"Sinähän höpiset yhtä mittaa kuin mikäkin pappi! Kaikista murtovarkaista sinä olet kaikkein — — niin, mitä sanoisinkaan? Mutta jaaritella et saa. Ei tässä semmoiseen joudeta. Jos taas alat suutasi soittaa, ammun sinua suoraa päätä mahaasi. Katsos, noin! Vaan jopa tiedän — tiedänpä niinkin! Kuuleppas, miekkonen, tässä on ensin ryhdyttävä tarkastamaan, onko sinulla salaisia aseita. Muista nyt: kun käsken jotakin, älä rupea pärmänttäämään — vaan tottele riivatun vikkelästi!"
Silmällä pitäen monta varokeinoa ja aina tähdäten revolverillaan herra Ledbetterin päätä kohti lihava herra komensi hänet pystyyn ja tutki, oliko hänellä aseita. "Oletpa sinä murtovaras!" sanoi hän ihmetellen. "Erinomainen vasta-alkaja! Eihän sinulla ole housujesi takapuolella edes pistoolitaskua. Ei niin kerrassaan mitään! Pane nyt nappisi kiinni!"
Heti kun tästä puuhasta oli selvitty, käski lihava mies herra Ledbetterin riisua takkinsa, käärimään paitansa hihat ja revolveri korvansa juurella jatkamaan sitä pakkausta, joka hänen ilmestymisensä takia oli keskeytynyt. Lihavan miehen kannalta tämä oli ilmeisesti ainoa mahdollinen menettelytapa, sillä jos hän itse olisi pakannut, olisi hänen täytynyt päästää revolveri kädestään. Siten joutui herra Ledbetter käsittelemään pöydällä olevia kultarahojakin. Tämä yöllinen tavarain sullonta oli omituista lajia. Lihavan miehen teki nähtävästi mieli sovitella raskas kultamäärä kapineittensa joukkoon niin salaperäisesti kuin suinkin. Sitä olikin melkoinen kasa. Herra Ledbetterin sanojen mukaan oli mustassa matkalaukussa ja pöydällä yhteensä lähes 18,000 puntaa kultaa. Myöskin oli monta pientä pinkkaa 5 punnan seteleitä. Kaikki 25 punnan pytkyt herra Ledbetter kääri paperiin. Sitten ne kauniisti sovitettiin sikarilaatikkoihin ja jaettiin matka-arkun, käsilaukun ja hattulippaan kesken. Noin 600 puntaa mahtui tupakkirasiaan, joka pistettiin vaatelaukkuun. Taskuunsa pisti lihava herra 10 puntaa kultaa ja tukun 5 punnan seteleitä. Tavan takaa hän haukkui herra Ledbetterin kömpelyyttä ja hoputti kiirehtimään; välistä hän käski herra Ledbetterin katsomaan kelloaan.
Herra Ledbetter lukitsi arkun ja laukun ja luovutti avaimet lihavalle herralle. Kello oli kymmentä vailla kaksitoista, ja keskiyön hetkeen asti piti lihava herra häntä istumassa käsilaukulla ja itse istui kohtuullisen matkan päässä arkulla, revolveri valmiina, jotakin odotellen. Hän tuntui nyt hieman lauhtuneen ja vartioittuaan herra Ledbetteriä hetken aikaa esitti muutamia huomioitaan.
"Puhetavastasi päättäen lienet hieman sivistynyt", lausui hän sytyttäen sikarin. "Vait — älä nyt taas tarjoa selityksiäsi. Siitä tulisi vain kovin pitkäpiimäinen juttu, ja minä olen itse niin vanha valehtelija, etten voi nauttia muiden valeista. Kuten sanottu, sinä olet sivistynyt mies. Viisaasti kyllä pukeudut papiksi. Sinua voisi hyvinkin kokenut mies luulla pastoriksi."
"Minä olenkin pastori", sanoi herra Ledbetter, "tai ainakin — —"
"Yrität olla. Myönnetään. Vaan sinun ei sopisi ruveta murtovarkaaksi. Ei sinusta ole siksi. Sinä olet jos saan sanoa — kuten sinulle lienee jo ennenkin selvinnyt — pelkuri".
"Tiedättekö", sanoi herra Ledbetter, koettaen lopultakin saada suunvuoroa, "juuri se kysymys minut sai — —"
Lihava herra viittasi häntä vaikenemaan.
"Sivistyksesi menee ihan hukkaan, jos rupeat murtovarkaaksi. Vaan sinulla olisi kaksi muuta mahdollisuutta. Sinun pitäisi joko väärentää tai kavaltaa. Omasta puolestani harjotan kavaltamista. Niin, juuri kavaltamista. Niin, juuri kavaltamista. Mitä muuta luulisit kaikella tuolla kullalla tehtävän? Vait — kuullaanpas — kello lyö… kymmenen, yksitoista, kaksitoista! Tuollainen hidas kellonlyönti vaikuttaa minuun niin merkillisesti. Aika ja paikka — ne ovat salaperäisen käsittämättömiä… Vaan mitäpä siitä — nyt on lähdettävä liikkeelle. Nouse pystyyn!"