Ratsumiesten oikealla ja vasemmalla puolen kulki tämän merkillisen armeijan etuvartijoita. Kun niistä yksi vieri pitkin maata, särkyen muodottomaksi ja laahautuen väkistenkin pitkiksi, takertuviksi nauhoiksi ja kaistaleiksi, alkoivat kaikki kolme hevosta säikkyä ja hyppiä. Johtajan valtasi äkillinen, hillitön vimma. Hän kirosi ajelehtivia palloja niin pahasti kuin osasi. "Eteenpäin vaan!" kiljui hän; "eteenpäin! Mitä me noista välitämme? Mitä ne voivat merkitä? Takaisin jäljille!" Hän rupesi taas kiroomaan hevostaan ja kiskoi kuolaimia sen suussa edestakaisin.
Hän ärjyi vimmatun kovaa. "Kuuletteko, minä tahdon seurata näitä jälkiä", huusi hän. "Minne ne jäivät?"
Hän nykäisi tanssivan hevosensa suitsia ja haki ruohon keskeltä. Hänen naamaansa kävi poikittain kiinni pitkä ja tahmea lanka, suitsia pitelevän käden ympärille kiertyi harmaa kaistale ja pitkin hänen takaraivoaan kiiti alaspäin jokin iso, monikoipinen, vikkelä olento. Hän loi katseensa ylöspäin ja näki erään noista harmaista möhkäleistä olevan ikäänkuin ankkuroituna yläpuolellaan roikkuvien köydenpätkien varassa, niinkuin purje roikkuen liehuu veneen kääntyessä tuulen mukaan — vaan ääneti.
Hän oli siellä näkevinään monta silmää, tiheän kasan kyyristyneitä ruumiita, pitkiä, moninivelisiä raajoja käpertyneinä kiinnitysnuoriin, jotka olivat kiskomassa koko kapinetta alas hänen päälleen. Vähän aikaa hän tuijotti ylöspäin, pitäen säikkyvää hevostaan kurissa vaistomaisesti, kuten oli monivuotisesta ratsastamisesta tottunut. Sitten jonkin miekan lappea kolahti hänen selkäänsä, terä vilahti pään yli ja leikkasi leijailevan seittipallon irti, ja koko kasa pehmoisesti kohoten lähti vapaana ajelehtimaan tiehensä.
"Hämähäkkejä!" huudahti laiha mies. "Nuo vehkeet ovat täynnä isoja hämähäkkejä! Katsokaas ihmettä!"
Hopeasuitsinen mies yhä seurasi katseillaan etenevää kasaa.
"Hyvänen aika!"
Päällikkö joutui tähystelemään alaspäin erästä punaista muserrettua olentoa, joka huolimatta osittaisesta tuhostaan vielä jaksoi maassa sätkytellä hyödyttömiä koipiaan. Kun sitten laiha mies osotti hänelle uutta kasaa, joka oli tulossa heidän päälleen, sieppasi hän kiireesti miekkansa. Laakson yläpää oli nyt kuin riekaleiksi revitty usvaseinä. Hän koetti päästä asemasta selville.
"Ratsastetaan pois sen tieltä!" huusi pikku mies. "Kiireen kautta laaksoa alaspäin!"
Mitä sitten tapahtui, se oli tappelun sekamelskan tapaista. Hopeasuitsinen mies näki pikku miehen kiitävän ohitseen vimmatusti huiskien luuloteltuja seittejä, näki hänen töytäävän laihan miehen hevosta vasten paiskaten sen ratsastajineen maahan. Hänen oma ratsunsa kulki kymmenkunnan askelta ennenkuin hän pystyi sitä hallitsemaan. Sitten hän katsahti ylöspäin välttääkseen kuvittelemiaan vaaroja ja sitten taas taakseen, jolloin huomasi hevosen kierivän maassa, laihan miehen seisovan sitä piiskaamassa halkeaman reunalla ja lepattavan kasan harmaata ainetta, jota valui ja kietoutui molempain ympäri. Paksuina ja tiiviinä kuin ohdakkeen haivenet erämaassa tuulisena heinäkuun päivänä seittikasat yhä kulkivat eteenpäin.