Te sanotte hänelle jotakin epämääräistä yksityisomaisuudesta.
"Mutta minkätähden on niin laita?"
"Jonkun täytyy ne omistaa."
"Hyvä, omistakoon ne valtio ja käyttäköön niitä yleiseksi hyväksi. Se omistaa tiet, se omistaa rannikot ja aluevedet — ja ilmaa ei omista kukaan!"
Jos alatte selittää asioita historiallisesti, joudutte aivan pian vaikeuksiin. Havaitsette, että niinkin äskeisenä aikana kuin läänityslaitoksen vallitessa — ja sehän vallitsi niin sanoaksemme vielä eilen — valtiota edustava kuningas piti maata valta-alueenansa ja että nykyisten omistajien esi-isät olivat vain hallintoviranomaisia, jotka suorittivat kaikenlaisia julkisia palveluksia ja saivat siitä kaikenlaisia etuoikeuksia. He ovat lopettaneet palveluksensa ja pitäneet maan ja etuoikeudet, siinä kaikki.
"Minä alan ymmärtää", sanoisi vieraamme tuon selvittyä, "teidän maailmaanne lumoo eräs liioiteltu aate, se nurinkurinen ajatus, että kaiken maailmassa tulee kuulua yksityiselle omistajalle. Selvää on, ettette voi päästä eteenpäin ollessanne tuon lumouksen alaisina! Niin kauan kuin tuo yksityisomistus vallitsee kaikkialla, olette auttamattomissa. Te jaoittelette maanne ja aineksenne kaikenlaisiin ja kaikenkokoisiin osiin jättäen ne noiden monilukuisten vastuuttomien pikkuhallitsijoiden haltuun, annatte kaikkien tarvitsemiemme varojen hajautua toisen pienen omistajaryhmän keskuuteen ja voitte ilmeisesti saada heidät työskentelemään yleisten tarkoitusten hyväksi ainoastaan mutkikkaalla, vaivalloisella ja suuria kulunkeja aiheuttavalla tavalla. Mitäpä syytä heillä olisikaan niin menetellä? He ovat varsin tyytyväiset oloonsa sellaisenaan. Mutta jos yhteisö kokonaisuudessaan olisi sitä mieltä, että tuo maata ja luonnollisia asioita koskeva yksityisomistuksen aate on pelkkää lorua — ja se on pelkkää lorua — niin ajatelkaahan, mitä kaikkea voisitte saada aikaan nyt, kun käytettävinänne ovat kaikki tieteen teille suomat uudet voimat ja tiedot. Te voisitte muuttaa kaikki kaupunkinne puutarhakaupungeiksi, lopettaa asuntokurjuuden, poistaa savuisen ilman — — —"
"Hiljempaa!" täytyisi minun keskeyttää. "Jos puhutte asioista, jotka ovat selvästi mahdollisia nykyisessä maailmassa, niin nimittävät teitä haaveksijaksi ja utopistiksi!"
Eräs seikka olisi joka tapauksessa siten selvinnyt, että yksityisomistajien pieni joukko vaatimuksineen on estämässä kaikkea tehokasta yhteistoimintaa sekä asunto-olojen että kaiken muun samanlaisen yleishyödyllisen toiminnan alalla. Tässä suoritettava todellinen työ edellyttää erään aatteen, tuon omistusaatteen muuttamista, sen muovaamista sellaiseksi, ettei se enää ehkäise elämän järjenmukaista kehittymistä, ja juuri sitä kokee sosialisti saada aikaan.
2.
Se johtopäätös, että väestömme suuren enemmistön inhimilliset asunto-olot tekee mahdottomaksi joka askelella esiintyvä yksityisen omistajan kielto, on sovellettavissa melkein mihin tahansa yleishyödylliseen toimintaan. Joitakin aikoja sitten kirjoitin Fabian Societylle pienen jalkineita koskevan tutkielman[4] ja lainaan enemmittä puolusteluitta tähän siitä kappaleen. Tässä tutkielmassa huomautin ensinnäkin, kuinka kehnot, epäterveelliset ja epämukavat ihmisten jalkineet ovat — kuten voi havaita missä hyvänsä köyhässä kaupunginosassa, ja kysyin, mistä johtuu, että asiat ovat niin epätyydyttävällä kannalla, vaikka maailmassa on yltäkyllin nahkaa ja yltäkyllin työntekijöitä.