Yksi ainoa palvelija, vanha nainen, pysyy hänelle uskollisena; hänen kanssaan hän astelee auran kurjessa. Ja vilja kasvaa, vaikka paavi ja piispa ovat maan kironneet.
— Sinä helvetin lapsi! Minun tahtoni tapahtuu kuitenkin! sanoo Börglumin piispa. Nyt kosketan sinua paavin kädellä; käräjiin ja tuomiolle!
Silloin valjastaa leski vankkurien eteen molemmat viimeiset härkänsä, nousee istumaan piikansa kanssa ja ajaa yli nummen, pois Tanskan maalta. Vieraana saapuu hän vieraitten ihmisten luo, missä puhutaan vieraita kieliä, missä vallitsee vieraat tavat. Kauas pois, sinne, missä vihreät harjanteet kohoavat vuoriksi ja viini kasvaa. Tuolla saapuu matkustavaisia kauppiaita, peloissaan katselevat he tavaralla kuormitetuista vaunuistaan, peläten ryöväriritarien palvelijain hyökkäystä. Molemmat köyhät naiset kulkevat kurjissa ajopeleissään, joita kaksi mustaa härkää vetää; he ajavat turvallisesti epäluotettavaa rotkotietä ja sankoissa metsissä. Ollaan Frankenissa. Täällä kohtaa leski uljaan ritarin, joka on kahdentoista sotisopaan puetun knaapin seurassa. Ritari pysähtyy katsomaan outoa kulkua ja kysyy molemmilta naisilta, minne he ovat matkalla ja mistä maasta he tulevat. Silloin mainitsee nuorempi Thyn Tanskassa ja kertoo surustaan ja kurjuudestaan. Ja pian se on päättyvä, Jumala on niin johdattanut: vieras ritari on hänen poikansa. Hän ojentaa äidilleen käden, hän sulkee hänet syliinsä. Ja äiti itkee, mitä hän ei ole voinut tehdä vuosikausiin, — hän on voinut ainoastaan purra huultaan niin että lämpimät veripisarat ovat pusertuneet esiin.
On lehtien putoamisen aika, on haaksirikkojen aika, meri vierittää viinitynnyrejä maihin piispan kellareihin ja keittiöön. Siellä paistuu metsänriista vartaassa liekin yläpuolella. Siellä on lämmintä seinien suojassa, nyt kun talvi paukkuu. Kuuluupa tänne uutisiakin. Thyn Jens Glob on palannut kotiin äitineen. Jens Glob hakee oikeutta, hän haastaa piispan sekä hengellisen että maallisen lain ja oikeuden eteen.
— Mahtaa tuottaa suurtakin apua! sanoo piispa. — Jätä riitasi sikseen, ritari Jens.
On lehtien putoamisen aika seuraavana vuonna, on haaksirikkojen aika, nyt tulee jäätävä talvi. Valkeat mehiläiset parveilevat, ne pistävät kasvoihin, kunnes itse sulavat.
Tänään on aikamoinen pakkanen, sanovat ihmiset, kun he ovat pistäytyneet ovesta ulos. Jens Glob seisoo niin ajatuksiinsa vaipuneena, että hänen kiinteä takkinsa kärventyy, jopa siihen palaa reikä.
— Sinä Börglumin piispa, kyllä minä sinut nujerran! Paavin kaapun alla ei laki saavuta sinua, mutta Jens Glob sinut saavuttaa!
Ja niin hän kirjoittaa kirjeen langolleen herra Oluf Haselle Sallingiin käskien häntä tulemaan jouluaattona iltamessuun Hvidbergin kirkkoon: piispa tulee toimittamaan siellä messun, sentähden matkustaa hän Börglumista Thylandiin — sen tietää ja tuntee Jens Glob.
Niitty ja suo ovat jään ja lumen peitossa, ne kantavat sekä hevosen että ratsastajan, koko saaton, piispan pappeineen ja palvelijoineen. He ratsastavat lyhyintä tietä läpi hauraan kaislikon, missä tuuli suhisee niin surullisesti.