Olemme tarkastelleet nykyiseen asiaintilaan kohdistuvaa sosialistista kritiikkiä kaikkein tärkeimmässä julkisessa kysymyksessä, nimittäin nousevan polven menestystä ja kasvattamista koskevassa. Olemme maininneet tästä kritiikistä johtuvan sosiaalista uudestaanrakentamista tehostavan yleisen periaatteen. Nyt meidän on ryhdyttävä käsittelemään keinoja ja välineitä, taloudellista kysymystä. Meidän tulee kysyä, onko näkyviin loihdittu uusi maailma, jossa koko väestö on hyvin ruokittu, hyvin puettu, hyvin kasvatettu, sittenkin vain mieluisa unelma. Onko totta, että ihmiskunta tuottaa nykyjäänkin kaikki, mitä se voi tuottaa, ja järjestää kaikki asiat niin hyvin kuin ne suinkin ovat järjestettävissä, ettei tosiaankaan ole ravintoa ja hoitoa kaikille riittämään ja että se on syynä jokaisen elämän auttamattomaan pelonalaisuuteen (pienen vähemmistön muodostavia poikkeuksellisen turvallisessa asemassa olevia henkilöitä lukuunottamatta) ja lukemattomien köyhempien ehdottomaan onnettomuuteen?
Sosialisti vastaa tuohon kysymykseen kieltävästi. Hän väittää, että taloudellinen järjestelmämme on yhtä sekasortoinen ja tuhlaavainen kuin lastenhuoltamisjärjestelmämme — vain toinen puoli samaa suunnitelmattomuutta — että sen toiminnassa ilmenee tarpeettoman suurta hankausta ja että se voitaisiin muodostaa paljoa yksinkertaisemmaksi ja melkein rajattomasti tuottavammaksi kuin nyt.
Luopukaamme hiukan jokapäiväisistä ajatustottumuksistamme näissä asioissa, lakatkaamme pitämästä totunnaisia asioita taattuina ja yrittäkäämme ajatella, kuinka taloudelliset järjestelymme vaikuttaisivat puolueettomaan älyyn, joka tutustuisi niihin ensimmäistä kertaa. Valitkaamme jokin erikoisen tärkeä taloudellinen seikka, esimerkiksi väestön asunto-olot, ja kokekaamme arvostella sitä parhaamme mukaan siirtäen oman henkilömme asian ulkopuolelle.
Voidaksemme niin menetellä yritämme hiukan irroittaa itseämme näihin asioihin kohdistuvista persoonallisista harrastuksistamme. Kuvitelkaamme henkilö, joka ei tiedä mitään historiastamme eikä perintätavoistamme, henkilö, joka tulee maahan jostakin toisesta olopiiristä, jostakin sivistyneemmästä maailmasta, kenties jostakin toisesta kiertotähdestä. Ilmenisivätkö asunto-olomme hänelle kaikkein viisaimmin ja käytännöllisimmin järjestettyinä, näyttäisivätkö ne tosiaankin inhimillisen ponnistuksen äärimmäiseltä saavutettavissa olevalta tulokselta vai sekasortoiselta, järjestämättömältä, tuhlaavalta ja kehnolta asialta? Sosialisti väittää sellaisen puolueettoman tutkimuksen ehdottomasti johtavan jälkimmäiseen tulokseen.
Mitä havaitsisi vieraamme esimerkiksi Englannin laisessa maassa? Hän näkisi muutamia tuhansia ihmisiä, jotka asuvat ilmeisen mukavasti ja ylellisestikin, avaroissa, ilmavissa ja usein erinomaisen kauniissa, kaikilla mukavuuksilla — työtäsäästäviä lukuunottamatta — varustetuissa kodeissa monien tuhansien palvelijoiden auttelemina. Hän näkisi vielä muutamia satojatuhansia sangen hyvin rakennettuja, mutta enimmälti huonosti suunniteltuja ja epämiellyttävilltä näyttäviä taloja, välttävän terveellisiä ja mukavia, kylpyhuoneilla ja kunnollisesti järjestetyillä keittiöillä varustettuja, ympärillä tavallisesti hiukan vapaata ilmaa ja puutarhaa. Monien miljooniemme hän sitävastoin huomaisi asuvan yhteenahtautuneina asunnoissa, jotka ovat ilmeisesti liian pienet kunnollista elämää varten ja usein kamalan likaiset ja epäterveelliset, vailla kunnollista keittopaikkaa ja -kalustoa, pesuhuonetta ja kaikkia siedettävän sivistyneen elämän perusvaatimuksiin kuuluvia tarpeita — jopa vailla yleisen soveliaisuuden edellyttämää erillisyyttäkin. Kaupungeissa hän näkisi enimmissä rakennuksissa asuvan väkeä, jonka tarpeita varten talot ilmeisesti eivät ole suunnitellut, täyteensullotuissa, ränstyneissä ja siivottomissa asunnoissa, maaseudulla hän hämmästyksekseen huomaisi vieläkin ankarampaa ahdinkoa, toisinaan toistakymmentä ihmistä kehnossa, rappeutuneessa, ulkoapäin katsoen sievässä, mutta sisältä kaameassa kaksihuoneisessa hökkelissä, jonka välittömässä yhteydessä on sikolätti ja jonka kaivon vesi joutuu auttamattomasti saastutetuksi. Ajateltakoon, miten häneen vaikuttaisivat ne näköalat, joita junassa matkustavalle avautuu jonkin suuren kaupunkimme laitaosissa. Ja koska hän otaksumamme mukaan on selväjärkinen ja kykenee johtelemaan seurauksen syystä, hän näkee kaiken tämän sekasorron johtavan suureen kuolevaisuuteen, tauteihin, kurjuuteen ja älylliseen ja siveelliseen rappeutumiseen.
Vieraamme epäilemättä ihmettelisi, kuinka järjelliset olennot voivat sietää tällaista asiaintilaa, eikä luultavasti aluksi ensinkään käsittäisi, minkätähden miljoonat ihmiset tyytyvät pitämään kaikkea tätä epäjärjestystä ihmiskunnan pysyväisenä osana. Hän otaksuisi näkevänsä jotakin tilapäistä, jostakin tuntemattomasta syystä, esimerkiksi suuresta muutosta johtuvaa. Hän otaksuisi, että me kaikki pyrimme korjaamaan asiaa niin pian kuin suinkin. Hän näkisi toisaalla käyttämätöntä työvoimaa ja käyttämättömiä rakennusaineita, toisaalla suuria soveliaita maa-alueita ja polttavaa parempien asuntojen puutetta, ja hänestä näyttäisi kaikkein luonnollisimmalta asialta, että yhteiskunnan johtava äly asettaisi toimettomat ihmiset rakentamaan asumuksia käyttämättömistä aineista vapaalle maaperälle, jotta koko väestö saisi kunnolliset kodit. On olemassa kaikki, mitä väestön hyväin asunto-olojen saavuttaminen edellyttää: rakennusainekset, maa-alueet, vapaat työvoimat. Minkätähden ei mitään tehdä?
Me tietenkin vastaisimme, ettei hän tajua vaikeuksiamme: maa ei ole meidän, me emme voi tehdä siinä mitä mielimme, se ei kuulu yhteisölle, vaan eräillle yksityisille omistajille, jotka joko eivät salli meidän siihen rakentaa, sitä ostaa eikä tehdä mitään sitä koskevaa tahi vaativat niin korkean hinnan, ettemme kykene sitä maksamaan; rakennusaineet eivät nekään kuulu meille, vaan eräille toisille omistajille, ja kolmanneksi ei yhteisöllä ole niin paljon rahoja tai luottoa, että voisi toimittaa palkan, elatuksen ja varusteet niille työmiehille, jotka näkevät nälkää ja rappeutuvat kaduillamme — sillä rahankin omistavat yksityiset.
Tuosta vieraamme kovin hämmästyisi. "Minkätähden teillä on omistajia?" kysyisi hän.
Me luultavasti huomaisimme vastaamisen vaikeaksi.
"Minkätähden annatte maan olla omistajien käsissä?" jatkaisi hän. "Ettehän salli yksityisten omistaa ilmaa. Ja nuo tiilikivet ja hirret, joihin ette saa koskea, savi ja kulta, jota tarvitsette, kaikki ovat peräisin maasta — vielä vähän aikaa sitten ne eivät kuuluneet kenellekään!"