Asetuin hänen eteensä ja kysyin:
"Mikä tuo olento oli joka seurasi minua?"
Hän katsoi minua suoraan silmiin, ja hänen ilmeensä, joka oli ollut vilkas, muuttui tylsäksi.
"Kuvauksestanne päättäen oli se kai kummitus", vastasi hän.
Tunsin kiivastuvani, mutta vaivuin taas tuolilleni ja painoin käsilläni otsaani. Puma alkoi taas kiljua.
Montgomery tuli luokseni, pani kätensä olalleni ja sanoi:
"Kuulkaapa, Prendick, minun ei olisi koskaan pitänyt antaa teidän mennä harhailemaan tälle typerälle saarelle; mutta se ei ole niin pahaa kuin luulette. Hermonne ovat rasittuneet pilalle. Minä annan teille jotakin, joka saattaa teidät uneen. Tuo… tulee vielä jatkumaan tuntikausia. Teidän täytyy nukkua, muuten en voi vastata seurauksista."
En vastannut mitään. Kumarruin eteenpäin ja peitin kasvoni käsilläni. Hän antoi minulle lasillisen jotakin tummaa nestettä. Join sen vastustelematta, ja hän auttoi minut riippumattoon.
Herätessäni oli jo kirkas päivä. Loikoilin matossa hetkisen selälläni kattoon tirkistellen. Huomasin, että kattoparrut olivat laivapölkkyjä. Kääntyessäni näin pöydän katetuksi. Olin nälissäni ja koetin päästä permannolle, mutta sekaannuin mattoon ja putosin nelin ryömin lattialle.
Pää raskaana istuuduin pöytään. Muistin vain hämärästi eilisen seikkailuni. Aamutuuli puhalsi raikkaasti avoimesta ikkunaluukusta, ja ilma ja ruoka saattoivat minut tuntemaan aivan eläimellistä hyvinvointia. Samassa aukesi ovi takanani, pihaan päin oleva ovi. Käännyin ja näin Montgomeryn katsahtavan sisään.