Muuta kerrottavaa ei olekaan kuin se, että Elstead 2 päivänä helmikuuta 1896 toisen kerran laskeutui valtameren syvyyteen niiden kokemusten opastamana, mitä hän ensi retkellään oli saanut. Hän ei palannut. Ptarmigan risteili niillä paikoin, missä hän oli mereen sukeltanut, kolmetoista päivää löytämättä häntä. Sitten se palasi Rioon ja tieto hänen kohtalostaan lähetettiin sähköteitse hänen ystävilleen. Sellainen on nyt asiain tila. Ja onpa hyvin luultavaa, ettei uutta yritystä enää tehdä sen ihmeellisen tarinan todenperäisyyden selville saamiseksi, jonka Elstead kertoi syvyyksien tähän asti tuntemattomista kaupungeista.
Gottfried Plattnerin tarina.
On aika vaikeata mennä päättämään, pitääkö Gottfried Plattnerin tarinaa uskoa vai eikö. Tosin meillä on seitsemän todistajaa — tai tarkemmin sanoen kuusi ja puoli silmäparia sekä yksi eittämätön tosiasia; mutta myöskin — mitä? — ennakkoluuloja, terve järki ja mielipiteitten jäykkyys. Seitsemää kunniallisemmalta näyttävää todistajaa ei löydä mistään; eittämättömämpää tosiasiaa kuin Gottfried Plattnerin ruumiinrakennuksen viallisuus ei ole. Eikä koskaan ole kerrottu päättömämpää juttua kuin juttu näistä kaikista. Päättömintä jutussa on arvoisan Gottfriedin osa (minä luen hänet noiden seitsemän joukkoon). Taivas varjelkoon minua edistämästä taikauskoa koettamalla olla ylen puolueeton! Minä tunnustan suoraan, että siinä jutussa Gottfried Plattneriin nähden on jotakin vinossa, mutta mikä se vino tekijä on, sitä minä totisesti en tiedä. Minä olen hämmästyen nähnyt, miten aivan odottamattomissa auktoriteetti-paikoissakin juttu on uskottu todeksi. Arvelen kuitenkin, arvoisa lukijani, olevan selvintä, että kerron sen ilman selityksiä.
Gottfried Plattner on nimestään huolimatta vapaana syntynyt englantilainen. Hänen isänsä, muuan elsassilainen, tuli Englantiin kuuskymmenluvulla, nai arvokkaan ja harvinaisilla esi-isillä varastetun englantilaisen tytön ja kuoli, päättäen siten onnellisen ja tapahtumista köyhän elämänsä (joka pääasiassa kului parkettilattiain tekoon) vuonna 1887. Gottfried on kahdenkymmenen seitsemän ikäinen. Kolme perittyä kieltä on auttanut hänet uusien kielten opettajaksi pieneen yksityiskouluun Etelä-Englannissa. Äkkinäinen tarkastelija ei huomaa mitään, mikä eroittaisi hänet kaikista muista uusien kielten opettajista kaikissa muissa pienissä yksityiskouluissa. Hänen pukunsa ei ole erittäin kallis eikä muodikaskaan, mutta ei liioin halpa eikä resuinen. Hänen ulkonainen olemuksensa, samoin hänen pituutensa ja ryhtinsä on jotain huomaamatonta. Huomaisi ehkä, etteivät hänen kasvonsa, enempää kuin useimpain muittenkaan ihmisten, ole aivan tasasuhtaiset: oikea silmä on hiukan suurempi kuin vasen ja leuan oikea puoli vähän lihavampi. Jos Te tavallisen huolimattomasti avaisitte hänen liivinsä ja tunnustaisitte hänen sydämensä sykintää, voisi Teistä tuntua, että sydän on samallainen kuin kenen muun hyvänsä. Te pitäisitte hänen sydäntään aivan tavallisena, mutta tottunut tarkastaja huomaisi siinä jotain harvinaista. Kun Teille asian ilmoittaa, niin Te käsitätte heti ihmeellisyyden. Gottfried Plattnerin sydän tykyttää oikealla puolen ruumista.
Tämä tosin ei ole Gottfriedin rakenteen ainoa omituisuus, mutta se voisi ensinnä tulla tottumattomankin huomion esineeksi. Tunnetun kirurgin tekemä huolellinen tutkimus Gottfriedin sisäisistä laitoksista näyttää viittaavan siihen suuntaan, että kaikki muutkin hänen ruumiissaan tavattavat epäsuhtaisuudet ovat väärillä paikoilla. Maksan oikea nurkka on vasemmalla puolen, vasen oikealla. Keuhkot ovat samoin väärin päin. Vielä ihmeellisempää on, vaikka Gottfriedin näyttelykyvynkin ottaa lukuun, että hänen oikea kätensä on hiljattain muuttunut vasemmaksi. Tämän tapauksen jälkeen huomaamme (mahdollisimman puolueettomastikin asiaa tarkastaen), että Gottfriedin on hyvin vaikea kirjoittaa. Se käy päinsä ainoastaan paperin oikeasta syrjästä vasempaan päin ja vasemmalla kädellä. Oikea käsi ei taivu heittoon, aterioidessaan joutuu Gottfried pulaan veitsen ja kahvelin sekaantuessa ja hänen ajatuksensa tien suunnasta — hän on pyöräilijä — ovat aivan epämääräiset. Eikä löydy vähintäkään aihetta otaksua, että Gottfriedissa ennen näitä tapahtumia olisi ollut taipumustakaan vasenkätisyyteen.
Toinenkin ihmeellinen tosiasia esiintyy tässä hullunkurisessa jutussa. Gottfriedilla on kolme kuvaa omasta persoonastaan. Näemme hänet ensiksi viiden tai kuuden vuotiaana. Paksut sääret pistävät esiin villakoltun alta hänen siinä seistä murjottaessaan. Tässä kuvassa on hänen vasen silmänsä hiukan oikeata isompi ja leuan vasen puoli jonkun verran lihavampi. Nykyään ovat osat aivan päinvastoin. Kuva neljäntoista-ikäisestä Grottfriedista näyttää puhuvan näitä tosiasioita vastaan, mutta syy on siinä, että se on noita halpoja suoraan metallille otettuja kuvia, joita siihen aikaan käytettiin ja jotka kääntävät kuvan aivan kuin peili. Kolmas kuva esittää hänet kahdenkymmenen yhden vuotiaana ja vahvistaa edellisissä ilmenevän seikan. Mitä vakuuttavimmalla tavalla ilmenee tässä se tosiasia, että Gottfriedin molemmat puolet ovat vaihtuneet. On vain mahdottoman vaikea arvata, miten inhimillinen olento voi näin muuttua, ellei tapahdu erinomaista ja samalla tyhjänpäiväistä ihmettä.
Voisihan nämä asiat tosin selittää siten, että otaksuisi Gottfriedin saattaneen tahallaan ihmeitä aikaan, sydämensä omituisesta asemasta lähtien. Valokuvia voi väärentää ja vasenkätisyyttä teeskennellä. Mutta miehen luonne ei anna aihetta sellaisiin arveluihin. Hän on hiljainen, käytännöllinen ja vaatimaton sekä Nordaun kannalta läpeensä terve. Hän pitää oluesta ja tupakoi kohtuullisesti, kävelee joka päivä terveydekseen ja pitää opetustaan laadultaan sangen arvokkaana. Hänellä on hyvä vaikka harjoittamaton tenoriääni ja hänen ilonansa on laulaa kansanomaisia, iloisia lauluja. Hän on ihastunut lukemiseen, joskaan ei kuolettavasti — suurin harha, mihin hämärästi hurskas optimisti eksyy — hän nukkuu hyvin ja näkee harvoin unia. Hän on totta tosiaan viimeinen mies syöttämään toisille satumaisia juttuja. Eikä hän suinkaan olekaan tätä juttua maailmalle levittänyt, hän on siitä hyvin vähän puhunut. Hän esiintyy tutkijalle niin voittavan vaatimattomana, että suurinkin epäilijä alkaa uskoa. Hän näyttää kerrassaan häpeävän, että jotain niin tavatonta on hänelle tapahtunut.
On surkuteltavaa, että Plattner inhoo kuoleman jälkeen toimitettua ruumiinavausta ja täydellinen todistus siitä, että hänen ruumiissaan ovat vasen ja oikea vaihtuneet, jää siten ehkä ainiaaksi saamatta. Tästä tosiasiasta kertomuksemme uskottavuus pääasiassa riippuu. Ei voi mitenkään liikutella ihmistä avaruudessa — avaruus otettuna siinä merkityksessä kuin ihmiset yleensä sen käsittävät — eikä saada aikaan hänen eri puoliensa muuttumista. Kuinka häntä käännättekin, aina on oikea puoli oikea ja vasen vasen. Jos esine on hyvin ohut ja litteä, käy se tietysti päinsä. Voihan leikata paperista kuvion, jossa on oikea ja vasen puoli, ja vaihtaa sen sivut yksinkertaisesti kääntämällä se ylösalaisin. Mutta paksun esineen laita on toinen. Matematiset teoretikot sanovat että ainoa keino, millä tällaisen massivin esineen oikean ja vasemman puolen saa vaihtumaan, on temmata tuo esine kerrassaan pois avaruudesta sellaisena, kuin me sen tunnemme, ja kääntää se jossain avaruuden ulkopuolella. Tämä on hiukan hassua, mutta jokainoa hiukankin matematikan teorioista tietävä voi sen vakuuttaa lukijalle todeksi. Puhuaksemme teknilliseen tapaan: Plattnerin oikean ja vasemman puolen hullunkurinen sekaantuminen todistaa, että hän on avaruudestamme siirtynyt siihen, mitä kutsutaan neljänneksi ulottuvaisuudeksi ja palannut takaisin maailmaamme. Ellemme tahdo pitää itseämme keksityn ja tarkoituksettoman petoksen uhreina, täytyy meidän uskoa, että näin on tapahtunut.
Siinä ovat kouraan tuntuvat tosiasiat. Tulemme nyt niihin ilmiöihin, jotka yhtyivät hänen maailmasta poistumiseensa. Ilmenee, että Plattner opetti Sussexvillen yksityiskoulussa ei ainoastaan uusia kieliä, vaan myöskin kemiaa, kauppamaantiedettä, kirjanpitoa, pikakirjoitusta, piirustusta ja muutamia muita aineita, joihin poikain vanhempain vaihtelevat päähänpälkähdykset antoivat aihetta. Hän tiesi vähän tai ei mitään näistä eri aineista, mutta opettajalle, joka ei istu ylihallituksessa eikä opeta alkeiskoulussa, ei tieto olekaan läheskään yhtä tärkeä kuin luja siveellinen luonne ja ylhäinen käytös. Kemiassa hän etenkin oli heikko. Omain sanainsa mukaan tunsi hän ainoastaan nuo kolme kaasua (mitä hän sitten lieneekin tarkoittanut). Kun oppilaat alussa eivät tienneet mitään ja johtivat koko kehityksensä hänestä, joutui hän pulaan pitkäksi aikaa. Sitten tuli kouluun pieni Whibble-niminen poika, jonka joku ilkeämielinen sukulainen oli kasvattanut mielenlaadultaan tutkivaiseksi. Tämä poikanen seurasi Plattnerin luentoja huomattavalla, pidätetyllä innolla ja toi usein, haluten oleellisesti osoittaa intoaan, aineita Plattnerin analyseerattaviksi. Plattner, joka oli mielissään siitä, että omasi selvästi elähyttävän ja innostusta herättävän voiman ja samalla luotti poikain tietämättömyyteen, analyseerasi niitä, tekipä yleisiä huomioita niitten kokoonpanosta. Hän todellakin innostui siinä määrin, että hankki analytistä kemiaa käsittelevän teoksen ja tutki sitä vahtiessaan poikia, jotka istuivat iltatyössä. Hän hämmästyi huomatessaan kemian kerrassaan huvittavaksi aineeksi.
Tähän asti on kertomus aivan jokapäiväinen. Mutta nyt astuu näyttämölle vihertävä pulveri. Vihertävän pulverin alkuperää lienee, paha kyllä, mahdoton saada selville. Herra Whibble kertoo sekavan jutun, jossa puhutaan sen löytämisen tapahtuneen satamassa. Vanhassa kalkkiuunissa se oli ollut ja kääryssä. Olisi ollut erinomaista sekä Plattnerille että hra Whibblen perheelle, jos siellä ja silloin olisi pulveriin sattunut sytytetty tulitikku. Nuori herra ei tuonut sitä kouluun käärynä, vaan tavallisessa kahdeksan unssin lääkepullossa, jonka suu oli tukittu revityllä sanomalehdellä. Plattner sai sen iltapäivätuntien loputtua. Neljä poikaa oli pidätetty rukousten jälkeen toimittamaan joitakin laiminlyömiänsä tehtäviä ja Plattner vartioi heitä pienessä luokkahuoneessa, missä kemiaa opetettiin. Ne opetusvälineet, joita Sussexvillen yksityiskoulussa kuten muissakin paikkakunnan pienissä kouluissa kemian opetuksessa käytetään, ovat ankaran yksinkertaiset. Ne ovat kootut pienelle pyöreälle pöydälle nurkkaan. Tavalliseen matkalaukkuun mahtuisi kaikki. Plattner, joka oli ikävystynyt toimettomaan tarkastukseensa, tuli hyvilleen Whibblen esiintyessä ja alkoi heti tehdä analytisiä kokeitaan. Whibble istui, itselleen onneksi, turvallisen välimatkan päässä katsellen Plattneria. Nuo neljä pahantekijää seurasivat salaa hänen puuhiaan mitä innokkaimmin, ollen muka samalla ankarasti työhönsä kiintyneinä. Kolmen kaasunkin rajoissa oli Plattnerin käytännöllinen kemia tietysti pelottavan epäselvä.