Olen syntynyt ruusupuun lehdillä. Minä ja koko rykmentti elämme ruusupuusta, mutta se taasen jatkaa elämäänsä meissä, jotka kuulumme korkeampaan olomuotoon. Ihmiset eivät kärsi meitä, he tulevat ja tappavat meitä saippuavedellä. Se on paha juoma, luulen tuntevani sen hajua. On kauheaa joutua pesuveteen, kun ei ole syntynyt pestäväksi!
Ihminen, sinä joka katselet minua ankarin saippuavesisilmin, ajattele meidän paikkaamme luonnossa, kuinka ihmeellisesti me olemme rakennetut, kun sekä munimme että synnytämme eläviä poikasia! Siunaus lankesi meidän osallemme: me lisäännymme ja täytämme maata! Me synnymme ruusuissa, me kuolemme ruusuissa, koko elämämme on runoutta. Älä kohdista meihin nimeä, jota pidät mitä inhoittavimpana ja rumimpana — en sano sitä, en mainitse sitä! Kutsu meitä muurahaisen lypsylehmäksi, ruusupuun rykmentiksi, pieniksi vihreiksi!
Ja minä, ihminen, seisoin ja katselin puuta ja noita pieniä vihreitä, joitten nimeä en mainitse, jotten loukkaisi ruusulaista, suurta perhettä munineen ja elävine poikasineen. Saippuaveden, jolla aioin niitä pestä — sillä minä olin tuonut mukanani saippuavettä ja minulla oli pahat aikomukset, — saippuaveden minä nyt vispilöin vaahdoksi, puhallan siitä saippuakuplia ja katselen niiden loistoa. Ehkä jokaiseen on kätketty satu.
Ja kupla tuli suureksi ja loisti monivärisenä, ja sen pohjalla oli ikäänkuin hopeainen helmi. Kupla liehui, liiteli, lensi ovea kohti ja särkyi, mutta ovi avautui ja siinä seisoi satuäiti itse.
Niin, nyt hän voikin kertoa paremmin kuin minä noista — en sano nimeä! — pienistä vihreistä.
— Lehtitäistä, sanoi satuäiti. — Pitää aina mainita esineet oikealla nimellään, ja jollei sitä todellisuudessa uskaltaisi tehdä, niin on se tehtävä sadussa.
TONTTU JA MATAMI.
Tontun sinä tunnet, mutta tunnetko matamin, puutarhurin matamin? Hän oli paljon lukenut, osasi ulkoa runoja, niin, jopa kirjoitti niitä itsekin. Ainoastaan loppusoinnut, »kilihelinä», joksi hän sitä kutsui, tuotti hänelle hiukan vaivaa. Hänellä oli kirjoituslahja ja puhelahja, hän olisi hyvin voinut olla pappi, ainakin papin rouva.
— Maailma on ihana sunnuntaivaatteissaan! sanoi hän ja tämän ajatuksen hän oli pukenut runotyyliin ja »kilihelinään», tehnyt siitä pitkän, kauniin laulun.
Seminaarilainen herra Kisserup — nimi ei vaikuta asiaan — oli hänen sisarenpoikansa ja vieraissa puutarhurilla. Hän kuuli matamin runon ja sanoi pitävänsä siitä, pitävänsä erinomaisesti.