— Täällä on semmoinen meno kuin suuressa tulipalossa, sanoi palorumpu.
— Tuli katossa, tuli sydämissä, kullanmuru! krah-hah-hah!
* * * * *
Ja entä sitten? Niin, mitä sitten? Kysykääpä kaupungin soittoniekalta: Pietarin paikka ei enää ole rummun ääressä, sanoi hän. Pietari tulee suuremmaksi kuin minä.
— Ja hän oli kuitenkin kuninkaallinen hovipalvelija. Mutta kaiken sen, minkä hän oli oppinut kokonaisen elämän aikana, oppi Pietari puolessa vuodessa.
Hänessä oli jotakin niin suoraa, niin herttaisen hyvää. Silmät loistivat ja hiukset loistivat — sitä ei voi kieltää.
— Saisi värjäyttää hiuksensa! sanoi naapurin vaimo.
— Poliisikonstaapelin tyttäreltä se onnistui erinomaisesti! Ja hän joutui kihloihin.
— Mutta tukkahan heti taas kävi vihreäksi kuin ankan ruoka ja oli aina värjättävä uudestaan!
— Siihen hänellä on varaa! sanoi naapurin vaimo.
— Ja niin on Pietarillakin. Hän pääsee ylhäisimpiinkin taloihin, itse pormestarille, ja opettaa Lotta-neidille pianonsoittoa.