Mutta tähänpä se minulle tehty vääryys loppuukin. Tästä ruveten saatan tyynellä mielellä julaista Cavorin tiedon-annot, hän kun niissä ei enää puhu minusta mitään.
Näyttää siltä kuin hänen kohtaamansa seleniitat olisivat vieneet hänet johonkin "suureen kaivokseen" kuun uumenissa, ja matka sinne on hänen ilmoituksensa mukaan tapahtunut "jonkinlaisessa ilmapallossa". Hänen jotenkin sekavasta kuvauksestaan sekä myöhemmistä viittauksista ja kertomuksista päättäen käy selville, että tuo "suuri kaivos" kuuluu suunnattomaan ryhmään keinotekoisia kaivoksia, joista itsekukin alkaa jostakin niin sanotusta kuun "kraaterista" ja kulkee satakunta mailia alas kuun keskustaa kohti. Niitä yhdistää toisiinsa tunnelit, jotka on rakennettu poikkipuolin, ja jotka laajenevat avaroiksi luoliksi, muodostaen paikoin suuria "pallomaisia onkalolta". Koko kuun sisusta sadan mailin matkalla pinnasta on melkein yhtä kalliohohkaa. "Osittain nämä kolot ovat luonnollisia", sanoo Cavor, "mutta enimmästä päästä muinaisten seleniitain jättiläismäisen teollisuuden luomia. Näitten kaivosten suulle luodut kivi- ja multakasat ne ne muodostavat nuo pyöreät renkaat, joita astronomit täällä maan päällä — väärän yhdenmukaisuuden erehdyttäminä — pitävät tulivuorten suina."
Tällaista kaivosta myöten Cavoria vietiin tuossa "jonkunlaisessa ilmapallossa", josta hän puhuu. Ensin oli pilkkosen pimeä, mutta mitä syvemmälle tultiin, sitä voimakkaammaksi kävi fosforoiva valo. Merkillistä, kuinka hän näissä tiedonannoissaan niin kovin vähän välittää yksityiskohdista, ihan vastoin kaikkea tiedemiesten tapaa. Sen verran niistä sentään saa kokoon, että tämä valo syntyy virroista ja putouksista, joitten vesi "epäilemättä sisältää jotain fosforoivaa orgaanista ainetta". Se virtaa yhä runsaammissa määrin kohti Keskijärveä. Alas tultaessa, sanoo hän, "seleniitatkin kirkastuivat". Ja kaukana alapuolellansa hän vihdoin näki Keskijärven pinnan. Näytti kuin se olisi palanut kylmässä tulessa, se välkkyi ja liikehti, "niinkuin loistava sininen maito, joka juuri on kiehahtamaisillaan".
"Tämä Kuujärvi", sanoo Cavor myöhemmin, "ei ole mikään tyynipintainen valtameri. Auringon vaikuttama nousuvesi panee sen myötäänsä liikkumaan kuun akselin ympäri, ja usein syntyy sen pinnalla kovia aallokoita ja kuohuntaa ja virtoja. Joskus nousee rajusäitä ja ukkos-ilmoja, jolloin kylmä tuuli puhaltaa yläpuolella olevain muurahaiskekojen kihiseviä katuja pitkin. Vesi loistaa ainoastaan liikkeellä ollessaan, tyynenä se on mustaa, vaikka harvoin se tyynenä pysyy. Tavallisesti sen vedet näyttävät nousevan ja laskevan raskaissa, öljymäisissä, haihtuvapintaisissa mainingeissa, ja suuret määrät välkkyvää vaahtoa kuohahtelee silloin sen verkkaisilla, himmeillä harjoilla. Seleniitat purjehtivat luolain kouruissa ja lahdelmilla pienissä, matalissa, kanotintapaisissa venheissä. Jo ennen lähtöäni Suurta Lunaria — kuun valtiasta — ympäröiviin gallerioihin, minun sallittiin tehdä lyhyt veneretki meren pinnalla.
"Luolat ja käytävät ovat luonnostaankin hyvin monimutkaisia. Suuri osa näitä väyliä on tunnettu ainoastaan kokeneille luotseille kalastajain joukossa, ja usein sattuu seleniitoja ainaiseksi eksymään noihin labyrintteihin. Kaukaisimmissa rotkoissa kuuluu olevan kummallisia eläimiä, jotka siellä saalistansa väijyvät, muutamat niistä peräti hirveitä ja vaarallisia, eikä tiede kuussa vieläkään ole kyennyt niitä hävittämään sukupuuttoon. Mainittakoon varsinkin Rata, muuan sekavan sekava vyyhti kiinniottavia haaroja. Lyö niistä joku poikki, niin yhä enemmän kasvaa uusia sijaan. Samoin Tsee niminen, nuolena lentävä eläin, jota ei milloinkaan näe, sillä niin äkkiä se iskee kuolijaksi"…
Yrittäähän se Cavor antaa niistä jonkunlaisia selityksiäkin.
"Tällä retkelläni muistui mieleeni se, mitä olin lukenut mammuttien luolista. Jos edes olisi minulla ollut keltavaloinen tulisoihtu tämän läpitunkevan sinisen valon sijassa, ja kunnon pursimies mela kourassa eikä tuommoinen pannupäinen seleniita veneen perässä, käsissään jonkunmoinen kone, niin olisin saattanut kuvailla tulleeni maahan takaisin. Kalliot ympärillämme olivat hyvin monenlaisia, paikoin mustia, paikoin sinisiä ja suonikkaita; kerran ne välkkyivät ja kimaltelivat, ikäänkuin olisi tultu safirikaivokseen. Alhaalla näki aavemaisesti fosforioivia kaloja, jotka välähtelivät ja katosivat melkein yhtä räikeästi fosforioivaan syvyyteen. Ja sitten tuli ryöppyävän kulkukanavan päässä äkkiä näkyviin ultramarini-värinen tausta… jo vilahti silmissä laituri… jo katosi katse ylös suunnattoman kaivoksen pystysuoraan hormiin.
"Eräässä tilavassa kohdassa, jossa stalaktiti häikäisevästi kimalteli, näkyi koko joukko kalaveneitä. Me laskimme yhden veneen viereen ja katselimme, kuinka pitkäkätiset kalastaja-seleniitat vetivät verkkoa veneesen. Ne olivat pieniä, kyttyräselkäisiä turilaita, käsivarret varsin lujat, sääret lyhyet, väärät ja kasvot ryppyiset. Heidän kiskomistaan katsellessani, näytti minusta kuin tuo verkko olisi kaikkein raskain esine, mitä vielä kuussa oli silmiini sattunut. Se oli varustettu kiveksillä — luultavasti kullasta — ja kauan kesti sitä vetää ylös, sillä näissä vesissä ovat suuremmat ja paremmat kalat syvällä. Kalain kohoaminen pintaan oli kuin sinervän kuun nousua ikään — sinivärin lentoisata hulvahtelua.
"Saaliikseen he saivat muun muassa erään monilonkeroisen, rumasilmäisen, mustan eläimen, joka riuhtoi vimmatusti. He tervehtivät sitä huudoilla ja kihinällä ja hakkasivat sen kiivain, tempovin liikkein pienillä kirveillä palasiksi. Kaikki irtihakatut jäsenet hyppivät ja potkivat vielä kauan aikaa sangen kiivaasti. Myöhemmin, kuumeen houreissa ollessani, minä myötääni olin näkevinäni tämän ilkeän, raivokkaan eläimen nousevan ylös oudosta merestä. Se oli vilkkain ja vihaisin kaikista eläimistä, mitä ikinä olen nähnyt täällä kuun sisäosissa…
"Tämän meren pinta on varmaankin kaksi, jopa kolmattakin sataa mailia kuun ulkopinnan sisäpuolella. Kaikki kuun kaupungit kuuluvat olevan tämän Keskijärven rannalla sellaisissa laajoissa onkaloissa ja keinotekoisissa käytävissä kuin edellä olen kertonut. Ulkopinnan kanssa ne pitävät yhteyttä suunnattomia pystysuoria kaivannoita myöten, joitten yläsuita astronomit maan päällä sanovat 'kraatereiksi'. Tällaista suuta kattavan kannen olin nähnyt jo ennen vangiksi joutumistani.