Äkkiä alkoi koira uudelleen ulvoa.
"Tulkaahan viimein!" huusi vihainen ääni oviaukosta. Siinä seisoi vieras, huivi leuan ympäri käärittynä, kaulus pystyssä ja hattu taivutettuna alaspäin. "Mitä pikemmin saatte tavarat sisälle, sitä parempi." Eräs pihalla seisojista väitti hänen vaihtaneen housuja ja hansikkaita.
"Saitteko pahan haavan, herra?" kysyi Fearenside. "Minä olen peräti pahoillani, että koira…"
"En pienintäkään", vastasi vieras. "En edes nahan repeämää. Tuokaa nyt tavarat joutuin."
Sitten hän kirosi hiljaa, niin väitti Hall.
Kohta kun ensimmäinen kori oli matkustajan määräysten mukaan kannettu vierashuoneeseen, kävi hän siihen käsiksi tavattoman kiihkeästi ja alkoi purkaa sitä, hajoittaen olkia, vähintäkään välittämättä rouva Hallin matosta. Sieltä hän otti pulloja — pieniä, paksuja, jauhetta sisältäviä pulloja, pieniä ja hoikkia pulloja, joissa oli värillisiä ja valkeita nesteitä, pitkulaisia sinisiä pulloja, joissa oli nimilappu myrkkyä, pyöreitä pulloja, joilla oli hoikat kaulat, suuria vihreitä lasipulloja, suuria valkeita lasipulloja, pulloja, joissa oli lasikorkit ja nimilappu kiiltävästä lasista, pulloja, joissa oli puiset tuppilot, viinipulloja, ruokaöljypulloja — ja laski ne riveihin lipastolle, uunin reunalle, ikkunan edessä olevalle pöydälle, ympäri lattiaa, kirjahyllylle — kaikkialle. Bramblehurstin apteekki ei voinut kerskailla niin monista pulloista. Se oli merkillinen näky. Kori toisensa jälkeen työnsi esiin pulloja, kunnes kaikki kuusi olivat tyhjät ja pöydällä korkea kasa olkia. Ainoat esineet, jotka ilmestyivät näistä koreista pullojen keralla, olivat joukko koeputkia ja huolellisesti pakattu vaaka.
Purettuaan korien sisällyksen vieras siirtyi ikkunan luo ja ryhtyi työhön, vähintäkään välittämättä hujan hajan jääneistä oljista, sammuneesta tulesta, ulkona olevasta kirjalaatikosta tai muista yläkertaan kannetuista matka-arkuista ja kapineista.
Kun rouva Hall toi hänelle päivällistä, oli hän jo niin kokonaan vaipunut työhönsä, tiputellen pulloista pieniä pisaroita koeputkiin, ettei kuullut emännän askeleita, ennenkuin tämä oli lakaissut pois olkikasan ja pannut tarjottimen pöydälle, ehkä jonkun verran tarmokkaasti, nähdessään missä kunnossa lattia oli. Sitten vieras puolittain käänsi päätään ja palautti sen taas paikalla entiseen asentoon. Mutta rouva Hall huomasi hänen ottaneen silmälasit pois. Ne olivat hänen vieressään pöydällä, ja näytti siltä kuin hänen silmäkuoppansa olisivat olleet kerrassaan tyhjät. Sitten vieras pani silmälasit jälleen kohdalleen ja kääntyi katselemaan emäntää. Tämä aikoi juuri ryhtyä valittelemaan lattialle kasatuista oljista, kun vieras ennätti hänen edelleen.
"Toivoisin, ettette tulisi sisälle koputtamatta", virkkoi hän ihan luonnotonta kiukkua ilmaisevalla äänenpainolla, joka oli hänelle niin ominainen.
"Minä koputin, mutta nähtävästi…"