Hän oli aivan kalpea ja hiessä. Äkkiä hän käsitti täysin selvästi, kuinka vaarallista hänelle oli saattaa järkensä epäilyksen alaiseksi. Hän koetti pakostakin voittaa takaisin kapteenin luottamuksen vastaamalla hänen ystävällisiin kyselyihinsä, ottamalla vaarin hänen ehdotuksistaan, vieläpä maistamalla lusikallisen hänen puhdasta konjakkiansakin. Ja kun siitä asiasta oli selviydytty, hän teki joukon kysymyksiä kapteenin harjoittamasta eriskummallisten esineiden kaupasta. Tämä kuvaili päätä varsin yksityiskohtaisesti. Pollock kamppaili kaiken aikaa itsensä kanssa tukahuttaakseen sen luonnottoman luulon, että laiva oli yhtä läpikuultava kuin lasi ja että hän saattoi selvästi erottaa tuon ylösalasin kääntyneen pään, joka katseli häntä hänen jalkojensa alla olevasta hytistä.
Olo laivalla oli hänelle melkein tukalampaa kuin Sulymassa. Kaiken päivää hänen täytyi hillitä itseänsä, vaikka hän tunsikin elävästi, että tuo kauhea pää, joka synkisti hänen mielensä, oli niin uhkaavan lähellä. Yöllä hänen vanha painajaisensa palasi hänen kimppuunsa, kunnes hän voimakkaalla ponnistuksella pakottautui valveille, kauhun jäykistämänä ja käheän huudahduksen pyrkiessä esiin hänen kurkustaan.
Hän jätti tuon todellisen pään jälkeensä Bathurstiin, missä hän siirtyi Teneriffan laivaan, mutta unet ja ankara luuvalo eivät luopuneet hänestä. Teneriffassa Pollock muutti Kapin linjalle, mutta pää seurasi häntä. Hän pelasi korttia, koetti shakkipeliä, lukipa kirjojakin, mutta väkijuomat hän tiesi vaarallisiksi. Ja kuitenkin — milloin hyvänsä hänen silmiinsä sattui ympyriäinen musta varjo tai joku musta esine, niin hän otaksui sitä pääksi ja — näkikin sen. Hän tiesi varsin hyvin, että hänen mielikuvituksensa rupesi pettämään häntä, ja kuitenkin tuntui ajoittain siltä, kuin olisi laiva, hänen matkustajatoverinsa, merimiehet ja laaja ulappa kuuluneet jonkullaiseen utumaiseen hourekuvaan, joka riippui hänen ja kauhean todellisen maailman välillä, töin tuskin peittäen sen häneltä. Ja ainoa kieltämättömän todellinen esine oli porroh-mies, joka pisti pirullisen päänsä esiin tuon verhon lävitse. Sellaisina hetkinä hän nousi ylös ja kosketteli esineitä, maisteli tai jyrsi jotain, poltti tulitikulla kättään tai pisti itseään neulalla.
Taistellen siten hurjasti ja äänettömänä kiihtyneen mielikuvituksensa kanssa Pollock saapui viimein Englantiin. Hän nousi maalle Southamptonissa ja lähti Waterloon asemalta suoraa päätä ajurilla pankkiirinsa luo Cornhilliin. Siellä hän selvitti asiansa liikkeenhoitajan kanssa yksityisessä huoneessa ja kaiken aikaa pää riippui koristeen tavoin lieden mustalta marmorireunustalta ja tihkui verta tulisijan rautaristikolle. Hän saattoi kuulla pisarain putoilevan ja nähdä niiden punaavan ristikon.
"Sievä sananjalka", virkkoi liikkeenjohtaja, seuraten hänen katsettaan.
"Mutta se ruostuttaa ristikon."
"Erittäin sievä sananjalka", vastasi Pollock. "Ja nytpä muistan.
Voitteko suositella minulle jotain lääkäriä sairasmielisyyttä vastaan?
Minua vaivaa — miksi niitä nimitetäänkään? — hallusinatsionit."
Pää nauroi hurjasti, raivoisasti. Pollockia hämmästytti, ettei liikkeenhoitaja kuullut sitä. Mutta tämä vain tuijotti häneen.
Saatuaan lääkärin osoitteen Pollock astui hetken kuluttua ulos Cornhillille. Ei ollut ainoatakaan ajuria näkyvissä ja niin hän jatkoi matkaansa kadun länsipäähän ja koetti kulkea Mansion Housea vastapäätä olevan risteyksen poikki. Se ei juuri ole helpointa tottuneimmallekaan lontoolaiselle: kärryjä, vankkureita, vaunuja, postirattaita ja omnibusseja liikkuu keskeytymättömänä virtana; mutta sille, joka on juuri saapunut Sierra Leonen myrkyllisistä erämaista, se on kiehuvaa, pyörryttävää sekamelskaa. Ja kun jalkojesi väliin yhtäkkiä kimmahtaa kummipallon tavoin ylösalasin kääntynyt pää, jättäen maahan sattuessaan selviä veritahroja, niin tuskinpa voinet välttää onnettomuutta. Pollock nosteli jalkojansa suonenvedontapaisesti, karttaakseen sitä, ja potkaisi sitä sitten kiukkuisesti. Silloin hän sai ankaran sysäyksen selkäänsä ja pureva tuska levisi hänen käsivarttansa pitkin.
Erään omnibussin aisa oli osunut häneen ja yksi hevosista oli kavioillaan murskannut kolme sormea hänen vasemmasta kädestään — ja juuri ne sormet, jotka hän ampui porroh-mieheltä poikki. Hänet vedettiin esiin hevosten jaloista ja hänen musertuneesta kädestään tavattiin lääkärin osoite.
Pariin päivään ei Pollock tajunnut muuta kuin kloroformin äitelää kirpeätä tuoksua, että häntä leikattiin, vaikka ei hän tuntenut mitään kipua, että hän makasi hiljaa ja että hänelle annettiin ruokaa ja juomaa. Sitten hän sai hiukan kuumetta, kävi perin janoiseksi ja hänen vanha painajaisensa palasi uudelleen. Vasta sen ilmetessä hän huomasi, että se oli jättänyt hänet rauhaan yhdeksi päiväksi.