Varmuuteni hämmästytti heitä. Eläin saattaa olla sekä villi että viisas, mutta valehtelemiseen tarvitaan ihminen.
"Mies käsi siteessä puhuu merkillisiä asioita", lausui muuan eläinihminen.
"Minä sanon teille, että totuus on sanojeni mukainen!" sanoin. "Mestari ja tuskien huone palaavat takaisin. Voi sitä, joka rikkoo lakia vastaan!"
He töllistelivät hämmästyksissään toisiinsa.
Teeskennellyn välinpitämättömänä aloin kaivella kirveelläni hiekkaa. He katselivat tekemiäni syviä uria.
Satyyri lausui epäilevänsä; vastasin hänelle; muuan pilkullisista kummituksista lausui vastaväitteitään ja vilkas keskustelu syntyi tulen ääressä.
Hetki hetkeltä tulin yhä vakuutetummaksi siitä, että voin tuntea oloni varmaksi. Puhuin heille nyt ilman epäröintiä, joka aluksi oli minua kiusannut, kun olin niin kiihdyksissäni. Tunnin kuluttua olin todella saanut monet heistä uskomaan puhuneeni totta, mutta useimmat olivat kuitenkin kahden vaiheella.
Tähystin tarkkaan vihollistani, hyenasikaa, mutta se ei näyttäytynytkään. Toisinaan saatoin hätkähtää epäilyttävän liikkeen takia, mutta luottamukseni kasvoi kuitenkin hetki hetkeltä.
Kuun alkaessa painua taivaanrantaan alkoivat he toinen toisensa perään haukotella (näyttäen mitä eriskummallisimpia hampaita kuutamossa) ja vetäytyivät vähitellen majoihinsa solassa.
Peläten pimeyttä ja äänettömyyttä seurasin heitä, tietäen varsin hyvin, että olin paremmassa turvassa monen kuin yhden ainoan kanssa heistä.