Minä nykäsin kahleet hänen jaloistaan ja annoin ne hänelle käteen.
— Lyökää näillä! — sanoin minä ja, vastausta odottamatta läksin rientämään pitkin harppauksin samaa polkua myöten, jota oli tultukin. Minussa oli ilkeä tunto siitä, että nuo hirtehiset karkaavat takaapäin minun kimppuuni. Cavor kuului hyppiä tupsahtelevan perässä.
Me juoksimme pitkin askelin. Mutta — ymmärrättehän sen — tämä juoksu, oli aivan toisellaista kuin maan päällä. Täällä maan päällä juostaessa, jalka joka harppauksen perästä koskettaa tannerta, mutta kuussa, jossa painovoima on heikompi, juoksija leijaa jonkun aikaa ilmassa, ennenkuin taas laskeutuu maahan. Kiivasta oli vauhti kyllä, mutta sittenkin saattoi joka loikkauksen aikana lukea seitsemään, mitäpä kahdeksaankin. "Nyt!" ja silloin sitä mentiin! Ja jo siinä yksikin kysymys ennätti mielessä sävähtää. "Missähän ne seleniitat nyt lienevät? Ja mitähän aikonevat? Päästäänköhän tunneliin milloinkaan? Onkohan se Cavor perässä? Vai katkaisevatko häneltä tien?" Tupsis! Nyt ollaan maassa, ja sitten uusi harppaus taas.
Minä huomasin erään seleniitan juoksevan edelläni. Hänen jalkansa liikkuivat aivan samalla tapaa kuin maan päällä juoksevan ihmisen. Minä näin hänen katsahtavan taakseen ja kuulin hänen vinkaisevan, ponnahtaessaan tieltäni pois pimeyteen. Hän näytti äskeiseltä oppaalta, mutta ihan varma en siitä ole. Seuraavan harppauksen jälkeen alkoivat toisella puolen kallioseinät astua näkyviin. Kaksi hyppäystä vielä, niin jo olin tunnelissa, jossa täytyi hyppyjä hieman hillitä, jott'ei pää kolahtaisi tunnelin matalaan lakeen. Jatkoin matkaa vielä ensimmäiseen tienkäänteesen, pysähdyin ja katsahdin taakseni. Tupin, tapin… Jo tulee Cavorkin näkyviin, loiskahdellen joka hyppäykseltä siniseen valokouruun, yhä suureten ja tulla tuhuttaen minua kohti. Siinä nyt seisoimme, toisistamme pidellen. Hetkeksi ainakin olimme päässeet vihollisistamme ja olimme nyt yksin.
Hengästyneitä olimme kumpainenkin ja puhuimme läähättäen, katkonnaisissa lauseissa.
— Te olette tärvellyt koko asian! — ähki hän.
— Joutavia! — huudahdin minä. — Tappaneethan ne olisi meidät!
— Mitäs nyt tehdään?
— Piiloon!
— Mitenkäs se olisi mahdollista?