"Minä olin niin nääntynyt, etten jaksanut mitään ajatella. En osannut edes taskujani täyttää, vaan karkasin suinpäin — lensin aidan yli kuin ammuttu, noituen ja kiroillen, ihan riivattuna…
"Ja kuulkaapa nyt, kun pääsin sinne, minne olin jättänyt hevosen ja kärryt, niin ne olivat tipotiessään! Silloin minä en enää jaksanut kirotakaan. Hypin vaan nurmella kuin hullu ja kylliksi hypittyäni läksin juoksemaan Lontooseen päin… kaikki oli hukassa."
Brisher oli miettiväisen näköinen. "Kaikki oli hukassa", toisti hän katkerasti.
"No kuinka sitten kävi?" kysyin.
"Siihen se loppui", vastasi Brisher.
"Ettekä mennyt sinne takaisin?"
"Älkää luulkokaan. Siitä aarteesta olin saanut kylläni, ainakin ajaksi. Sitä paitsi en tiennyt, mitä semmoisille tehdään, jotka yrittävät aarretta varastaa. Minä läksin Lontooseen ja sitten…"
"Ettekä ikinä mennyt takaisin?"
"En ikinä."
"Vaan minnekäs Jane jäi? Kirjotitteko?"