Mutta mitä tahansa hänestä vain ajateltiinkin, oli Ipingin asukkaille yhteistä se, etteivät he pitäneet hänestä. Hänen ärtyisyytensä, vaikka sen olisi voinut käsittää kaupunkilaisessa henkisen työn tekijässä, oli näistä rauhallisista sussexilaisista hämmästyttävä. Tuon tuostakin heitä ihmetyttivät hänen kiihkeät liikkeensä; kiivaasti kävellessään pimeän tultua hän oli törmännyt heihin rauhallisen nurkan takaa, lyijypäisellä kepillään hän uhkasi kaikkia uteliaita tunkeilijoita, hämärä miellytti häntä siinä määrin, että hän sulki ovet, veti alas kaihtimet, sammutti kynttilät ja lamput — kuka saattoi hyväksyä tuollaista menettelyä? He vetäytyivät syrjään hänen kulkiessaan kylässä, ja kun hän oli päässyt ohitse, oli nuorilla humoristeilla tapana nostaa takkinsa kaulus ja painaa hatun reuna alas ja astella hermostuneesti hänen jäljessään, matkien hänen salaperäistä käytöstään. Siihen aikaan laulettiin yleisesti erästä laulua, jonka nimi oli "Mörkömies". Neiti Satchell oli laulanut sen koulusalissa pitämässään konsertissa — kirkon lamppujen hyväksi ja senjälkeen, milloin tahansa pari kyläläistä oli yhdessä vieraan ilmestyessä, kuuli vihellettävän tahtia tai paria tästä säveleestä enemmän tai vähemmän selvästi. Myöskin myöhästyneillä pikku lapsilla oli tapana huutaa "Mörkömies" hänen jälkeensä ja lähteä juoksemaan vavisten ja ylpeinä uskaliaasta teostaan.
Haavuri Cuss oli ihan menehtymäisillään uteliaisuudesta. Siteet kiihoittivat hänen ammatillista harrastustaan, huhu tuhannesta yhdestä pullosta herätti hänessä kateellista huomiota. Koko huhti- ja toukokuun ajan hän tavoitteli tilaisuutta puhella vieraan kanssa ja vihdoin helluntain tienoilla hän ei malttanut enää kauemmin, vaan keksi puolustuksekseen avustuslistan kylän sairaanhoitajattaren hyväksi. Hämmästyksekseen hän huomasi, ettei Hall tiennyt vieraansa nimeä.
"Hän mainitsi nimen", virkkoi rouva Hall — mikä väite oli aivan perusteeton, "mutta minä en kuullut sitä oikein". Hänestä tuntui kovin typerältä olla tietämättä matkustajan nimeä.
Cuss koputti vierashuoneen ovelle ja astui sisään. Sieltä kuului selvästi kirous.
"Suokaa anteeksi tunkeilevaisuuteni", virkkoi Cuss. Samassa ovi sulkeutui ja katkaisi rouva Hallilta tilaisuuden kuulla keskustelun jatkoa.
Hän saattoi erottaa äänten mutinaa seuraavien kymmenen minuutin kuluessa, sitten hämmästyksen huudon ja jalkojen kopinaa; tuoli paiskattiin sivulle, joku räjähti nauramaan, nopeat askeleet lähenivät ovea, ja Cuss ilmestyi takaisin kasvot valkeina ja silmät tuijottavina. Hän jätti oven auki takanaan ja katsahtamatta rouva Halliin syöksi käytävän poikki ja hyppäsi alas portaita, ja pian hän kuului päätäpahkaa juoksevan pitkin tietä. Hänellä oli hattu kädessään. Rouva Hall seisoi tarjoilupöydän takana katsellen avointa vierashuoneen ovea kohti. Silloin hän kuuli vieraan naurahtavan rauhallisesti ja astuvan huoneen poikki. Hän ei voinut nähdä miehen kasvoja siltä paikalta, missä hän seisoi. Vierashuoneen ovi paukahti kiinni, ja taas oli kaikki hiljaa.
Cuss meni suoraa päätä kylän ylälaitaan Buntingin kappalaisen puheille.
"Olenko minä hullu?" kysyi Cuss ensi sanoikseen astuessaan sisälle pieneen viheliäiseen lukuhuoneeseen. "Näytänkö minä mielipuolelta?"
"Mitä on tapahtunut?" tiedusti kappalainen pannen ison kiekuraisen simpukankuoren valmistuvan saarnansa irtolehdille.
"Majatalossa asustava mies…"