"Minut, herra."
Olento oli ilmeisesti uskollinen, sillä se olisi vaivatta voinut hyökätä kimppuuni nukkuessani.
"Hyvä on", sanoin ojentaen käteni uutta nuolevaa suutelemista varten.
Aloin käsittää, mitä tämä merkitsi, ja rohkeuteni kasvoi.
"Missä muut ovat?" kysyin.
"He ovat hulluja. He ovat mielettömiä", sanoi koiraihminen. "He ovat tuolla ja sanovat: 'herra on kuollut; ruoskamies on kuollut. Mereen kävijä on niinkuin me. Meillä ei ole herraa, ei ruoskia, ei tuskien huonetta enää. Kaikki tuo on loppunut. Me rakastamme lakia ja tahdomme sen täyttää; mutta ei enää koskaan ole meillä herraa, ruoskia, tuskien huonetta'. Näin he sanovat, herra, mutta minä tiedän, minä tiedän."
Hapuilin pimeässä koiraihmisen päätä ja taputin sitä ja sanoin vielä kerran:
"Hyvä on."
"Nyt sinä tapat heidät kaikki", sanoi koiraihminen.
"Niin, tapan heidät kaikki, sitten kuin muutama päivä on kulunut ja erinäisiä asioita on tapahtunut. Säästän vain ne, joille sinä haluat armoa, kaikki muut muserran."
"Kenen herra tahtoo tappaa, sen hän tappaa", virkahti koiraihminen äänessään tyytyväinen sävy.