"Silloin välähti päähäni sukkela ajatus. Juoksin kärryjen viereen ja nousin niihin, ja niin ajoin hitaasti pitkin Oxford-katua ja Tottenham Court Roadin ohi värisevänä ja säikähtyneenä, nenäni tuhisten ensimmäisistä vilustumisen enteistä ja selkäni ruhjevammojen kiinnittäessä yhä enemmän huomiotani. Mielialani ei suinkaan ollut sama kuin syöstessäni ulos kymmenen minuuttia sitten, vaan niin erilainen kuin suinkin voi kuvitella. Tällainen näkymättömyys tosiaankin! Nyt ajattelin vain sitä, kuinka pääsisin pois tästä pinteestä, johon olin joutunut.
"Ajoimme hitaasti Mudien ohi, ja sitten kutsui nämä kärryt luokseen eräs iso nainen, jolla oli viisi kuusi keltaisilla nimilapuilla varustettua kirjaa. Minä hypähdin alas juuri parhaiksi päästäkseni hänen tieltään ja hipaisin lentäessäni erästä rautatien tavaravaunua. Lähdin astelemaan Bloomsbury Squarelle johtavaa ajotietä, aikoen kääntyä pohjoiseen museon toisella puolen ja siten päästä rauhallisemmalle alueelle. Olin nyt hirveästi vilustunut, ja minun asemani outous hermostutti minua niin, että juostessani valittelin. Torin länsinurkassa hypähti pieni valkea koira ulos apteekista ja lähti hurjasti viilettämään minua kohti kuono alhaalla.
"En ollut milloinkaan ennen tullut ajatelleeksi, että kuono merkitsee koiralla samaa kuin silmä näkevällä ihmisellä. Koirat huomaavat liikkuvan ihmisen hajun samoin kuin ihmiset hänen näkyvän olemuksensa. Pikku peto alkoi haukkua ja loikkia ja ilmaisi minun mielestäni liiankin selvästi huomanneensa minut. Riensin Russell-kadun poikki katsellen samalla olkapääni yli ja kuljin jonkin matkaa pitkin Montague-katua, ennenkuin tajusin, minne päin juoksin.
"Sitten kuulin soitonräminää ja katsahtaessani pitkin katua näin joukon ihmisiä olevan tulossa Russell-torilta, punaisia nuttuja ja pelastusarmeijan lippu etunenässä. En voinut toivoa voivani tunkeutua sellaisen väkijoukon läpi, kun toiset veisasivat ajotiellä, toiset ilkkuivat katukäytävillä, ja kun pelkäsin kääntyä takaisin ja joutua yhä kauemmas asunnostani, seurasin äkillistä päähänpistoa ja juoksin museon aitaa vastapäätä olevan talon valkeita portaita ylös ja seisoin siinä, kunnes väkijoukko olisi kulkenut ohi. Onneksi koira pysähtyi kuullessaan soittokunnan hälinää, oli kahden vaiheilla, kääntyi ympäri ja juoksi takaisin Bloomsbury Squarelle.
"Soittokunta tuli kohdalleni rämistäen itsetiedottoman ivallisesti jotakin virttä: 'Koska saamme Hänet nähdä?' ja minusta tuntui loppumattoman pitkältä, ennenkuin väkijoukko vyöryi jalkakäytävää pitkin ohitseni. Pom, pom pom … jymisi rumpu, enkä sillä hetkellä huomannut, kuinka kaksi poikanulikkaa pysähtyi aidalle viereeni. 'Katsoppas noita', sanoi toinen. 'Katsoppas mitä?' kysyi toinen. 'No, noita jalanjälkiä, paljaita. Samanlaisia kuin liejuunkin jää.'"
"Katsahdin maahan ja näin poikien pysähtyneen töllistelemään niitä mutaisia jälkiä, jotka olin jättänyt äsken valkaistuille portaille. Ohikulkevat ihmiset tyrkkivät heitä, mutta heidän kirottu järkensä oli takertunut jälkiini. 'Pom, pom, pom, koska, pom, saamme Hänet, pom, nähdä, pom, pom.' 'Paljasjalkainen mies on mennyt ylös portaita, tai sitten en ymmärrä mitään', virkkoi toinen. 'Eikä hän ole ollenkaan tullut alas. Ja hänen jalkansa on vuotanut verta.'
"Tihein ihmisjoukko oli jo kulkenut ohi. 'Katsohan, Teddy virkkoi nuorempi noista salapoliiseista perin hämmästyneellä äänellä ja osoitti suoraan jalkoihini. Vilkaisin alas ja näin heti jalkojeni ulkopiirteet liejupirskeiden merkitseminä. Hetkiseksi ihan halvaannuin."
"'Sepä vasta kummallista!' sanoi vanhempi. 'Hiton kummallista! Siinähän on aivan kuin jalan kummitus, eikö ole?' Hän epäröi ja läheni käsi ojennettuna. Eräs mies pysähtyi äkkiä nähdäkseen, mitä hän tavoitteli, ja sitten muuan tyttö. Seuraavalla hetkellä hän olisi koskettanut minuun. Silloin huomasin, mitä oli tehtävä. Astuin askeleen, poika hätkähti taaksepäin ja huudahti, ja kiivaasti hypähtäen pääsin seuraavan talon pylväskäytävään. Mutta pienempi poika oli kyllin tarkka pitämään silmällä liikkeitäni, ja ennenkuin olin kunnollisesti päässyt portaita alas jalkakäytävälle, oli hän toipunut hetkellisestä hämmästyksestään ja huusi, että jalat olivat menneet aidan yli.
"He riensivät katsomaan ja keksivät uusien jälkieni tulevan näkyviin alemmalla portaalla ja jalkakäytävällä.
"'Mitä siellä on?' kysyi joku.