6.
Siinä on toinen niistä kahdesta yleistyksestä, joiden varassa nykyaikaisen sosialismin koko rakennus lepää. Toista yleistystä tarkastelemme seuraavassa luvussa.
Tähän asti ehdittyään sosiaalisiin kysymyksiin tottumaton lukija varmaan havaitsee vaikeutta. Hän tietenkin ajattelee, että tässä esittämiemme muutosten tulee tapahtua maailmassa, joka muuten jää täysin nykyiselleen kauppiaineen, maanomistajineen, rikkaineen, köyhineen ja kaikkineen. Hän voi sanoa: "Te puhutte epäilemättä sangen toivottavasta, mutta samalla kerrassaan mahdottomasta asiasta. Te vaaditte, että on kasvatettava maan kaikki lapset ja maksettava ainakin niin paljon, että lapset ja äidit tulevat toimeen. Mutta mistä maksetaan? Mistä saatte rahat?"
Kysymys on täysin oikeutettu, ja siihen täytyy vastata tyhjentävästi, jottei koko ehdotelmamme raukene olemattomiin.
Niin johdumme pohtimaan aineellisia keinoja, toisin sanoen sosialismin "talousoppia". Lukija huomaa aivan pian, että ehdottamamme suuri sosiaalinen kumous välttämättä edellyttää yhtä laajalle ulottuvaa liike-elämässä ja teollisuudessa tapahtuvaa kumousta. Molemmat kumoukset liittyvät itse asiassa kiinteästi toisiinsa, ovat saman pyörän kiekkoja, ja on tuskin mahdollista, että toinen niistä voi tapahtua erikseen.
Yhteiskunta epäilemättä tukee kaikkia lapsiansa nytkin, mutta ei tue niitä valtio-yhteytenä, "kokonaisuutena". Maailman kaikkia lapsia tukevat kaikki maailman kansat, mutta erittäin epätasaisesti ja epäsäännöllisesti, monilukuisten pienten yksityisomistajien, vanhempien, välityksellä. Vanhempien osoittautuessa tehtäväänsä kykenemättömiksi tulee auttajaksi hyväntekeväisyys ja kunta. Tarkastellessaan kolmannessa luvussa jo esittämiäni kymmentä Edinburghin tapausta lukija huomaa, että kahdeksassa tapauksessa kymmenestä oli puhetta almujen saannista; varsinkin seitsemäs tapaus saa hänet aavistelemaan sen tehottomuutta. Sellaisen järjestelmässä tapahtuvan muutoksen, joka vähentäisi (joskaan ei suinkaan hävittäisi) lasten erikoista riippuvaisuutta vanhemmista — sitä olotilaa, jossa jokainen lapsi on riippuvainen vanhempiensa erillisen aterian "paloista" — ei tarvitse välttämättä vähentää maailmasta löytyvän vehnän, nahkan tai maidon määrää; lapset saisivat edelleenkin leipää, maitoa ja jalkineita, mutta toisia teitä ja toisessa mielessä. He voisivat saada entistä enemmänkin. Tuotannon ja jakamisen tulee ilmeisesti tapahtua toisin ja vastoin sovinnaisia käsityksiä; siinä kaikki. Järjestelmän voittamisen ei tarvitse vähentää maailmasta löytyvän ravinnon määrää, päinvastoin: se voi sitä lisätä. Sosialisti väittää, että hänen järjestelmänsä lisäisi sitä. Hän ehdottaa sellaista tuotanto- ja jakomenetelmää, sellaista teollisuusolojen ja sovinnaisten omaisuussuhteiden muuttamista, joka hänen väitteensä mukaan ei suinkaan vähennä, vaan valtavasti lisää maailman tuotantoa, sekä sellaisia hallinnollisia muutoksia, joiden samoin uskoo takaavan paljoa oikeamman ja paremman tuotteiden käyttämisen.
Tätä hänen väitteensä puolta käymme tarkastamaan seuraavassa luvussa.
NELJÄS LUKU
SOSIALISMIN TOINEN TÄRKEIN YLEISTYS
1.