"Tien?" sanoi tutkimusmatkailija.
"Se on nyt parempi kuin silloin. Ylöspäin matkatessamme täytyi meidän sillä kohtaa, missä laakso kapenee, kahlata penikulma joessa, polvia myöten kuohuvassa vedessä, ja kivillä, jotka olivat liukkaat kuin jää. Sinne minulta putosi kiväärikin. Myöhemmin ovat intialaisemme louhineet kalliota dynamiitilla ja rakentaneet sen mukavan tien, jota te olette kulkenut. Alempana, siellä missä nuo korkeat kalliot ovat, täytyi meidän ehtimiseen, muistaakseni toistakymmentä kertaa muutaman penikulman matkalla, kulkea joen poikki.
"Varhain seuraavana aamuna saavuimme määräpaikkaan. Tehän tiedätte miten se sijaitsee, vuoren ulkonemalla suunnilleen noiden korkeiden kukkuloiden keskustassa. Ja kun huomasimme, miten kammottavan levollisena kylä lepäsi auringonpaisteessa, pysähdyimme tuumimaan.
"Silloin he lennättivät meitä vastaan kappaleen pronssisesta epäjumalankuvasta, ikäänkuin tervehdykseksi. Se vyöryi jyristen rinnettä alas, suhahti ohitseni tuuman verran olkapäästäni ja kaatoi toisen muulimme, joka kantoi muonavarojamme ja kapineitamme, En ole ikinä ennen enkä jälkeenpäin kuullut niin murhaavaa ryminää. Sitten huomasimme kylän ja itäisen kukkulan välisellä kalliolla joukon miehiä, jotka pyssyillä varustettuina ja vuoristoviitat yllä liikkuivat sinne tänne.
"'Käännös oikeaan', komensin minä, 'ei liika lähekkäin'. Miehet kääntyivät, ja me läksimme täyttä karkua laaksoa alas. Emme jääneet pelastamaan kuolleen muulimme kantamusta, mutta toisen muulin otimme ystävyydestä mukaamme — se kantoi minun telttaani ja muuta tavaraa.
"Niin päättyi tämä maineeton taistelu. Taakse katsoessani näin koko laakson vilisevän voittajia, jotka kirkuivat ja ammuskelivat. Mutta keneenkään ei sattunut. Nämä kiinalaiset eivät pyssyillään paljoa toimita, paitsi joskus väijyksistä ampuessaan. He istuvat tuntikausia tähdäten, pyssy kiven varassa, mutta kun he juoksusta ampuvat, tapahtuu se vain komean näön vuoksi. Hooker, eräs derbyshirelaisistani, piti itseään hyvänä ampujana. Kiertäessämme muuatta kallion kulmausta hän seisahtui koettaakseen onneaan, mutta ei saanut osumaan.
"En ole mikään Xenofon [kreikkalainen historioitsija] kertoakseni pitkälti joukkoni peräytymisestä. Kahden ensi penikulman matkalla meidän täytyi kahdesti torjua viholliset vaihtamalla laukauksia heidän kanssaan, kun he tulivat liian lähelle. Mutta tämä oli verrattain yksitoikkoista työtä, kunnes saavuimme lähelle sitä paikkaa, missä vuoret lähestyvät jokea ja laakso kutistuu kuiluksi. Siellä näimme onneksi puolen tusinaa mustapäitä, jotka hiipivät viistoon kukkulan yli vasemmalla sivullamme, siis itäpuolella, ja kulkivat melkein samaa suuntaa kuin mekin.
"Silloin käskin pysähtyä. 'Katsokaa tuonne', sanoin Hookerille ja toisille englantilaisille osoittaen päitä; 'mitä nyt teemme?'
"'Kaula poikki, tai olen neekeri!' sanoi eräs heistä, 'Sehän meitäkin adottaa', tuumi toinen. 'Tunnethan kiinalaisen tavan, George?'
"'Siinä paikassa, missä joki kapenee, he voivat osata meihin jokaiseen 50 metrin päästä', sanoi Hooker. 'Eteenpäinmarssiminen on suorastaan itsemurhaa.'