"Se on kovaa", säälitteli Graham. "Se on kovaa".
"Mikä pimeys. Vanha mies keskellä pimeyttä. Ja koko maailma on tullut hulluksi. Sotaa ja taistelua! Poliisi on saanut selkäänsä ja roistoja on kaikkialla. Miksi he eivät tuota neekereitä meitä suojelemaan? Minä en mene enää pimeisiin käytäviin. Minä kompastuin siellä miehen ruumiisen. Toisen seurassa tuntee itsensä turvallisemmaksi … jos seura vaan on oikeata laatua". Hän katsoi terävästi Grahamiin, nousi äkkiä ja astui hänen luokseen.
Hän oli luultavasti tyytyväinen tarkastukseensa. Vanhus istahti ja näytti iloitsevan saadessaan seuraa. "Eh!" sanoi hän, "tämä on kamala aika! Sotaa ja tappelua, ja kuolema kaikkialla vaanimassa — miehet, terveet miehet, sortuvat pimeässä. Minun poikani! Minulla on kolme poikaa. Jumala tietää, missä he ovat tänä yönä".
Hän vaikeni. Sitten jatkoi hän valittaen: "Jumala tietää, missä he ovat tänä yönä".
Graham mietti, miten hän kyselisi ilmaisematta tietämättömyyttään.
Vanhus katkaisi jälleen äänettömyyden.
"Tuo Ostrog saa voiton", sanoi hän. "Hän saa voiton. Ja miten maailman käy hänen johtonsa alla, ei tiedä kukaan. Minun poikani ovat kaikin kolmisin tuulimoottorien hoidossa. Yksi minun miniöistäni oli jonkun aikaa hänen jalkavaimonaan. Hänen jalkavaimonaan! Me emme olekaan mitään tavallista väkeä. Ja yhtäkaikki ajoivat he minut tänä yönä ulos tupertumaan jollain tavoin. Minä tiesin mitä oli tekeillä. Jo ennen kuin monet muut. Mutta tämä pimeys! Ja äkkiä sitten kompastuu pimeässä ruumiisen!"
Graham kuuli hänen vaivalloisesti hengittävän.
"Ostrog!" sanoi Graham.
"Maailman etevin päällysmies", sanoi ääni.
Graham mietti, mitä hän kysyisi. "Neuvostolla on kai hyvin vähän ystäviä kansan joukossa".