— Lapsi! huusi kenraalitar. — Sinä olet sairas, sinä hourailet, ja minä saan kauhean päänsärkyni. Mikä onnettomuus kohtaakaan taloamme! Älä syökse äitiäsi kuolemaan, Emilie, silloin ei sinulla ole äitiä!
Ja kenraalittaren silmät kostuivat, hän ei voinut ajatella omaa kuolemaansa.
* * * * *
Sanomalehdessä luettiin nimitysten joukossa: Yrjö-herra nimitetty professoriksi, viides luokka numero kahdeksan.
— On vahinko, että hänen vanhempansa ovat haudassa eivätkä voi lukea tätä! sanoi uusi portinvartianväki, joka nyt asui kellarikerroksessa, kenraalin herrasväen alapuolella. He tiesivät, että professori oli syntynyt ja kasvanut heidän seiniensä sisäpuolella.
— Nyt hän joutuu maksamaan arvo- ja titteliveroa, sanoi mies.
— Eikö se ole hyvin paljon köyhän lapselle? sanoi vaimo.
— Kahdeksantoista riikin taalaria vuodessa, sanoi mies. — Se on paljon rahaa.
— Ei, minä tarkoitan arvoa, sanoi vaimo. — Mitä sinä luulet hänen välittävän noista rahoista, ne hän voi ansaita moneen kertaan! Ja kai hän lisäksi saa rikkaan vaimon. Jos meillä olisi lapsia, ukkoseni, niin meidänkin lapsestamme kerran tulisi rakennusmestari ja professori.
Yrjö sai kauniin maininnan kellarikerroksessa, hän sai kauniin maininnan ensimmäisessä kerroksessa, vanha kreivi suvaitsi sen antaa.