Vähän hän sai nukuttua ja silloinkin häntä häiritsivät unennäöt; hän uneksi monenlaisista seikoista, mutta pääasiallisesti porroh-miehen ylösalaisin kääntyneistä kasvoista, kuten tämä oli katsonut häneen käsivartensa alatse, lähtiessään ulos majasta. Omituista oli, että tämä äkillinen vaikutelma oli painunut Pollockin muistiin niin lujasti. Sen lisäksi tunsi hän jäsenissään kummallista kipua.
Kun he aamuhämärässä sovittelivat tavaroitaan veneisiin, suhahti äkisti vähäinen vasama maahan Pollockin jalkojen juureen. Miehet koettivat näön vuoksi tutkia viidakkoa, mutta ketään ei saatu kiinni.
Näiden kahden tapahtuman jälkeen retkikunta osoittautui taipuvaiseksi jättämään Pollockin yksiksensä ja hän taas tunsi ensi kerran elämässään tarvetta liittyä mustien joukkoon. Waterhouse otti toisen ruuhen ja Pollockin oli asettuminen toiseen, vaikka hän osoittikin harrasta halua päästä pakinoimaan Waterhousen kanssa. Hänet jätettiin itseksensä ruuhen keulapuoleen ja hänellä oli täysi työ saada miehet — jotka eivät pitäneet hänestä — melomaan alusta keskellä virtaa, sadan kyynärän tai pitemmänkin matkan päässä kummastakin rannasta. Sitten hän pakotti Shakespearen, erään sekarotuisen Freetownista, siirtymään hänen puolelleen purtta ja kertomaan hänelle porroh-miehistä; ja huomattuaan mahdottomaksi päästä erilleen Pollockista tämä tekikin sen huomattavan vapaasti ja halukkaasti.
Päivä kului. Ruuhi lipui nopeasti laguunivettä pitkin vesiviikunain, kaatuneiden puiden, kaislikkojen ja viinipalmujen keskitse; ja vasemmalla levisi tumma mangrove-rämeikkö, jonka takaa kuului silloin tällöin Atlannin kohajamista rannikkoa vastaan. Shakespeare kertoi pehmeällä, sotkuisella englanninkielellään, kuinka porroh-väki osasi noitua; kuinka ihmiset surkastuivat heidän vaikutuksestaan; kuinka he voivat lähettää unia ja paholaisia; kuinka he rääkkäsivät Ijibun poikia ja tappoivat heidät; kuinka he ryöstivät erään sulymalaisen valkoisen kauppiaan, joka oli pidellyt pahoin erästä heikäläisistä ja minkä näköinen hänen ruumiinsa oli ollut löydettäessä. Ja jokaisen tarinan perästä Pollock sadatteli itsekseen lähetystoimen velttoutta, kun se salli mokomia seikkoja, ja kykenemätöntä Englannin hallitusta, joka vallitsi tässä pahamaineisen pimeässä Sierra Leonessä. Illalla he saapuivat Kasi-järvelle ja majautuivat yöksi eräälle saarelle, karkoittaen sieltä parikymmentä kankeata krokotiilia.
Seuraavana päivänä he pääsivät Sulymaan ja tunsivat sieraimissaan suolaisen merituulen tuoksun, mutta Pollockin täytyi odottaa siellä viisi päivää, ennenkuin voi jatkaa matkaansa Freetowniin. Waterhouse arveli hänen nyt olevan verrattain turvassa ja Freetownin suojeluksen alaisena ja erosi hänestä, palaten retkikuntineen Gbemmaan. Ja Pollock kohteli perin ystävällisesti Pereraa, Sulyman ainoata valkoihoista kauppamiestä — vieläpä niinkin ystävällisesti, että seurasi häntä kaikkialle. Perera oli muuan pienikasvuinen Portugalin juutalainen, joka oli oleskellut Englannissa, ja englantilaisen ystävällisyys miellytti häntä suuresti.
Kahteen päivään ei tapahtunut mitään erikoisempaa; enimmäkseen Pollock ja Perera pelasivat viittä lehteä — ainoa peli, jonka molemmat tunsivat — ja Pollock joutui velkaan. Sitten toisena iltana Pollock sai ikävän huomautuksen sitä, että porroh-mies oli saapunut Sulymaan; teräväksi hiottu rautapalanen viilsi hänen olkapäähänsä lihahaavan. Se oli ammuttu etäältä ja oli häneen osuessaan jo menettänyt melkein kaiken voimansa. Mutta sanomansa se kertoi kyllin tuntuvasti. Kaiken yötä Pollock istui revolveri kädessään riippumatossa ja seuraavana aamuna hän uskoi osan jutustaan englantilais-portugalilaiselle.
Perera otti asian perin vakavalta kannalta. Hän tunsi sikäläiset tavat varsin tarkalleen. "Tämä on mieskohtainen kysymys. Se on kostoa. Ja tietysti teidän poislähtönne panee hänet kiiruhtamaan. Ei yksikään alkuasukas tai sekarotuinen asetu hänen tielleen — ellette maksa hyvin. Jos pääsette äkkiarvaamatta hänen kimppuunsa, niin voitte ampua hänet. Mutta hänkin voi ampua teidät."
"Ja sitten on vielä tuo kirottu loihtiminen", jatkoi Perera. "Minä en tietenkään usko sitä — taikauskoa — mutta eipä ole sittenkään hauskaa ajatella, että missä sitä lieneekin, niin aina on lähistöllä joku musta mies, joka silloin tällöin viettää kuutamoisen yön tanssimalla nuotion ympäri, lähettääkseen pahoja unia…. Onko teillä ollut pahoja unia?"
"Onpa kyllä", virkkoi Pollock. "Näen yhtämittaa tuon roiston ylösalasin käännetyn pään irvistävän minulle ja näyttävän hampaitaan, kuten hän teki majassakin; ja sitten se tulee aivan lähelle minua, poistuu ja tulee jälleen takaisin. Eihän siinä ole mitään peloittavaa, mutta kuitenkin se jähmetyttää minut kauhusta unissani. Kummallisia asioita — nuo unet. Tiedän kaiken aikaa uneksivani enkä kuitenkaan voi herätä siitä."
"Ehkäpä se on vain mielikuvitusta", sanoi Perera. "Sitten kertovat neekerini vielä, että porroh-miehet voivat lähettää käärmeitä. Oletteko hiljan nähnyt sellaisia?"