut ajatelleeksi.
— Ei, te ette tosiaankaan ole koskaan syventynyt ajattelemaan! Oletteko koskaan selvittänyt itsellenne, minkätähden te kukitte ja minkätähden kukkiminen tapahtuu. Miten ja millä tavoin!
— En, sanoi ruusupensas. — Minä kukin iloani, sentähden etten voinut tehdä toisin. Aurinko oli niin lämmin, ilma niin vilvoittava, minä join kirkasta kastetta ja väkevää sadetta. Minä hengitin, minä elin! Maasta nousi minuun voima, voima tuli ylhäältä, minä tunsin onnea, alati uutta, alati suurta, ja sentähden minun täytyi aina kukoistaa. Se oli minun elämäni, minä en voinut muuta.
— Te olette viettänyt mukavaa elämää, sanoi etana.
— Se on totta! Kaikki annettiin minulle, sanoi ruusupensas, — mutta teille on annettu vielä enemmän. Te olette noita miettiviä, syviä luonteita, noita runsaslahjaisia, jotka hämmästyttävät maailmaa.
— Sitä en ensinkään aio tehdä, sanoi etana. — Maailma ei liikuta minua! Mitä minulla on tekemistä maailman kanssa? Minä olen itselleni tarpeeksi ja minulla on sisälläni tarpeeksi.
— Mutta eikö meidän kaikkien täällä maailmassa pidä antaa parastamme muille? Tuottaa mitä me voimme? Niin, minä olen vain tuottanut ruusuja — mutta entä te? Te, joka saitte niin paljon, mitä te olette antanut maailmalle? Mitä te annatte sille?
— Mitäkö minä olen antanut? Mitäkö minä annan? Sylkäisen, siinä kaikki! Se ei kelpaa mihinkään! Se ei liikuta minua. Kasvattakaa te ruusuja, pitemmälle te ette pääse! Kasvattakoon pähkinäpensas pähkinöitä, antakoot lehmät ja lampaat maitoa. Jokaisella on oma yleisönsä, minulla on yleisöni omassa itsessäni! Minä vetäydyn itseeni ja sinne minä jään. Maailma ei liikuta minua.
Ja sitten etana Vetäytyi kuoreensa ja kittasi sen umpeen.