"Asemani on kyllä epätietoinen."
"Vai epätietoinen! Häärii saippua kourassa ja hävyttömän korkea pappiskaulus kurkussa! Kyllä sinä olet kun oletkin hassunkurinen murtovaras!"
"Ihan paikalleen lausuttu arvostelu", myönsi herra Ledbetter, ja samassa hänen silmälasinsa lipsahtivat nenältä ja kalahtivat liivinnappeja vasten.
Lihavan miehen ilme muuttui, naamassa välähti hurjan päätöksen leimaus, ja revolverissa jokin napsahti. Hän koski aseeseen toisellakin kädellään, sitten taas katsahti herra Ledbetteriin ja huomasi maahan pudonneet silmälasit.
"Nyt ainakin on täysvireessä", sanoi lihava mies, jonka henkeä tuntui ahdistavan. "Vaan sen sinulle sanon, ettet ikinä ole ollut niin lähellä kuolemaa. Hitto vie, olenpa melkein mielissäni. Jos revolveri olisi sattunut jäämään vireeseen, lojuisit nyt kuoliaana."
Herra Ledbetterillä ei ollut siihen mitään sanomista, vaan huone tuntui hänestä keinuvan.
"Kun ei osu, niin ei ole väliä, kuinka läheltä hipaisee. Kummankin onneksi meni myttyyn." Hän puhkui rajusti. "Ei sinun tarvitse mokomasta ruveta tuhkanharmaaksi."
"Voin vakuuttaa teille, arvoisa herra — —-" ähki herra Ledbetter.
"Tässä on keksittävä jokin keino. Jos kutsun poliisin, niin olen itsekin kiikissä — pikkunen hommani jää sikseen. Se ei siis sovi. Jos sidon sinut ja jätän tänne, tulee asia jo huomenna ilmi. Huomenna on sunnuntai ja maanantaina on yleinen vapaapäivä — juuri kolme päivää olinkin laskenut saavani olla rauhassa. Jos ammun sinut, on se murha ja samoin, jos hirtän. Sitäpaitsi se helposti sekottaisi minulta hyvän pelin. Kyllä nyt on ihan hemmetti, kun en keksi mitään sopivaa!"
"Jos suotte minun — —"