Se olisi kerrassaan viehättävän helppoa — kunhan olisi vähimmässäkään määrässä todennäköistä.
3.
Marxilainen oppi taipuu kohtuuttomaan fatalismiin. Sen muodostama luokkasodan jälkeisen maailmankuva on sekin ristiriidassa älykkään rakentavan toiminnan kanssa. Se kääntää kasvonsa kohti tulevaisuutta, lausuu sanan "kansanvalta" ja peittää silmänsä.
Kansanvalta sellaisena kuin marxilainen sen käsittää ja sitä kannattaa, on se mystillinen kansanvalta, joka kehkeytyi ilmi Ranskan ensimmäisen vallankumouksen aikana. Se ei tahdo hyväksyä mitään kansanomaisen viisauden erittelyä. Se edellyttää jonkinlaista muka kansan suurissa joukoissa piilevää henkeä, jota ilmaisee kaikkien täysi-ikäisten — tai eräiden sosialidemokraattisen liiton auktoriteettien mukaan, jotka eivät luota naisiin, kaikkien täysi-ikäisten miesten — yleisen vaalioikeuden käyttö. Suurikaan osa täysi-ikäisiä ei riitä — vaaditaan heidät kaikki. Se salamyhkäinen henki, joka siten pilkistää esiin ja taas häviää näkyvistä jokaisten vaalien aikana, on Kansa, ei kukaan yksityinen henkilö, vaan kansan quinta essentia, ja se otaksutaan erehtymättömäksi, se otaksutaan sekä siveellisesti että myöskin älyllisesti kaikkitietäväksi.[26] Se ei suvaitse sitäkään, että valitut henkilöt ovat yksilöisyyksiä, heidän tulee olla tuon hajautuneen, saavuttamattoman oraakkelin, tuon viimeisen viisauden pelkkiä välineitä, edusmiehiä…
Voi tuntua karsaalta teolta, jos ottaa ivaillakseen syvää viisautta sisältävän aatteen hullunkurista muotoamista, sitä äkkipikaista, väärää, aritmeettista menetelmää, jonka avulla yritetään ilmaista yhteiskunnassa mahdollista ja toisinaan todella elävääkin kollektiivista henkeä — uskon puolestani ehdottomasti kansanvaltaan, älyllisesti valppaaseen, tietoiseen ja itsekuriin tottuneeseen kansanvaltaan — mutta niin kauan kuin vallitsee tämä mystillinen usko suureen joukkoon, tämä epämääräinen, tunteenomainen, epäkriitillinen tapa väistää oikean hallituksen ja kollektiivisen tahdon organisoimisessa ilmeneviä valtavia vaikeuksia, täytyy sosialistisen suunnitelman jäädä käytäntöön soveltumattomaksi ja sivistymättömässä, huonosti järjestetyssä yhteisössä vaaralliseksikin ehdotelmaksi. Vaikka olenkin sosialisti, huomaan selvästi nämä mahdollisuudet, ja onhan typerää, jos mies useissa suhteissa toisen kannalla ollen senvuoksi jättää varoittamatta häntä huolettomasti käsittelemästä ladattua ampuma-asetta. Sosialidemokratia voi hyvinkin muuttua mahdiksi, joka pelkän voiman ja hoidottoman uskonsa nojalla hävittää hallituksen asettamatta mitään sen sijaan. En tiedä, tuleeko ehkä lopulta käymään niin Amerikan Yhdysvalloissa.
Vaikka marxilaisuus merkitsikin suurta edistysaskelta sitä edeltävään hajanaiseen ja sekasortoiseen sosialismiin verrattuna, se oli kuitenkin puutteellinen toisissa suhteissa ja myöskin sikäli, ettei kyennyt esittämään minkäänlaista valtio-organisation suunnitelmaa. Niinpä sillä esimerkiksi oli huono tieto naisista ja lapsista; sen perustajia eivät näytä innostaneen kasvatuksen tarpeet eikä nousevaan sukupolveen kohdistuva huolenpito. Kukaan biologi — oikeastaan ei yksikään tieteellinen henki — ei näytä hillinneen sen ankarasti "taloudellisia" tendenssejä.
Se tehostaa siinä määrin liiallisesti elämän taloudellista puolta, että toisinaan voisi luulla sen koskevan maailmaa, jossa elää pelkkiä "tuottavia" kuolemattomia, jotka eivät koskaan synny eivätkä vanhene, vaan käyvät ikuista taistelua teollisuuden kehittyvässä prosessissa.
Sosiaalisen elämän keskeisin tosiasia ei kumminkaan ole tuottaminen, vaan "jälleentuottaminen". Naiset, lapset ja kasvatus ovat taka-alalla Marxin ehdotelmissa — niinkuin miehen koira, hänen yksityiset opintonsa tai kaniini-suosikkinsa. Nykyaikainen sosialismi sitävastoin asettaa ne etualalle. Sosialidemokratian opit menevät tässä suunnassa hiukan pitemmälle kuin se liberalismi, joka perusti Yhdysvallat jättäen huomioonottamatta naiset, lapset ja neekerit ja tehden poliittiseksi yksiköksi täysi-ikäisen valkoisen miehen. Siellä ei oivallettu, kuinka erinomaisen tärkeätä on, että koko yhteiskunta pitää päämääränään ja ponnistustensa esineenä nousevan sukupolven kasvattamista paremmaksi kuin nykyinen. Bebelin kirja Nainen esittää laajasti naisen osan haittoja nykyisissä oloissa, mutta kirjan lopussa olevat muutamat naisen tulevaisuutta koskevat sivut ovat kaunopuheisena todistuksena, kuinka kuivakiskoisen riittämätön marxilainen näkökanta tässä suhteessa on. Avioliiton, jota nykyaikainen sosialismi taipuu yhä enemmän kannattamaan, piti hävitä — ainakin lakimääräisenä liittona; naisten tuli esiintyä miehinä, mikäli oli kysymyksessä valtio…[27]
Tämä syntymäin ja kasvatuksen erinomaisen tärkeyden huomiottajättäminen mystillisen kansanvallan tehostamiseen liittyvänä esti marxilaista tajuamasta kasvatustoimen ja sosiaalisen kurin välttämättömyyttä ja avioliiton enemmän kuin henkilökohtaista tärkeyttä sosialistisessa suunnitelmassa. Hän voi sanoa kevein ja luottavaisin mielin kehittymättömille, tietämättömille, haparoiville sieluille: "Hävittäkää hallitus, ottakaa rikkailta heidän omaisuutensa, pankaa toimeen miesten yleinen äänioikeus, valitkaa kiinteästi velvoitettuja edustajia — niin tulette onnellisiksi!"
Eräät nykyaikaiset marxilaiset vaativat lisäksi referendumia, kansanäänestystä, jonka nojalla valittujen edustajien toimia voidaan vielä estää vetoamalla kiistanalaisissa asioissa yhteiskunnan kaikkien täysi-ikäisten yleiseen äänestykseen…