Taistelevan keskiluokan ja ammattitaitoisen käsityöläisluokan vanhemmat tarvitsevat sosialistien mielestä tukea ja avustusta vielä enemmän kuin alimman luokan köyhät jo valtiomme ja kansakuntamme säilymisen turvaamiseksi. Sosialistista ei näytä ainoastaan järjettömältä vaan naurettavaltakin, että maailmassa, jossa on rajattomat käyttövarat, jossa kulutetaan valtavia määriä ja käytellään sanomatonta ylellisyyttä, maailmassa, jossa kahden miljoonan punnan panssarilaivat ja monen miljoonan omistajat ovat aivan tavallisia, kansan keskiluokan nousevan polven kasvattamista tarkoittava tärkeistä tärkein tehtävä jätetään melkein yksinomaan köyhien ja taistelevien naisten tukemattomien ja ohjaamattomien ponnistusten varaan. Hänestä näyttää melkein järjettömältä otaksua, että asiain täytyy tai että ne voivat edelleenkin jäädä sille kannalle.
4.
Se, mitä olen sanonut keskiluokan vanhemmista, soveltuu eräin sovitteluin kaikkiin ylempiinkin luokkiin, lukuunottamatta sitä, että monarkiassa vihdoin päädytään valtion kannatuksen varassa elävään perheeseen — Britanniassa se muodostaa erittäin terveen ja toimeliaan ryhmän, kuninkaallisen perheen — joka ei ole ainoastaan valtion tukema, vaan kaikki nykyaikaisen sosialistin vaatimukset ylittäen valtion ylläpitämäkin. Vanhempain tehokas toiminta nousevan polven hyväksi, lasten kasvattaminen johonkin yleishyödylliseen, hyvään toimintaan, kohtaa kaikissa muissa yhteiskunnan tasoissa suunnattomia esteitä. Perheellisyyttä pidetään yksilön heikkoutena, ja ne, jotka omaksuvat siitä johtuvan juhlallisen vastuunalaisuuden, joutuvat joka suhteessa epäedullisempaan asemaan kuin toiset, jotka viettävät hedelmätöntä elämää, kuluttavat kaiken tarmonsa ja kaikki varansa turhuuteen ja yhteisöä vahingoittavaan persoonalliseen nautintoon. Viimeksimainitut, joilla on enemmän joutoaikaa ja runsaammat varat, määräävät huvien muodot ja sosiaaliset tavat, he "määräävät muodin" ja voivat elää kopeammin, ylhäisemmin ja huolettomammin kuin lastensa kasvattamisesta huolehtivat vanhemmat. Tyypillinen brittiläinen ylimys ei ole vanhempiensa, vaan säätyluokkansa kasvattama, henkilö, joka tajuaa herkästi sosiaalisia vaikutuksia, mutta ei ollenkaan sosiaalisia aatteita. Ainoata luokkaa, joka on taloudellisesti kykenevä pitämään lapsistaan kaikkein parasta huolta, tärvelee tämän mahdollisuuden kannatteena olevasta varallisuudesta aiheutuva vastuuttomuus. Asia on sitäkin ilmeisempi Amerikan plutokratian keskuudessa, missä suunnilleen puolet naisista näyttävät olevan olemassa vain voidakseen hedelmättöminä korukuvina tuhlata rahaa turhiin asioihin.
Yhteiskunnan rikkaammissa kerrostumissa on epäilemättä jokin määrä sukuja, joissa hyvä kasvattaminen ja totuttaminen ilmenevät todellisena perintätapana; esimerkiksi sellaiset englantilaiset suvut kuin Cecilin, Balfourin ja Trevelyänin tuottavat polvesta polveen yleistä hyvää harrastavia ja erittäin kykeneviä miehiä. Suvun perintätapa merkitsee kuitenkin näissä tapauksissa pikemmin erinomaista kuntoa kuin sosiaalisen edun välttämätöntä seurausta; se on pikemmin talousjärjestelmämme uhalla kuin sen vaikutuksesta ilmenevä seikka. On luonnollista, että sellaiset miehet kuin lordi Hugh ja lordi Cecil, jotka ovat hyvin harjoitetut ja erittäin kyvykkäät, mutta vailla sitä myötätuntoista mielikuvitusta, joka vapauttaa ihmisen hänen kasvatuksensa luomista piilevistä pSyykillisistä tottumuksista, ihannoivat kaikkia maailman perhekuntia pitäen niitä oman olopiirinsä kaltaisina ja havaiten sosialismin edellyttämät valtion toimenpiteet hyödyttömäksi, jopa vahingolliseksi ja kiusalliseksikin uudistukseksi. He ajattelevat — ja pelkäänpä, että tulevat edelleenkin niin ajattelemaan —, että Englannin muodostavat pelkät onnelliset Hatfieldit: maakartano-Hatfieldit, huvila-Hatfieldit, Hatfieldit myymälän yläpuolella ja Hatfieldit tanhuan takana — ja että joukko kaamean tyytymättömiä henkilöitä yrittää jumalattomasti ja suotta hyökätä näihin onnen tyyssijoihin ja sekaantua niiden asioihin. Sellaista unelmaa ei lukijan pidä omaksua. Se on pelkkää harhaluuloa silloinkin, kun ovat kysymyksessä rikkaat ja todella hyvinvoivat henkilöt. Nykyisenä aikana ei ole missään yhteiskuntaluokassa todellista kannustinta hyvin harjoitettujen ja kasvatettujen kansalaisten tuottamiseen; jokaisen luokan keskuudessa ilmenee vaikeuksia ja masentavia seikkoja.
Tämä asiaintila, sanoo sosialisti, on sekasortoinen, sen vallitessa suhtaudutaan välinpitämättömästi valtavaan määrään onnettomuutta ja puutosta terveyden, tarmon, järjestyksen ja kauneuden aloilla. Sen sallima nautinto on röyhkeätä hekumoimista lasten ja hyveen kustannuksella, sen kauneus on kitukuumeista, vääryyden värjäämää kauneutta, sen onni onnea, joka voi kestää vain sen säilyessä sokeana suunnattomalle onnettomuuden ja puutteen määrälle. Nykyinen erillisten ja vailla tukea ja kannatusta elävien perhekuntien järjestelmä pitää maailman suurta enemmistöä tarpeettoman tuskan, rumuuden ja kurjuuden kahleissa. Se on saanut tuomionsa ja sen täytyy hävitä.
5.
Kokoan nyt tässä luvussa esitetyt asiat yhtenäiseksi väittämäksi siten täydentäen sosialismin ensimmäistä tärkeintä yleistystä koskevaa selostustani.
Vanhempien yksityisiä yksilöllisiä oikeuksia ja heidän erillistä lapsiin kohdistuvaa vastuutansa koskevat periaatteet ilmenevät turmiollisesti liioiteltuina nykyisessä maailmassa. Me emme riittävästi suojele lapsia huolimattomilta, kelvottomilta, itsekkäiltä tai ilkeiltä vanhemmilta emmekä riittävästi auta ja rohkaise kelpo vanhempia; Perhe-elämä on liian suuressa määrässä yksityinen seikkailu, ja erilliset perhekunnat ovat liian vastuuttomat. Siitä on seurauksena valtava määrä vältettävissä olevaa puutetta, kärsimystä ja surua, ja suuri osa nousevaa sukupolvea on typistynyttä, vajavaista, kehnosti kasvatettua ja kykenemätöntä verrattuna niihin tarmokkaisiin, harjaantuneisiin ja kauniisiin yksilöihin, joita parempi sosiaalinen järjestelmä voisi tuottaa.
Sosialisti on sitä mieltä, että yhteisön kokonaisuudessaan tulee olla vastuunalainen ja että jokaisen yhteisön jäsenen, olipa hän naimisissa tai naimaton, olipa hänellä lapsia tai ei, tulee olla vastuussa jokaisen siihen yhteisöön syntyneen lapsen menestyksestä ja kasvatuksesta. Tämä vastuuvelvollisuus voidaan uskoa kokonaan tai osittain vanhemmille, opettajille tai toisille kaitsijoille, mutta valtio toisin sanoen yhteisön elimöity voima ja äly — on sekä oikeutettu että velvollinenkin toimimaan ohjaten, tutkien ja välittäen jokaisen lapsen menestystä haittaavan seikan korjaamiseksi.
Oikein suoritettu vanhempien työ on sekä palvelus että velvollisuus, josta ei johdu ainoastaan velvoituksia vaan myöskin vaatimus, kaikkein suurin, koko yhteisöön kohdistuva vaatimus. Siitä tulee pitää huolta niinkuin mistä hyvänsä muusta julkisesta palveluksesta; sitä on kannatettava, palkittava ja tarkastettava jokaisessa täysin sivistyneessä valtiossa. Ja tämän ei tule tapahtua vanhempien rakkauden, ylpeyden ja tunnollisuuden syrjäyttämiseksi, vaan sen lisäämiseksi, rohkaisemiseksi ja ylläpitämiseksi.