NELJÄS LUKU
Cuss haastattelee vierasta
Olen kuvaillut jokseenkin yksityiskohtaisesti muukalaisen saapumista Ipingiin, jotta lukija ymmärtäisi hänen aikaansaamansa omituisen vaikutuksen. Mutta lukuunottamatta kahta kummallista tapausta saattaa hänen oleskeluaan koskevat asianhaarat sivuuttaa hyvin lyhyesti siihen erikoiseen päivään asti, jolloin vietettiin klubin juhlaa.
Rouva Hallin kanssa hänellä sattui monta kahakkaa kotoisen järjestyksen vuoksi, mutta huhtikuun loppuun asti, jolloin näkyi ensi merkkejä rahanpuutteesta, hän joka tapauksessa voitti emäntänsä sillä helpolla keinolla, että suoritti eri maksun. Hall ei pitänyt hänestä ja arveli milloin vain uskalsi, että olisi viisainta päästä eroon vieraasta. Enimmäkseen hän kuitenkin uljaasti salasi vastenmielisyytensä ja vältti vierastaan niin paljon kuin mahdollista.
"Odotappas kesään asti", virkkoi rouva Hall ymmärtäväisesti, "jolloin taiteilijat alkavat tulla. Silloin saamme nähdä. Hän voi olla vähän komenteleva, mutta täsmällisesti maksetut laskut ovat täsmällisesti maksettuja laskuja, mitä sitten sanonetkin."
Vieras ei käynyt kirkossa eikä vaatteittensakaan puolesta tehnyt mitään erotusta pyhän ja arkipäivien välillä. Rouva Hallin mielestä hän teki työtä hyvin oikullisesti. Joinakin päivinä hän tuli varhain alakertaan ja työskenteli yhtämittaisesti. Toisina hän nousi myöhään, kulki huoneessaan kiivaasti edestakaisin tuntikausia, poltteli tai nukkui istuen nojatuolissa tulen ääressä. Hänellä ei ollut minkäänlaista yhteyttä kylän ulkopuolisen maailman kanssa. Hänen mielenlaatunsa pysyi edelleenkin perin epäluotettavana. Enimmäkseen hän käyttäytyi kuin mies, jota vaivaa melkein sietämätön ärtyisyys, ja kerran tai pari hän katkaisi, repi, särki tai murskasi esineitä äkillisessä väkivaltaisuuden puuskassa. Hänen tapansa puhella itsekseen matalalla äänellä kävi yhä yleisemmäksi, mutta vaikka rouva Hall kuunteli tunnollisesti, ei hän saanut vähintäkään selvää kuulemastaan.
Harvoin hän liikkui ulkona päivisin, mutta hämärässä hänellä oli tapana lähteä liikkeelle tiukasti verhottuna, yhdentekevää oliko kylmä vai ei, ja hän valitsi yksinäisimmät polut tai tiet, joita puut ja töyräät enimmin varjostivat. Hänen mulkoilevat silmälasinsa ja kaameat, sidotut hatun varjostamat kasvonsa ilmestyivät epämiellyttävän äkkiä pimeydestä jonkun kotiin palaavan työmiehen eteen, ja Teddy Henfrey, syöksähtäessään eräänä iltana ulos "Tulipunaisen Takin" ravintolasta puolikymmenen aikaan, pelästyi hurjasti pelkän pääkallon näköistä päätä (hän käveli hattu kädessä), johon äkkiä lankesi valoa avoimesta ravintolan ovesta. Lapset, jotka näkivät hänet iltamyöhään, uneksivat möröistä, ja epäilyttävältä näytti, olivatko pojat hänestä vastenmielisempiä kuin hän pojista, mutta joka tapauksessa oli vastenmielisyys kummallakin taholla hyvin voimakas.
Ehdottomasti oli niin merkillisen näköinen ja sillä tavalla käyttäytyvä henkilö tavallisena keskustelunaiheena Ipingin kaltaisessa kylässä. Paikkakuntalaiset käsittivät kovin eri tavalla hänen puuhansa. Rouva Hallille se oli arka asia. Kysyttäessä hän selitti hyvin varovasti, että vieras oli "eksperimenteeraava tutkija", sivuuttaen sievästi monta tavua kuin salakuoppia peläten. Kun häneltä kysyi, mitä "eksperimentteeraava" tutkija oli, sanoi hän jonkinlaista etevämmyyttä vihjaisten, että useimmat sivistyneet ihmiset tiesivät, mitä se oli, ja että se merkitsi niin paljon kuin "salattujen asiain keksijä". Hänen vierastaan oli muka kohdannut tapaturma, joka oli joksikin aikaa pilannut hänen kasvojensa ja käsiensä värin, ja kun hänellä oli tunteellinen luonne, ei häntä haluttanut kiinnittää asiaan yleisön huomiota.
Kun rouva Hall ei ollut saapuvilla, lausuttiin hyvinkin usein sellaisia arveluita, että matkustaja oli rikollinen, joka koetti päästä lain kourista peittämällä itsensä poliisin silmiltä. Tämä ajatus oli lähtöisin Teddy Henfreyn aivoista. Ei tiedetty mitään mainitsemisen arvoista rikosta tapahtuneeksi helmikuun puolivälin tai loppupäivien jälkeen. Kansalliskoulun koetteelle määrätyn apulaisen Gouldin mielikuvituksessa tämä käsitys muuttui sellaiseksi, että vieras oli valepukuinen anarkisti, joka valmisteli räjähdysaineita, ja hän päätti ryhtyä niihin salapoliisin toimenpiteisiin, joihin hänen aikansa riitti. Nämä puuhat ilmenivät enimmäkseen siten, että hän katsoi hyvin tarkasti muukalaiseen, milloin vain näki hänet, tai kyseli ihmisiltä, jotka eivät olleet koskaan nähneet vierasta. Mutta hän ei saanut selville mitään.
Toinen mielipiteiden suunta noudatti Fearensidea ja joko hyväksyi käsityksen, että hän oli kirjava, tai jonkin muunnoksen siitä. Niinkuin esimerkiksi Silas Durgan, jonka kuultiin vakuuttavan, että "jos hän tahtoisi näyttäytyä Aatamin puvussa, hän rikastuisi tuossa tuokiossa", ja — jonkun verran teologi kun oli — vertaavan vierasta mieheen, jolla oli yksi leiviskä. Sellaistakin mielipidettä esitettiin, että matkustaja oli vaaraton vähäjärkinen. Tällä käsityksellä oli se etu, että kaikki seikat oli sen avulla helppo selittää. Näiden pääryhmien välillä oli epäilijöitä ja sovittelijoita. Sussexilaiset eivät ole kovinkaan taikauskoisia, ja vasta huhtikuun alkupuolella sattuneiden tapausten jälkeen ensi kerran kuiskattiin kylässä ajatus, että tässä oli jotakin yliluonnollista. Silloinkin sitä uskoivat vain naiset.