Ensimmäiset ihmiset kuussa

by H. G. Wells

"Millaisia olot ovat kuun pinnemmissa osissa, siitä en ole vieläkään saanut tarkkoja tietoja. Sielläkin on paljon suunnattomia notkoja, joissa kuun vasikoita pidetään yön aikana. Siellä on niinikään teurastushuoneita ja sen semmoisia — yhdessä sellaisessa minä ja Bedford taistelimme teurastajain kanssa — ja myöhemmin olen nähnyt, kuinka lihoja lasketaan sieltä ilmapalloissa alas kuun sisempiin osiin. Tuskin olen näistä seikoista sentään saanut sen tarkempaa selvää kuin zulukafferi olisi samassa ajassa päässyt selville Suurbritannian viljanviennistä. Se on ainakin varmaa, että näillä pystysuorilla hormeilla ja kuun pinnan rehevällä kasvullisuudella on sangen suuri merkitys kuun ilmanvaikutuksessa ja ilman raitistamisessa. Ensi aikoina, varsinkin kohta sen jälkeen kuin olin päässyt vankeudesta, puhalsi ilmeisesti kylmä tuuli hormeja myöten alas, ja myöhemmin ylöspäin kulkeva siroccon tapainen tuuli lienee ollut syynä minun tautiini. Noin kolme viikkoa senjälkeen nimittäin minä sairastuin omituiseen kuumeesen, joka saattoi minut varsin kurjaan tilaan, vaikka kyllä koetin olla tilassa ja ottaa kiniiniä, jota minulla kaikeksi onneksi sattui olemaan taskussa. Tätä huonovointisuutta kesti melkein siihen asti kuin minut vietiin Suuren Lunarin, kuun valtiaan, eteen.

"En käy tässä nyt laveammin kertomaan silloisesta kurjasta tilastani", huomauttaa Cavor. Hän ryhtyy kumminkin puhumaan hyvin tarkasti yksityisseikoista, mutta ne jätän tässä syrjään. "Ruumiini lämpö", sanoo hän lopuksi, "pysyi kauan aikaa tavattoman korkeana; ruokahalua ei ollut vähintäkään. Väliin sain valvoa pitkät ajat, väliin taas levottomat unennäöt minua vaivasivat. Yhden otteen olin jo niin heikkona, että koti-ikävä sai minussa vallan: tulin melkein hysterilliseksi. Maltittomasti odottelin, että edes jokunenkaan valo saisi jotain vaihtelua tähän iän-ikuiseen siniväriin…"

Sitten hän rupeaa jälleen puhumaan ilmasta kuun hohkamaisissa onteloissa. Astronomeilta ja fyysikoilta olen kuullut, että kaikki, mitä hän tästä mainitsee, pitää täysin yhtä sen kanssa, mitä kuusta tähän saakka jo on ollut tunnettuna. Jos astronomeilla täällä — sanoo Mr. Wendigee — olisi ollut tarpeeksi tarmoa ja mielikuvitusta rohkean johtopäätöksen tekemiseen, niin he olisivat jo ennalta osanneet sanoa kaiken sen, mitä Cavorilla on ollut kertomista kuun yleisestä rakenteesta. He tietävät nyt aivan varmaan, ett'eivät kuu ja maa ole niinkään vain satelliiti ja emäplanetta, vaan pikemmin kaksi sisarusta, pienempi ja suurempi, yhdestä massasta muodostuneita ja siis samoja aineksiakin sisältäviä. Ja koska kuun tiheys on vain 3/5 maan tiheydestä, niin täytyy sen olla täynnään onttoja onkaloita. Ei meidän, — sanoo Sir Jabez Flap, F.R.S., yksi hauskimmista tähtimaailman lystikästen puolten selittäjistä — ei meidän lainkaan olisi tarvinnut mennä kuuhun asti tekemään näin helppoja johtopäätöksiä. Siinä hän kohdistaa pilapuheensa Gruyèriin, arvellen, että tämä olisi jo ennenkin saattanut julistaa maailmalle tietonsa kuun onttoudesta.

Ja, jos kuu on ontto, silloin tuo näennäinen ilman ja veden puute siellä on helposti selitettävissä. Meri on onkaloitten pohjalla, ja ilma kulkee suuria hormeja ja käytäviä myöten yksinkertaisten fysikaalisten lakien mukaan. Auringon kiertäessä kuuta, ilma ulommaisissa, valonpuoleisissa onkaloissa kuumenee, sen ponnistus lisääntyy; osa sitä nousee pinnalle, sekaantuen kraaterien ohenevaan ilmaan (kasvit siellä imevät itseensä siitä hiilihappoa); suurin osa sitä vastoin virtailee gallerioita myöten entisen, paksunneen ilman sijaan jähtyvällä, valottomalla puolen kuuta. Ulkopuolisissa gallerioissa käy niinmuodoin myötäänsä itätuuli; hormeissa taas käy veto ylöspäin kuun päivän kuluessa, vaihdellen hyvinkin paljon aina sitä myöten, minkä muotoinen mikin galleria on, ja millaisia laitoksia näppärät seleniitat mihinkin ovat keksineet.

XXIV.

Seleniitain luonnonhistoria.

Cavorin tiedon-annot, seitsemännestä ruveten seitsemänteentoista asti, ovat niin katkonnaisia, ja niin täynnään taistelemisia, että niistä tuskin saa ehjää kertomusta kokoon. Tieteellisessä painoksessa ne tietysti julaistaan täydellisinä, mutta tässä lienee sopivinta jatkaa vain lyhennyksillä ja otteilla, niinkuin edellisessäkin luvussa. Jokainoa sana on meillä ollut tarkan kriitillisen punnitsemisen alaisena, ja minun omista lyhykäisistä muistoistani ja vaikutelmistani kuussa on ollut verraton apu monenkin seikan selvittämisessä, mikä muutoin olisi jäänyt aivan käsittämättömäksi. Henkisinä olentoina me luonnollisestikin kiinnymme enemmän seleniitain omituiseen yhteiskuntaan, jossa Cavor näkyy eläneen arvossa-pidettynä vieraana, kuin tuon kaukaisen maailman fyysillisiin oloihin.

Olen luullakseni jo selittänyt, että minun siellä näkemäni seleniitat ovat ihmisen kaltaisia siinä, että käyvät pystyssä ja ovat neliraajaiset. Yleensä olen, pään muotoon ja jäsenten niveltymiseen nähden, verrannut heitä hyönteisiin. Olen senkin maininnut, kuinka kuun pienempi painovoima on vaikuttanut sen, että heidän ruumiinrakennuksensa on haurasta. Cavor vakuuttaa kaikissa kohdin todeksi nämä huomioni. Hän sanoo heitä "eläimiksi", vaikkei ne tietysti sovi mihinkään osastoon maallisten eläinten luokitusta, ja lisää: "kaikeksi onneksi ei anatomian hyönteistyyppi maan päällä ole noussut yli erään, verraten pienen koon." Suurimmatkaan hyönteiset maanpäällä — joko vielä tavattavat tai jo sukupuuttoon kuolleet — eivät ole kuin 6 tuuman pituisia, "mutta täällä, kuun pienemmän painovoiman alla, näyttää eläin voivan saavuttaa sekä inhimillisen että epäinhimillisen koon ja on ihan varmaan yhtä paljon hyönteinen kuin selkäpiillinen."

Muurahaisista hän ei nimenomaa puhu mitään, mutta hänen viittaustensa kautta minun silmieni eteen astuu myötäänsä muurahainen: sen vireä, mutta kaipaamaton toimeliaisuus, sen äly, sen yhteiskunta-järjestys, ja erittäinkin se seikka, että niiden joukossa, paitsi kahta päälajia, joka tavataan kaikissa eläimissä, nimittäin uros- ja naaraspuolta, on vielä koko joukko sukupuolettomia olentoja, työmiehiä, sotilaita ja sen semmoisia, jotka kaikki eroavat toisistaan rakenteen, luonteen, voiman, työnlaadun puolesta ja sittenkin ovat samaa lajia. Seleniitoissa nimittäin huomataan myöskin hyvin monta eri muotoa. Tietysti ne eivät ainoastaan ole kokonsa puolesta paljoa suuremmat muurahaisia, vaan, ainakin Cavorin mielestä, älyssä, moraalissa ja yhteiskunnallisessa taidossa paljoa korkeammallakin kannalla kuin ihminen. Muurahaisia on neljä viisi eri muotoa; seleniitoja sitä vastoin melkein lukemattomia.

Minä puolestani olen koettanut esiintuoda paljonkin eroavaisuuksia niissä seleniitoissa, joita satuin kohtaamaan ulommaisissa kuun osissa. Nämä eroavaisuudet koossa ja ruumiinjäsenten suhteissa olivat ainakin yhtäsuuret kuin mitä erillaisimpiin rotuihin kuuluvissa ihmisissä. Mutta nämä minun huomaamani eroavaisuudet hälvenevät ihan mitättömiin niitten suunnattomain monipuolisuuksien rinnalla, joista Cavor puhuu. Näyttää kuin noita minun näkemiäni ulommaisten kerrosten seleniitoja käytettäisiin vain samanlaatuisiin toimiin: kuunvasikkain paimenina, teurastajina, lihamiehinä ja sen semmoisina. Mutta kuun sisäosissa — sitä en minä tähän saakka osannut aavistaakaan — näkyy elävän joukottain muunlaatuisia seleniitoja, jotka eroavat toisistaan koon, voiman ja ulkomuodon puolesta, olematta kumminkaan eri lajia, vaan ainoastaan saman lajin eri muotoja. Kaikessa monipuolisuudessaan on heissä muutamia yhteisiä tuntomerkkejä, jotka tietävät heidän olevan yhtä sukua. Kuu on kyllä tavallaan suunnaton muurahaiskeko, mutta siinä ei kumminkaan ole ainoastaan neljä viisi eri lajia muurahaisia, vaan monta sataa eri lajia seleniitoja, joissa melkein kaikki välimuodotkin ovat edustettuina.