Puhalla messinkitorveesi, sinä ketunnahkoihin puettu pelimanni! Se kuuluu hyvältä kirkkaassa ilmassa. Niin ratsastavat he yli nummen ja suon, joka on Fata Morganan laitumena lämpimän kesän aikaan, ratsastavat etelää kohti, pyrkien Hvidbergin kirkolle.
Lujemmin puhaltaa tuuli torveensa, nousee myrsky, Jumalan ilma, joka kasvamistaan kasvaa. Kohti Jumalan huonetta tässä Jumalan ilmassa kulkee tie. Jumalan huone pysyy paikallaan, mutta Jumalan ilma kiitää yli maiden ja soiden, yli vuonon ja meren. Börglumin piispa saapuu kirkolle — sinne herra Oluf Hase tuskin ennättää, ratsastakoon hän kuinka lujaan tahansa. Hän saapuu miehineen toiselle puolelle vuonoa Jens Globin avuksi: nyt haastetaan piispa Korkeimman tuomioistuimen eteen.
Jumalanhuone on käräjäsalina, alttaripöytä käräjäpöytänä. Kynttilät raskaissa messinkijaloissa ovat jo kaikki sytytetyt. Myrsky lukee syytöksen ja tuomion. Ilma kulkee humisten yli suon ja nummen, yli vierivien vesien. Ei yksikään lautta kuljeta ihmisiä vuonon yli tällaisessa Jumalan ilmassa. Oluf Hase seisoo Ottesundin luona. Siellä päästää hän miehensä menemään, lahjoittaa heille hevosen ja haarniskan, antaa heille luvan lähteä kotiin ja käskee viedä terveiset vaimolleen. Yksinään tahtoo hän panna alttiiksi elämänsä myrskyävässä vedessä. Mutta heidän on todistettava hänestä, ettei ole hänen syynsä, että Jens Glob on avutta Hvidbergin kirkon edustalla. Uskolliset palvelijat eivät jätä häntä, he seuraavat häntä syvään veteen. Kymmenen heistä vie vesi. Oluf Hase itse ja kaksi hänen palvelijapoikaansa pääsevät toiselle rannalle, mistä heidän on vielä ratsastettava neljä penikulmaa.
Keskiyö on mennyt, on jouluyö. Tuuli on tyyntynyt, kirkko on valaistu, loistava valo hohtaa ruuduista yli niityn ja nummen. Iltamessu on aikaa sitten päättynyt, Jumalan huoneessa vallitsee hiljaisuus, saattaa kuulla vahan putoilevan kynttilästä lattian kiveen. Nyt tulee Oluf Hase.
Asehuoneessa toivottaa Jens Glob hänelle:
— Hyvää päivää! Nyt minä olen sopinut piispan kanssa!
— Vai sen sinä olet tehnyt! sanoo Oluf. — Silloin et sinä enempää kuin piispakaan pääse elävänä kirkosta!
Ja miekka lentää tupesta ja Oluf Hase iskee niin että lauta halkeaa kirkon ovessa, jonka Jens Glob läjäyttää kiinni hänen ja itsensä välille.
— Maltahan, rakas lanko, katso ensin miten on sovittu! Olen lyönyt piispan ja kaikki hänen miehensä. He eivät enää hiiskahda sanaakaan asiasta, enkä minäkään kaikesta vääryydestä, joka on kohdannut äitiäni.
Punaisella karrella palavat kynttilät alttarilla, mutta punaisempana hohtaa lattia: siinä makaa verissään piispa otsa halki, ja surmattuina makaavat kaikki hänen palvelijansa. Äänetön hiljaisuus vallitsee pyhänä jouluyönä.