Hän vaikeni ja tarkasteli kuulijaansa. Poikasen älykkäillä kasvoilla kuvastui toivoton hämmennys.
"Niin siinä kävi", jatkoi Tom. Hän etsi jotain sopivaa vertausta. "Ikäänkuin olisi pysäyttänyt kellon," hän sanoi. "Kaikki kävi hiljaiseksi, hiljaiseksi kuin hauta, ilmalaivat vaan tappelivat taivaalla, ja sitten ihmiset rupesivat kiihtymään. Muistan viimeisen ostajani, kaikkein viimeisen ostajani. Hän oli eräs herra Moses Gluckstein, kaupunkilainen herrasmies, aika hauska mies, piti paljon parsaheinästä. Hän tuli sisään — meillä ei ollut käynyt moneen päivään ainoatakaan ostajaa — ja rupesi puhumaan perin sukkelaan ja tarjosi minulle kaikesta, mitä minulla oli, potuista ja kaikesta, tavaran painon kultaa. Sanoi aikovansa keinotella hiukkasen; luultavasti hän häviäisi, mutta samantekevää, hän tahtoi kuitenkin koettaa, oli aina mielellään pelannut, niin hän kertoi. Minun piti vain punnita tavarat, niin hän antaisi heti shekin. No, siitä jouduttiin pikku väittelyyn, kaikessa ystävyydessä, väiteltiin siitä, vieläkö shekki kelpasi. Ja sillä välin kuin hän paraillaan selitteli, meidän kohdalle saapui joukko työttömiä kantaen isoa lippua, josta jokainen sai lukea — siihen aikaan osasi jokainen lukea — 'Tahdomme ruokaa'. Kolme tai neljä niistä kääntyy äkkiä ja tulee minun puotiini.
"'Onko täällä ruokaa?' sanoo yksi.
"'Ei', minä sanon, 'ei ole myydä. Hyvä, jos olisi. Mutta jos olisikin, niin en voisi antaa sitä teille. Tämä herra on tarjonnut —'
"Herra Gluckstein koetti estää minua puhumasta, mutta se oli liian myöhäistä.
"'Mitä hän on tarjonnut', kysyi muuan roteva mies, jolla oli kirves kädessä; 'mitä hän on tarjonnut?' Minun täytyi kertoa.
"'Pojat,' hän sanoi, 'tässä on taas rahamies!' Ja ne veivät hänet kadulle ja hirttivät lyhtypylvääseen. Hän ei nostanut sormeaankaan vastustellakseen. Ei sanonut sanaakaan sen jälkeen kuin minä olin antanut hänet ilmi…"
Tom mietiskeli jonkun aikaa. "Näin silloin ensimäistä kertaa miehen hirressä!" hän lisäsi.
"Kuinka vanha olitte silloin?" Tettu kysyi.
"Noin kolmekymmentä vuotta", ukko vastasi.