XIII.
Keskustelu.
Tulin kumminkin ajatelleeksi, että minulla vielä oli yksi puolustuskeino. Moreaun väkineen etsiessä minua saarelta saatoin minä kiertoteitse juosta aitaukseen, musertaa oven kivellä ja etsiä jotakin asetta talosta. Olin jo merenrannalla, kun näin ensin yhden ja sitten useamman olennon tulevan esiin pensaikosta: Moreaun ajokoirineen, Montgomeryn ja pari muuta lisäksi. He pysähtyivät.
He näkivät minut, alkoivat viittoilla ja lähetä. Molemmat eläinihmiset juoksivat katkaistakseen tieni. Montgomery astui suoraan minua kohti. Moreau seurasi koirineen hitaammin.
Silloin havahduin toimettomuudestani ja astuin veteen. Se oli sangen matalaa aluksi, vasta kolmenkymmenen metrin päässä ulottui se vyötäisiini. Näin epäselvästi merieläväin kiitävän jalkojeni tieltä.
"Mitä teette, mies?" huusi Montgomery.
Pysähdyin ja käännyin heihin päin. Montgomery seisoi huohottaen vedenrajassa, punaisena ponnistuksista, tukka epäjärjestyksessä ja alahuuli lerpalla, niin että hänen epäsäännölliset hampaansa näkyivät. Moreau astui parhaillaan hänen luokseen, kalpeana ja tyynenä. Heillä oli kummallakin ruoska kädessä. Koira haukkui minua. Etäämpänä seisoivat eläinihmiset töllistellen minuun.
"Mitäkö minä teen?" vastasin minä. "Aion hukuttautua!"
Montgomery ja Moreau katsahtivat toisiinsa.
"Minkä tähden?" kysyi Moreau.