Tässä kohden sosialismin vastustajalla olisi vähemmän menestyksen mahdollisuutta. Hänen todistettavanaan ei olisi ainoastaan, että yksityisomistus on ollut menneinä aikoina käytännöllinen ja oikeutettu — minkä monet sosialistit myöntävät yhtä mielellään — vaan että se on inhimillisten menetelmien kruunu ja täydellisyys, minkä sosialisti ehdottomasti kieltää. Yleisesti vallitseva yksityisomistus, yksilöllisen itsehallinnon äärimmilleen kehitteleminen ja valtion toiminnan rajoittaminen vain poliisitoimeen johtui välttämättömänä seurauksena edistystä vierovan, dogmaattiseen kirkkoon liittyvän arvovaltaisen läänitysjärjesteimän luhistumisesta. Se kehittyi huippuunsa kahdeksannellatoista vuosisadalla, jolloin eräät vankilat ja pakkotyölaitoksetkin olivat yksityisten yrittäjien hallussa, jolloin ihmiset laskivat liikkeeseen omaa rahaa, rahamerkkejä, ja sotilasrykmenttien pestaaminenkin jätettiin yksityisille urakoitsijoille. Sosialisti väittää, että se oli pelkkä vaihe vanhan sosiaalisen rakennuksen purkamistyössä, vanhan aatekehän raukeamista, jonka täytyi tapahtua ennen uutta rakentavaa ponnistusta. Maanomistuksessa, kaikenlaisessa omaisuudessa, kaikenlaisissa liiketoimissa ja yleisessä toiminnassa samoinkuin eristetyssä perheessäkin alkaa entinen erillisyys ja riippumattomuus väistyä uuden synteesin tieltä. Vaikka yksityisomistuksen aate onkin yhä vielä sivistyksemme johtavana aatteena, se ei kumminkaan vallitse läheskään yhtä ehdottomasti kuin ennen. Se heikontuu ja horjuu sosiaalisen välttämättömyyden auttamattomien vaatimusten edessä — ilmeisesti meidän nähtemme.

Sosialisti voisi vedota paljoa useampiinkin yksityisomistusta rajoittaviin lakeihin kuin osoittaessaan perheenpään entisen ylivallan rajoittamista. Ensinnäkin hän voisi viitata niihin lakeihin ja asetuksiin, jotka estävät maanomistajaa tekemästä omaisuudelleen, mitä hyväksi näkee, rakennussäännöstelyihin, palstoitusta koskeviin säädöksiin ja muuhun sellaiseen. Lisäksi tulee suuri määrä tehdas- ja teollisuuslainsäädäntöä, tarkastavaa, ohjaavaa, estävää; koneiden suojalaitteiden pakollinen käyttö, joka terveyden, oikeuden ja yleisen välttämättömyyden vuoksi rajoittaa omistajan vapaata sopimuksentekoa työväen kanssa. Hänen liikeyrityksensä toimivat nykyjään sellaisten rajoitusten alaisina, joista hänen isoisällään ei ollut aavistustakaan — vaarattomatkin voittoa lisäävät väärennykset ovat kielletyt!

Seuraava ja vieläkin merkittävämpi seikka on se, että ilmeisesti tahdotaan säilyttää yleisomistuksen hallussa paljon sellaista, mikä aikaisemmin olisi ehdottomasti joutunut yksityisomaisuudeksi. Niin olivat kuningatar Viktorian hallituskauden keskivaiheilla vesi- ja kaasulaitokset, rauta- ja raitiotiet välttämättä yksityisliikkeitä, uuden yksityisomaisuuden lähteitä; nyt sitävastoin sellainen asiaintila on pikemmin poikkeus kuin sääntö. Kaasu- ja vesilaitokset ja rautatiet ovat olleet voittoa tavoittelevien yksityisomistajien hoidossa, sähkövalo ja -voima, uudet raitio- ja rautatiet sitävastoin kuuluvat yhä lukuisammin yhteisöille, jotka pitävät niitä yllä yhteiseksi hyväksi. Jokainen, joka tämän kirjoittajan tavoin matkustaa säännöllisesti Lontooseen South-Eastern Companyn ("Kaakkoisyhtiön") harvojen ja epätäsmällisten junien likaisissa ja täyteenahdetuissa vaunuissa, ja siirtyy niistä Lontoon kunnallishallinnon alaisiin puhtaisiin, nopeisiin, taajaan liikkuviin, sanalla sanoen "sivistyneisiin" sähkövaunuihin, ei voi olla myöntämättä arvoa ja merkitystä tälle yksityisomistajan syrjäytymiselle yhteishyvän tieltä.

Sosialisti tehostaa, että kaikki nämä seikat ovat vain aloittelua. Ne viittaavat uuteen sosiaalisen kehityksen vaiheeseen, jossa yhteisäly ja yleisen palveluksen tunto vaatii otettavaksi yhteisön haltuun apukeinoja, voimia, yrityksiä, yhä luottavammin, kunnes lopulta yksityisomistus ja yksityiset liikeyritykset korvataan kollektiivisella omistuksella ja toiminnalla elämän yleisen liikkeen koko alueella.

5.

Varsin moniin julkisiin toimintoihin nähden voidaan todistaa, että yksityisomistus nykyisissäkin oloissa tuhlaa suunnattoman paljon esiintyen silti tehottomana. Se pyrkii välttämättä saamaan voittoa, yrittää välttämättä tehdä niin vähän kuin suinkin ja saada niin paljon kuin suinkin. Koko Kentin kreivikunnan vaurautta haittaa kahden huonostihoidetun ja yritteliäisyyttä puuttuvan rautatieyhtiön yhtymä, jolla ei ole pääomia uutta kehitystä varten ja joka kiristää ulos epävarman osingon vähentämällä menojaan.

Olen tullut näkemään tämän järjestelmän varsin läheltä enkä voi kuvitella Turkin tai Persian länsipuolella yhtäkään valtion liikettä, joka pikaisestikin silmätessä tarjoaisi sellaisen luhistumisen ja tehottomuuden näyn. Kaakkoisyhtiön Seabrookissa omistama alue on suurimman ajateltavissa olevan kykenemättömyyden murheellinen kuva; sen epäonnistumisen näkee jo peninkulman päähän, se on pelkkää varojen tuhlausta: eräässä kulmassa sijaitsevaa alkiotilassa olevaa kurjaa hökkeliryhmää suojaa meren aalloilta merkillinen, jo osittain rappeutunut pato.

Tänään (marraskuun 4 p:nä 1907) KaakkoisyhtiÖn osakkeiden hinta on 65, Lontoon, Chathamin ja Doverin osakkeiden 10 — kaunopuheinen todistus siitä, kuinka arkamieliset ovat omistajat, jotka nyt vastahakoisesti pitävät kiinni tästä pettymyksiä tuottavasta monopolista. Tästä tavallisen osakkeenomistajan köyhtymisestä huolimatta puheenaoleva rautatieyhtiö kuitenkin on ilmeisesti maksanut aikaisemmin liian paljon voittoa tehokkuuden kustannuksella; liikkuva kalusto on vanha ja rappeutunut — suurelta osalta nykyaikaisen mittakaavan nojalla arvosteltuna kerrassaan inhoittava — junia on vähän, ja paikallisasemilla tapahtuva toisille raiteille siirtäminen aiheuttaa riittämättömien sivuraiteiden ja riittämättömän henkilökunnan vuoksi alinomaista liikenteen epäsäännöllisyyttä, jota vielä lisäävät aikatauluissakin näkyviin tulevat johtovirheet. Junat eivät ole hyvin suunnitellut, yhteys haararatojen kanssa on usein äärimmäisen huonosti hoidettu. Palvelus on yksityiskohtiaan myöten kehnoa. On pikemmin poikkeus kuin sääntö,, että lipunmyyjä voi aamulla vaihtaa viidenpunnan setelin, ja pieneksi merkiksi siitä, missä hengessä koko koneistoa hoidetaan, kelpaa hiljattain tekemäni huomio, että saman yhtiön raitiovaunujen konduktöörit Hythessä aloittavat päivätyönsä ilman vähintäkään vaihtorahaa. Äskettäin putosi Charing Crossin aseman katto alas — pelkän rappeutumisen vuoksi… Kokonainen rikas kreivikunta on nyt toivottomassa lamaustilassa tämän yksityisliikkeen kuristuksen alaisena, kaupungit eivät kasva, ja liike-elämä virtailee hitaana. Mikään maailman väestö ei sietäisi sellaista menettelyä minkään vastuullisen julkisen liikkeen taholta. Koko johtokunta saisi lähteä jo ensi vaaleissa. Ajateltakoon, miten olisi käynyt, jos Charing Crossin asema olisi ollut Lontoon kaupungin omaisuutta kolme vuotta sitten. Mutta yksityisomistuksen vallitessa ei nähtävästi käy asioita paremmin järjestäminen. Osakkeenomistajat ovat hajallaan ja voimattomat, ja heidän yhteisenä pyrintönään on estää osakkeiden hintaa alenemasta, koituipa siitä yleiselle menestykselle millaista vahinkoa tahansa.

Mainittu rautatieyhtiö on vain eräs silmiinpistävä esimerkki yksityisomistuksen yleisestä kelvottomuudesta yleiseen palvelukseen. Melkein kaikki Britannian rautatieyhtiöt ovat nyt, suuremmassa tai vähemmässä määrässä, samanlaisen rappeutumisen alaisina. Vuodet, joina on kiskottu korkeita voittoja, jaettu suuria osinkoja, ovat jättäneet ne tulemaan toimeen vanhojen asemarakennusten, vanhan liikkuvan kaluston, vanhan henkilökunnan, huonojen tottumusten ja vähentyvän lainaamiskyvyn varassa. Ainoastaan muutamat näistä liikkeistä ovat jotenkin yrittäneet seurata kehitystä ja käyttää uusia keksintöjä. Nyt, melkein joka taholla ilmenevän edistyksen aikana on silmiinpistävää, millaisessa lamaannustilassa Britannian yksityisradat ovat. Matkustajalla on nyt vähemmän mukavuutta kuin 1880, sillä tungos on nykyjään suurempi ja junain nopeutta, tasaista liikkumista ja turvallisuutta ei ole lisätty moniin vuosiin. On matkustettava likaisessa vaunuosastossa, joka on pimeän tultua niin huonosti valaistu, että lukeminen on mahdotonta, ja yltä päältä vetoinen. Talvisaikaan on ainoana lämmönlähteenä liian usein vain kulunut jalanlämmittäjä, jonka käyttämisestä matkustajat tuimasti taistelevat. Huomiokykyinen henkilö ei voi olla ihmeekseen havaitsematta — varsinkaan, jos palaa Sveitsin ja Saksan valtion radoilla tekemältään matkalta — kuinka kehnostipuetuilta näyttävät useat asemamiehet ratojemme varrella — he edustavat vuoden 1848 tienoilla kunnolliseksi katsottua vaatetustapaa — kuinka surkeilta monet asemarakennukset ja kuinka kaikkialla vallitsee siivottomuus, jonka radan sähköistäminen voisi poistaa. Ei ole hyvä pudottaa kääröä meikäläisen junan tyynylle, sillä siitä nousee sanomaton pöly; käärö on laskettava siihen hellävaroen. Ajateltakoon vielä täyteensullottuja esikaupunkien junia, jotka kiertävät kaikkia taajoja väestökeskuksia, ajateltakoon tehotonta tavarain ja pakettien kuljetusta, joka haittaa paikallisen kauppiaan liikettä kaikkialla. Yksityisliikkeiden omistamat ratamme ovat niinmuodoin sekä takapajulla olevan mukavuuden että kehnon tehokkuutensa vuoksi yksityisomistuksen auttamattomaksi häpeäksi.

Nykyinen järjestys estää niitä kaikkia kerkeästi soveltamasta tieteen niille tarjoamia parempia laiteita, sähkövoiman käyttöä, sähkövaloa ja muuta sellaista, ja minusta tuntuu erittäin uskottavalta, että maailman viimeiset höyryveturit ja öljylamput tullaan löytämään Ison-Britannian eteläradoilta. Kuinka voisivatkaan liikkeet lainata rahoja osakkeiden ollessa mainitsemassani hinnassa, ja kuinka he voisivataan tehdä mitään, elleivät saa uutta pääomaa?