"Nuo suurpäiset olennot, joitten suoritettavana henkinen työ on, muodostavat tässä omituisessa yhteiskunnassa tavallaan ylhäisön. Ylimmäisenä heidän joukossaan, korkeimpana määränä kuun intelligensiä, on tuo suuri hermokeskus, Suuri Lunari, jonka eteen minä pian olen astuva. Hengenlahjain rajaton kehittyminen intelligensi-olennoissa on mahdollista sen kautta, että heiltä puuttuu kokonaan tuo luinen pääkallo, tuo omituinen luukoppa, joka verhoaa ihmisen aivoja ja käskijänä säätää: 'tähän saakka, mutta ei kauemmas.' Heitä on kolme eri luokkaa, jotka tarkoin eroavat toisistansa vaikutuksen ja arvon puolesta. Ensinnäkin toimitsijat, joihin Fiuukin kuuluu. Ne ovat näppäriä ja ovelia olentoja, itsekukin edesvastauksessa niin ja niin suuresta kuutiotilasta kuunmassaa. Toiseksi neuvonantajat, sellaiset kuin tuo suurpäinen ajattelija. Niitten suoritettavina on erityisiä tehtäviä. Kolmanneksi oppineet, kaiken tiedon varastoaitat.
"Tähän viimeksi-mainittuun luokkaan kuuluu Tsipuf, ensimmäinen maallisten kielten professori kuussa. Näihin kolmannen luokan olentoihin nähden on ohimennen mainittava, että tuo rajaton aivojen kasvaminen on tehnyt tarpeettomaksi kaikkien sellaisten mekanillisten apuneuvojen keksimisen, joita ihminen tarvitsee. Ei kuussa ole kirjoja eikä muistiinpanoja, ei kirjastoja, eikä piirroksia kallioitten kyljissä. Kaikkinainen tieto on kasattuna noihin laajenneisin aivoihin, aivan samoin kuin Texasin hunajamuurahaiset kantavat hunajavarastojaan laajentuneissa vatsoissansa. Somerset House ja British Museum — ne ovat kuussa eläväin aivojen säilyttämiä kokoelmia…
"Toimitsijat — huomaan ma — tarkastelevat minua useimmiten sangen suurella mielenkiinnolla joka kerta kuin heitä kohtaan. He keskeyttävät työnsä, katsoa ammotellen minua, ja kyselevät Fiuulta, joka vastailee heille. Ne kulkevat puoleen ja toiseen, mukanansa suuret määrät kantajia, passareita, julistajia, laskuverhon pitäjiä — kirjava joukko. Suurin osa neuvon-antajista ei välitä minusta vähääkään, niinkuin eivät välitä toisistaankaan, tahi huomaavat minut, ruvetakseen vain suurisuisesti vetämään esille erityisiä taitojansa. Oppineet ne enimmästä päästä ovat sulkeutuneet läpitunkemattomaan ja horrosmaiseen itsetyytyväisyyteen, heräten siitä vain silloin kuin joku kieltää heidän suuren oppineisuutensa. Tavallisesti on heidän ympärillään pieniä vartijoita ja passareita, usein myöskin pikkaraisia, vilkkaannäköisiä, ventoja nais-olentoja, jotka lienevät heidän vaimojansa. Muutamat syvemmin oppineet, ollen liian kookkaita liikkumaan omin neuvoin, kannattavat itseänsä omituisissa kantotuoleissa, ja kunnioittavalla hämmästyksellä minä katselen noita tietojen hyllyviä hyytelöitä. Tänne, näitten sähkökoneitten ääreen, tullessani, jossa minun sallitaan vapaasti liikkua, tuli minua vastaan juuri yksi tuollainen oppinut kummallisissa kantimissa, pää suunnattoman suuri ja paljas, iho ohutta. Hänen edellään kulki kummallisia, torvikasvoisia airueita, jotka julki julistivat hänen kuuluansa ja mainettansa.
"Olen jo maininnut, mitä saattojoukkoa intelligenttien seurassa tavallisesti kulkee: oppaita, kantajia, lakeijoita. Ne ovat kuin ylimääräisiä koskettimia ja lihaksia, täydentämässä noitten ylenpalttisesti, kehittyneitten henkien ruumiillisia vajavaisuuksia. On heillä mukanaan tavattoman nopeita sanansaattajiakin, joilla on raajat kuin hämähäkeillä, ja kädet varjostimen pitämistä varten, samoin palvelijoita, joitten huutoon kuollutkin heräjäisi. Näitten olentojen toimena on vain totella ja tehdä, mitä käsketään.
"Suuri osa näitä olentoja, joita kulkee ylös ja alas spiraleja myöten, ja jotka täyttävät ilmapallot ja laskuvarjojen avulla putoilevat minun ohitseni, — ne kuuluvat arvatenkin työntekijäin luokkaan. Muutamat heistä ovat sanan täydessä merkityksessä konekäsiä. Niinpä kuunvasikkain paimenen ainoa käsi on muodostunut kiinniottamista, nostamista ja ajamista varten, jota vastoin muu osa ruumista ei ole kuin välttämätön lisäke tuolle tärkeimmälle raajalle. Toisilla taas, joitten toimena luullakseni on kelloa soittavain koneitten hoitaminen, on suunnattoman herkkä kuulo; toiset taas, jotka pitävät huolta tärkeistä kemiallisista töistä, ovat varustetut mitä tarkimmalla hajuaistilla; toisilla ovat jalat litteät, ihan kuin polkusimia varten luodut; toiset, joitten sanottiin olevan lasinpuhaltajia, näyttävät olevan pelkkiä keuhkoja. Mutta hämmästyttävän tarkasti, huolellisesti ja sirosti itsekukin heistä tehtävänsä suorittaa. On siellä sitten heidän joukossaan myöskin kamminvääntäjiä, tavallista väkeä, joitten velvollisuutena ja ainoana riemuna maailmassa on olla pienten konelaitosten käynnissäpitäjiä.
"Ja kaikkien näitten asiain yli valvojina on koko joukko kaikkein rotevimpia olentoja, mitä kuussa olen ikinä nähnyt. Ne muodostavat täällä tavallaan polisivoiman, joka arvatenkin on jo pienestä pitäen toimeensa harjaantunut. Se se hillitsee erehtyväisiä taipumuksia pääsemästä valtaan ja katsoo, että suurpäitä pidetään asianmukaisessa arvossa ja kunniassa.
"Hyvin olisi intressanttia nähdä, kuinka näitä erillaisia olentoja harjoitetaan itsekutakin eri ammattiinsa. Toistaiseksi tuo asia on minulle vielä hyvin hämärä. Sen verran tiedän vaan, että erityisten koneitten hoitajia, esimerkiksi, valmistetaan sillä tapaa, että heitä nuorina pidetään purkeissa, joista vain eturaajat pistävät esiin. Tämän korkealle kehittyneen teknillisen kasvatuksen mukaan karaistaan noita 'käsiä' kiihottavilla aineilla ja ravitsevilla ruiskeilla, jota vastoin muut ruumiin-osat päästetään surkastumaan. Fiuu se selitti — ellenhän nyt häntä aivan väärin ymmärtänyt — että nämä pienet olennot ensi alussa näyttävät kärsivän tuollaisesta pitelystä, mutta piankin tottuvat kohtaloonsa. Muun muassa hän vei minut katsomaan, kuinka muutamia notkeakoipisia sanansaattajia taivuteltiin ja venytettiin jos jollain lailla. Kyllähän nämä silmäykset tällaisiin kasvatusmetodeihin vaikuttavat minuun vastenmielisesti, mutta toivonpa tuon tunteen pian hälvenevän ja ennen pitkää saavani nähdä yhä enemmänkin heidän ihmeellisestä yhteiskunta-järjestöstään. Ilkeältä tuntuu vieläkin, ajatellessani noita purkeista ulospistäviä raajoja, mutta on se sittenkin paljoa inhimillisempää menettelyä kuin meillä maan päällä, jossa lasten annetaan ensin kasvaa ihmis-olennoiksi ja sitten tehdään heistä koneita.
"Ihan äskettäin — mennessäni yhdettä- tai kahdettatoista kertaa sähkökoneeni luo — sain nähdä omituisia puolia työväen elämästä. Sillä kertaa en lähtenyt oppaineni spiraliportaita ja Keskijärven rantoja myöten, vaan oikotietä pitkän, pimeän käytävän kautta. Saavuttiin tuosta erääsen suureen, matalaan, verraten jotensakin valoisaan luolaan, jossa nenääni tuli omituinen maallinen haju. Valo tuli nopeasti paisuvista sienimäisistä kasveista, jotka, muistuttivat maallisia tatteja, mutta olivat miehen korkuisia, jopa korkeampiakin."
— 'Syövätkö kuulaiset näitä?' — kysyin minä Fiuulta.
— 'Söö-ö; se ole ravinto.'