"Se oli mukava tyttö", hän sanoi — minusta hieman surullisesti. "Ja kunnioitettava."
Hän kohotti kulmakarvojaan ja puristi huulensa yhteen ilmaistakseen äärimmäistä kunniallisuutta — yli vanhahkojen miesten kuten me.
"Se oli täältä kaukana. Essexissä, itse asiassa, lähellä Colchesteria. Olin silloin Lontoossa — rakennusalalla. Silloin olin terävä nuori veikko, vakuutan teille. Solakka. Minulla oli parhaat kuteet, ei kellään parempia. Päässä silkkihattu, huomatkaa. Brisherin käsi ponnahti hänen päänsä yläpuolelle osoittamaan korkeimman luokan silkkihattua. Sateenvarjo — hieno sateenvarjo, jossa oli sarvinen kädensija, Savinin mallia. Olin hyvin huolellinen…"
Hän oli miettiväinen hetken aikaa muistellen, kuten me kaikki tulemme tekemään ennemmin tai myöhemmin, nuoruuden kadonnutta loistokkuutta. Mutta hän pidättäytyi moralisoinnista, niinkuin saatetaan tehdä baarihuoneissa.
"Tulin tuntemaan hänet erään kaverin avulla, joka oli kihloissa hänen sisarensa kanssa. Hän oli vähäksi aikaa käymässä Lontoossa tätinsä luona, jolla oli oma lihakauppa. Tämä täti oli hyvin tunnontarkka — kaikki hänen omaisensa olivat — eikä päästänyt tyttöä ulos kaverinsa kanssa ilman sisartaan, minun tyttöäni, näettekös. Niinpä minäkin jouduin mukaan, vähän kuin helpottamaan tilannetta. Meillä oli tapana käydä kävelyllä Battersea puistossa sunnuntai-iltapäivisin. Minä parhaissa kuteissa, kuten kaverikin, ja tytöt, — tyylikkäinä. Battersea Parkissa ei ollut monta, joiden olisi tarvinnut meitä nauraa. Se minun tyttöni ei tosin ollut kaunis, mutta sievempää en ole ikinä tavannut. Minä pidin siitä ihan ensi kerrasta saakka, ja vaikka sen itse sanon, niin tyttö piti myös minusta. Kai tekin tiedätte, miltä se tuntuu?"
Myönsin tietäväni.
"Kun sitten toverini nai toisen sisaren, niin tietysti hän hyvänä ystävänä kutsui minut luokseen Colchesteriin, ja siellä lähellä oli myös tyttöseni koti. Sillä tapaa minä sitten jouduin käymään sen kotona, tutustuin vanhempiin — ja hyvin pian oltiin kihloissa."
Hän sanoi vielä uudestaan: "kihloissa".
"Hän asui kotonaan vanhempiensa kanssa, oikein hienon naisen tavalla, hyvin sievässä talossa, jossa oli puutarhakin — ja kerrassaan kunnioitettavaa väkeä ne olivatkin. Melkein olisi niitä voinut sanoa rikkaiksi. Oma talo — asuntoyhtiöltä ostettu ja halvalla saatu, kun sen entinen omistaja oli murtovarkaana joutunut linnaan. Niillä oli myöskin kappale viljelysmaata omissa hoteissa ja siellä tarpeelliset rakennukset. Sitäpaitse arvopapereita — kaikki hyvin varmalla kannalla. Siis mukavat olot. Olinhan minä itse näkemässä. Huonekalut olivat myös sen mukaisia. Hyvä piaanokin. Jane — tytön nimi oli näet Jane — soitteli sillä usein sunnuntaisin eikä hänen soitossaan ollutkaan mitään vikaa. Nuottikirjassa ei tainnut olla ainoatakaan semmoista virttä, mitä ei hän olisi osannut soittaa…
"Monena iltana me olimme yhdessä ja lauloimme virsiä, minä ja Jane ja koko perhe.