— Tietysti. Kuussa täytyy olla suunnattomia onteloita, ilmaa täynnään, ja ontelojen keskuksessa on järvi.
— Tiedettiinhän jo ennenkin, että kuun ominaispaino on pienempi kuin maan; tiedettiin, että sen pinnalla on vähän ilmaa tai vettä; sekin tiedettiin, että kuu on maan sisar-planetta, ja että siis on mahdoton ajatella sen olevan rakenteeltaan toisenlaisen. Ja se päätös, että sen täytyy olla ontto, oli käteen tuntuva. Ja kumminkaan sitä ei ole koskaan tosiasiana nähty. Kepler tosin…
Hänen äänessään ilmeni syvä asianharrastus, niinkuin konsanaankin miehessä, joka on päässyt selvien johtopäätöksien jäljille.
— Niin, — jatkoi hän. — Kepler noine sub-volcan'eineen oli sittenkin oikeassa.
— Olisi ollut suotava, että te olisitte ottanut vaivaksenne saada selville kaiken tuon, ennenkuin tänne tultiin, — virkoin minä.
Hän ei vastannut mitään, pörisihän vaan, ajatuksiansa ajellessaan.
Minen malttanut enää.
— Kuinkas teidän mielestänne meidän pallon on käynyt? — kysäisin minä.
— Mennyttä kalua, — tokasi hän, niinkuin ainakin se, joka vastaa epämieluisaan kysymykseen.
— Kasveihinko hukkunut, vai?
— Elleiväthän ne sitä löydä.