Yrjö piirsi kiinalaisen talon, jonka soittolaite ulottui läpi kuudentoista kerroksen. Hän piirsi kaksi kreikkalaista temppeliä solakkoine marmoripylväineen ja portaat yltympärille. Hän piirsi erään Norjan kirkon: saattoi nähdä, että se oli kokonaan veistetyistä ja kummallisesti asetelluista hirsistä; joka kerros oli ikäänkuin kehdon jalaksien päällä. Kaunein oli sentään eräällä lehdellä se linna, jonka nimeksi oli pantu »pienen Emilien linna». Sellainen asunto piti tytöllä olla. Yrjö oli ajatellut asiaa juurta jaksain ja ottanut tähän linnaan kaikki, mitä hän noissa muissa rakennuksissa piti kauneimpana. Siinä oli veistetyt hirret, niinkuin norjalaisessa kirkossa, marmoripilarit niinkuin kreikkalaisessa temppelissä, joka kerroksessa soittolaite ja kaikkein ylinnä vihreitä ja kullattuja kupukattoja niinkuin tsaarin Kremlissä. Se oli oikea lapsen linna! Ja joka ikkunan alle oli kirjoitettu, mihin sitä salia tai sitä huonetta käytetään: »Täällä nukkuu Emilie, täällä tanssii Emilie, ja täällä hän leikkii vieraisilla.» Hauskaa sitä oli katsella, ja sitä katseltiinkin.
— »Charmant!» sanoi kenraali.
Mutta vanha kreivi — sillä siellä oli vanha kreivi, joka oli vieläkin ylhäisempi kuin kenraali ja jolla itsellään oli linna ja herraskartano — ei sanonut mitään. Hän kuuli, että portinvartian pieni poika oli keksinyt ja piirtänyt kuvat. No, aivan pieni hän kuitenkaan ei ollut, olihan hän käynyt ripillä. Vanha kreivi katseli kuvia ja ajatteli itsekseen omia ajatuksiaan.
Eräs päivä, jolloin ilma oli oikein harmaa, räntäinen ja kauhea, tuli olemaan pienelle Yrjölle hänen elämänsä valoisimpia ja parhaimpia päiviä: taideakatemian professori kutsui hänet luokseen.
— Kuulehan, ystäväni, sanoi hän, — puhutaanpa hiukkasen. Jumala on suonut sinulle varsin hyvät lahjat, ja hän on myöskin lähettänyt tiellesi hyviä ihmisiä. Vanha kreivi, joka asuu tuolla kulmassa, on puhunut minulle sinusta. Myöskin minä olen nähnyt kuvasi — vedämme ristin niiden yli, niissä on paljon korjaamista. Nyt voit kaksi kertaa viikossa tulla minun piirustuskouluuni, niin kyllä myöhemmin piirustat paremmin. Minä luulen, että sinulla on enemmän taipumuksia rakennusmestariksi kuin maalariksi. Sitä voit itse aikaa myöten punnita. Mutta mene vielä tänään vanhan kreivin luo tuonne kulmaan ja kiitä Jumalaa siitä miehestä.
Kulmassa oli suuri talo, ikkunoiden ympäri oli veistetty sekä norsuja että dromedaareja, kaikki oli vanhanaikaista. Mutta vanha kreivi piti enemmän uudesta ajasta ja sen hyvistä tuomisista, tulivatpa ne sitten ensi kerroksesta, kellarikerroksesta tai vinniltä.
— Minä luulen, sanoi portinvartian vaimo, — että ihmiset ovat sitä vähemmin olevinaan, kuta ylhäisempiä he todella ovat. Kuinka tuo vanha kreivi onkaan herttainen ja suora. Ja hän puhuu aivan niinkuin sinä ja minä — sitä eivät kenraalin väet tee. Olihan Yrjökin eilen aivan kuin hulluna ihastuksesta, kun oli kreivin luona saanut osakseen niin hyvää kohtelua. Ja tänään on minun laitani samoin, kun olen puhunut tuon mahtavan miehen kanssa. Eikö nyt ollutkin hyvä, ettemme panneet Yrjöä käsityöoppiin! Hänellä on lahjoja.
— Mutta niitä täytyy auttaa ulkoapäin, sanoi isä.
— Sitähän hän nyt on saanut, sanoi äiti. — Kreivi puhui selvin sanoin.
— Kenraalin väestä se kuitenkin on lähtenyt! sanoi isä. — Heitä meidän myöskin täytyy kiittää.