Hän tunsi silmänräpäykseksi huvia, kun näki kieron, mustanpurppuraisen kalikan sätkähtävän tarhakäärmeeksi ja katoavan ruskeuden sekaan. Tämä helvetillinen laakso oli siis kuitenkin elossa. Ja sitten hänen vielä suuremmaksi ilokseen pyyhkäisi vielä hengähdys hänen kasvojaan, ikäänkuin kuiskaus, joka tuli ja meni; vähäisellä harjanteella taipui kankea mustaoksainen pensas sen verran, että sen juuri huomasi, mahdollisen tuulen ensi merkkinä. Veltosti hän kostutti sormeaan ja piteli sitä ilmassa.
Hän pysäytti hevosensa tiukasti, välttääkseen yhteentörmäystä laihan miehen kanssa, joka oli seisahtunut, kun ei enää nähnyt jälkiä. Juuri tällä tärkeällä hetkellä hän huomasi johtajansa silmän katselevan itseään.
Vähäksi aikaa hän koetti näyttää innostuneelta etsintään. Sitten heidän taas ratsastaessaan edelleen hän tarkasti johtajansa varjoa, hattua ja hartioita, jotka ilmestyivät laihan miehen lähempien ulkopiirteiden takaa ja jälleen katosivat näkyvistä. He olivat ratsastaneet neljä päivää ihan maailman ääristä tähän autioon seutuun, ilman vettä, mukana ainoastaan joku suikale kuivaa ruokaa satulain alla, yli kallioiden ja vuorten, missä varmaankaan ei ennen ollut ketään ihmistä käynyt paitsi noita karkureita — mokomankin asian vuoksi!
Ja kaikkeen tähän oli syynä tyttö, jokseenkin itsepäinen lapsi! Vaan saisihan tuo mies vaikka koko kaupungin verran väkeä tyydyttämään hänen alhaisimpiakin halujaan — tyttöjä, vaimoja! Miksi siis intohimoisen hulluuden nimessä tarvittiin erikoisesti tämä ainoa? kyseli pikku mies itseltään, silmäili maailmaa julmistuneena ja nuoleksi rohtuneita huuliaan mustuneella kielellä. Tämä oli johtajan juonta, eikä hän siitä muuta tiennyt. Juuri sen vuoksi, että tyttö koetti pujahtaa hänen kynsistään…
Hänen silmiinsä sattui kokonainen rivi korkeita töyhtöisiä ruokoja, jotka yht'aikaa taipuivat, ja sitten ne silkkitupsut, jotka hänellä oli kaulansa edessä, alkoivat heilua. Tuulenhenkäys oli vahvenemassa. Se poisti kankean hiljaisuuden — mikä olikin hyvä juttu.
"Seis!" huusi laiha mies.
Kaikki kolme pysähtyivät äkkiä.
"Mitä?" kysyi johtaja. "Mitä!"
"Tuolla etäällä", selitti laiha mies osottaen ylöspäin laaksoon.
"Mitä?"