"Ne olivat hyvää väkeä", sanoi Tettu. "Ja me näimme miehen ajavan polkupyörällä."
"Äläs toki!" huudahti Tom, "nykyään ei sellaisia ole paljon liikkeellä. Minne hän ajoi?"
"Sanoi ajavansa Dorkingiin, jos maantie oli hyvä. Mutta tuskinpa hän sinne pääsee. Burfordin tienoilla se oli aivan veden vallassa. Me tulimme mäen poikki, eno — sanovat sitä Roomalaiseksi tieksi. Se on korkea ja varma."
"En tiedä siitä mitään", virkkoi Tom ukko. "Vai että polkupyörällä!
Oletko varma siitä, että se oli polkupyörä? Oliko siinä kaksi pyörää?"
"Kyllä se oli oikea polkupyörä."
"Muistanpa ajan, jolloin niitä oli aivan määrättömästi, saatoit seisoa juuri tässä — tie oli silloin sileä kuin permanto — ja nähdä niitä pari-, kolmekymmentä yhdellä haavaa, polkupyöriä ja moottoripyöriä, automobiileja ja kaikellaisia hurisevia ajopelejä."
"Äläs nyt!"
"Ihan totta. Niitä kulki ohi kaiken päivää — sadoittain."
"Mutta minne ne kaikki menivät?" Tettu kysyi.
"Vilistivät Brightoniin — et kai ole koskaan nähnyt Brightonia? — se on tuolla meren rannalla, ja se olikin vasta ihmeellinen paikka — ja kävivät myöskin Lontoossa."