Hän kysäisi yksinkertaisesti ja viitaten etummaiseen noista kolmesta miehestä: "Tuoko se on?… Onko varmaa?" Ja saatuaan myöntävän vastauksen hän ampui viivyttelemättä ja tarkasti kilpakosijaansa keskelle rintaa. Sitten hän ampui Billin uskollisinta seuralaista päähän ja runteli siipirikoksi kolmannen miehen, joka lähti pakosalle. Tämä ulvoi ja juoksi edelleen hullunkurisesti ontuen.
Bert seisoi yhä mietiskellen revolveri kädessään ja välittämättä lainkaan naisista, jotka olivat hänen takanaan.
Tähän asti kaikki oli käynyt hyvin.
Hän tajusi, että hänet hirtettäisiin viipymättä salamurhaajana, ellei hän ryhtynyt toimimaan viisaasti. Senvuoksi hän lähti, sanomatta sanaakaan naisille, kylän kapakkaan, jonka ohitse hän oli kulkenut tuntia varemmin Ednan luo mennessään, ja astui sisään takaovesta. Siellä hän kohtasi pienen joukon epäilyttäviä veijareita, jotka ryypiskelivät tarjoiluhuoneessa ja keskustelivat avioliitosta ja Billin rakkausjutuista hilpeinä, mutta myöskin kateellisina. Bert piti kädessään huolellisesti ladattua revolveria ja kehotti heitä yhtymään hänen johdollaan muodostettuun "järjestyskometiiaan", kuten hän sitä nimitti. "Sellainen on tarpeen täällä, ja meitä on siinä jo muutamia." Hän koetti uskotella, että hänellä oli ystäviä ulkopuolella, vaikk'ei hänellä itse asiassa ollut koko maailmassa muita ystäviä kuin Edna ja hänen tätinsä ja kaksi naispuolista serkkua.
Asemaa pohdittiin nopeasti, mutta varsin vakavasti. Miehet pitivät häntä mielipuolena, kun hän oli tunkeutunut niille seuduille Billiä tuntematta. He halusivat lykätä asian tuonnemmaksi, kunnes heidän johtajansa saapuisi. Bill hänet kyllä nujertaisi. Joku mainitsi Billin.
"Bill on kuollut", Bert sanoi. "Minä ammuin hänet. Meidän ei tarvitse välittää hänestä. Hän on ammuttu ja samoin myöskin eräs punatukkainen kierosilmä. Se asia on järjestetty. Nyt ei enää tarvita Billiä. Hänellä oli nurinkurinen käsitys avioliitosta ja muista sellaisista. Hänen kaltaisensa miehet me korjaamme pois."
Tämä ratkaisi asian, ja kokous taipui.
Bill haudattiin hätäisesti, ja Bertin järjestyskometiia — niin sitä yhä nimitettiin — vallitsi hänen sijassaan.
Tähän tarinamme loppuu, mikäli se koskee Bert Smallwaysia. Me jätämme hänet Ednansa kera elämään uudisasukkaana syrjässä tapausten virrasta. Siitä alkaen heidän elämänsä sisällyksenä olivat talonpojan ponnistukset, siat ja kanat, pienet tarpeet ja lapset, kunnes Clapham ja Bun Hill ja luonnontieteiden aikakauden koko elämä muuttui Bertille vain unen himmeneväksi muistoksi. Hän ei saanut koskaan tietää, miten ilmasodassa kävi tai vieläkö sitä käytiinkään. Huhuttiin ilmalaivoja tulevan ja menevän ja Lontoon tienoilla tapahtuneen jotain. Pari kertaa niiden varjo livahti hänen ylitsensä hänen tehdessään työtä, mutta hän ei tietänyt, mistä ne tulivat tai minne ne menivät. Eikä häntä haluttanutkaan tietää, niin ankarasti ahdisti nälkä. Toisinaan saapui rosvoja ja varkaita, toisinaan taudit kävivät karjan kimppuun ja ruoka loppui, ja kerran hän sai taistella koiralaumaa vastaan, joka häiritsi asutusta. Hän koki monet seikkailut, mutta suoriutui niistä kaikista.
Tuon tuostakin heitä molempia uhkasivat onnettomuudet ja kuolema, siirtyen sitten jälleen loitommalle. He rakastivat ja kärsivät ja olivat onnellisia, ja vaimo synnytti monta lasta — yksitoista perillistä — toisen toisensa jälkeen, joista ainoastaan neljä sortui heidän yksinkertaisen elämänsä välttämättömiin koettelemuksiin. He elivät ja menestyivät, menestyivät sen ajan käsityksen mukaan. Ajan täyttyessä he kulkivat kaiken katoovaisen tietä.