"Jos pääni olisi murskautunut sormieni sijasta, niin kenties siitä olisi päässyt kokonaan", virkkoi Pollock, tuijottaen miettiväisenä erääseen tummaan pielukseen, joka oli ruvennut näyttämään päältä.
Ensi tilassa Pollock kertoi lääkärille mielenhäiriöstään. Hän tunsi selvästi tulevansa hulluksi, ellei keksittäisi jotain parannuskeinoa. Hän selitti nähneensä Dahomeyssa erään mestauksen ja että eräs pää kummitteli nyt hänen mielessään. Luonnollisesti hän ei välittänyt kertoa mitään todellisesta tapahtumasta. Lääkäri näytti vakavalta.
Hetken kuluttua hän virkkoi epäröiden. "Saitteko lapsena paljon uskonnollista ohjausta?"
"Varsin vähän", Pollock vastasi.
Lääkärin kasvot synkistyivät hetkeksi. "En tiedä, oletteko kuullut ihmeparannuksista — tietysti ei niiden silti tarvitse olla ihmeitä — niitä toimitetaan Lourdesissa."
"Pelkään pahoin, etten minä juuri kelpaa uskolla lääkittäväksi",
Pollock lausui tuijottaen tummaan pielukseen.
Pää väänsi arpiset piirteensä inhoittavaan irvistykseen. Lääkäri siirtyi uudelle uralle.
"Se on pelkkää mielikuvitusta", hän sanoi, ruveten äkkiä puhumaan reippaasti. "Joka tapauksessa hyvä tilaisuus uskoparannukseen. Teidän hermostonne on kurjassa kunnossa, te olette tuollaisessa terveydellisen hämäryyden tilassa, jolloin kummitukset kernaimmin saapuvat. Mainitsemanne vaikutelma oli teille liian voimakas. Valmistan teille hiukan lääkettä, joka vahvistaa hermostoanne — etenkin aivojanne. Ja teidän täytyy hankkia ruumiinliikuntoa."
"Minä en kelpaa uskoparannukseen", sanoi Pollock.
"Ja sen vuoksi meidän on parannettava mieliala. Lähtekää etsimään virkistävää ilmaa — Skotlantiin, Norjaan, Alpeille" —