"Hän on viisimies, viisimies, viisimies … niinkuin minäkin", sanoi apinaihminen.
Ojensin käteni. Nurkassa oleva harmaa olento kumartui eteenpäin ja sanoi: "älä käy nelin jaloin; se on laki. Emmekö ole ihmisiä?" Hän ojensi merkillisen muodottoman käpälänsä ja tarttui käsiini. Käpälä muistutti kynnellistä raavaansorkkaa. Olin kirkaisemaisillani hämmästyksestä ja tuskasta. Hänen päänsä kumartui lähemmäs tarkastamaan kynsiäni ja lähestyi valoisampaa aukkoa, ja tällöin näin inhokseni, että hänen kasvonsa eivät olleet ihmisen eikä eläimen, vaan harmaa karvakasa, jossa oli kolme kohokohtaa silmiä ja nenää osottamassa.
"Hänen kyntensä ovat pienet", mutisi tuo harmaa olento pitkään partaansa. "Hyvä on."
Hän laski käteni alas, ja minä tartuin vaistomaisesti keppiini.
"Syö juuria ja vihanneksia — se on hänen tahtonsa", sanoi apinaihminen.
"Minä olen lain lukija", sanoi harmaa. "Tänne tulevat kaikki uudet, oppimaan lain. Minä istun pimeydessä ja julistan lain."
"Niin on", virkkoi muuan ovelta.
"Rangaistukset ovat ankarat niille, jotka rikkovat lakia. Ei kukaan välty niistä", sanoi eläinkansa vilkuillen arasti toisiinsa.
"Ei kukaan, ei kukaan välty," sanoi apinaihminen. "Katso! Minä tein kerran pienen rikoksen. Löpertelin, löpertelin, lakkasin puhumasta. Ei kukaan voinut ymmärtää. Sen vuoksi olen poltettu, poltettu käteen. Hän on suuri, hän on hyvä!"
"Ei kukaan välty rangaistuksesta", sanoi nurkan paksu olento.