— Kuulkaas nyt, Bedford, — virkkoi Cavor, — vapaasta tahdostannehan te läksitte tälle retkelle?
— Senhän piti olla tiedusteluretki.
— Kaikissa tiedusteluissa on vaaroja tarjona.
— Varsinkin kun ne tehdään ilman varustuksia, harkitsematta kaikkia mahdollisuuksia.
— Pallohan se veti minulta kaiken huomion puoleensa. Tapaus yllätti meidät ja vei mukanaan.
— Yllätti minut, sanokaa niin.
— Yhtä paljon minutkin. Mistäs minä tiesin, että, ruvetessani tutkimaan molekulaarifysikkaa, minut viskaisi tänne ja juuri tänne?
— Lemmon tiedettä tuo tuommoinen! — huudahdin minä. — Hiidestä heitettyä! Keskiajan papit ja vainoojat ne olivat oikeassa, nää nykyaikuiset väärässä joka mies. Ihminen ryhtyy tuon tieteen kanssa kauppoihin, ja se tarjoaa hänelle ties mitä hyvää. Ja juuri kuin hän tarttuu niihin, niin jo se lyö hänet mäsäksi jollain odottamattomalla tavalla. Vanhat intohimot ja uudet aseet… milloin se tekee lopun hänen uskonnostaan, milloin kumoaa hänen sosialiset aatteensa, milloin lennättää hänet erämaahan, kurjuutta näkemään!
— Oli miten oli; tarpeetonta teidän on riidellä minun kanssani nyt. Nuo luomat — nuo seleniitat, vai miksi heitä sanommekaan — ovat nyt kytkeneet meidät kahleisin käsistä sekä jaloista. Kestäkää tämä millä mielellä tahdotte, kestettävä se vaan on… Me saamme kokea yhtä ja toista, ja se kysyy kyllä kylmäverisyyttä meiltä.
Hän pysähtyi, ikäänkuin odotellen minun myöntymystäni. Mutta minä istuin äreänä.