Tsipuf näkyy olleen hyvinkin samallainen hyönteinen, "kasvot" vaan pitemmät.
Cavorin seurueesen kuului sitä paitsi kantotuolin-kantajia, vinokylkisiä, tavattoman lujaharteisia olentoja, ovenvartijoita ja litteäjalkainen passari.
Se tapa, jolla Fiuu ja Tsipuf ryhtyivät puhelua harjoittamaan, oli varsin, yksinkertainen. He tulivat "kuusikulmaiseen" kammioon, jossa Cavor oli vankina, ja rupesivat matkimaan jokikistä ääntä, minkä häneltä kuulivat, yskimisestä alkaen. Cavor näkyy sangen pian käsittäneen heidän tarkoituksensa ja ruvenneen toistelemaan samaa sanaa monta kertaa, osoittaen samalla, mitä milläkin tarkoitetaan. Samaa menettelyä käytettiin sitten luultavasti yhä edelleen. Fiuu tarkasteli Cavoria ensin, osoitti sitten hänkin esineen ja lausui kuulemansa sanan.
Ensimmäinen sana, minkä hän sai opituksi, oli "ihminen" ja toinen "kuulainen", jota Cavor näkyy kiireissään käyttäneen "seleniitan" asemesta. Päästyään selville sanan merkityksestä, Fiuu toisti sen Tsipufille, joka heti sai sen päähänsä hänkin. Täten he oppivat ensimmäisessä rupeamassa toista sataa englanninkielistä nimisanaa.
Myöhemmin he näkyvät ottaneen mukaansa erään taiteilijan, joka kuvilla ja piirroksilla avusteli selitysten antamista, Cavorin piirustukset kun olivat jotenkin kömpelöitä. Hänellä oli, sanoo Cavor, "näppärä käsi ja tarkka silmä", ja tavattoman nopeasti hän näkyi piirustaneenkin.
Yhdestoista tiedon-anto on ilmeisesti vain katkelma jostain pitemmästä kertomuksesta. Muutamien vaillinaisten, epäselväin lausetten perästä hän jatkaa:
"Vähänpä olisi hauskuutta muille kuin kielitieteen harrastajille, ja minäkin joutuisin liian loitos pääasiasta, jos kävisin juurta jaksain selittelemään näitä väsyttäviä harjoituksia. Ja tokkopa tarkoin osaisinkaan esittää kaikkia käänteitä ja väänteitä näissä molemmanpuolisissa ponnistuksissa. Teonsanoista selvittiin kyllä pian, ainakin sellaisista kohteellisista teonsanoista, joita osasin selittää piirustusten avulla. Laatusanat ne menivät leikkiä lyöden nekin, mutta kun tultiin abstraktisiin nimisanoihin, määräsanoihin ja sellaisiin kuluneisin lauseparsiin, joilla maan päällä saa niin paljon lausutuksi, silloin tuntui kuin olisi koettanut korkkipaidassa sukeltaa veteen.
"Nämä vaikeudet olivat tosiaankin voittamattomia, kunnes kuudennella kertaa saatiin vielä neljäs apulainen joukkoon, muuan olento, jolla oli pää kuin potkupallo, ja jonka vahvin puoli oli pulmallisten vertausten selittely. Hän astui sisään hajamielisenä ja kompastui tuoliin, ja tarvittiinpa vaikeain seikkain esittämiseen jommoinenkin määrä huutoja ja nykimisiä ja iskuja, ennenkuin hän perille pääsi. Mutta asian päästä kiinni saatuaan, hän osoitti hämmästyttävää käsitysvoimaa. Milloin vaan piti ajatella enemmän kuin mihin Fiuu pystyi, vaikkei tämänkään käsitysvoima kovin suppea ollut, aina tuo paksupäinen olento otettiin silloin avuksi. Hän puolestaan ilmoitti johtopäätöksensä Tsipufille, jonka piti panna kaikki mieleensä. Niin, Tsipuf se oli meillä semmoinen tosiasiain varastoaitta. Ja niin sitä taas päästiin eteenpäin.
"Kesti kauan, eikä sittenkään kauan — päivissä se aika on luettu — ennenkuin jo todellakin osasin pakinoida näitten kuun hyönteisten kanssa. Ensi alussa se tietysti kävi kiusallisen vitkallisesti, mutta vähitellen kumminkin rupesimme ymmärtämään toisiamme. Minun kärsivällisyyteni se kohosi ihan huipuimmilleen. Fiuu se on, joka tavallisesti ääntä pitää, alkaen aina hyvin pitkällä muminalla 'Mm… mm.' On hän jo oppinut kaksi lauseparttakin, nimittäin: 'niin sanoakseni' ja 'nähkääs'. Ja niillä hän sitten höystää kaikkia sanottaviaan. Tuosta taiteilijasta hän esimerkiksi puhelee näin:
"'Mm… mm… hän… niin sanoakseni… piirusta… vähä söö… vähä joo… piirusta. Ei mitä muu. Viha kaikki kuin ei piirusta kuin hän. Äkä mees. Viha kaikki kuin piirusta parempi kuin hän. Viha joka mees. Viha kaikki kuin ei aatella koko malililma piirusta. Äkä mees. Mm. Jos mitä muu, se ei mitä, mut vaan piirusta… Hän tahto te… nähkääs… joka uus assi, pitä piirusta. Paha… ilke… vai?'