4.
Näistä marxilaisuutta koskevista seikoista kirjoittaessani muistuu mieleeni suuri kokous avarassa Queens Hallissa, ja minä näen jälleen mr Hyndmanin takaraivon liikahtelevan nopeasti hänen ottaessaan vastaan kysymyksiä ja niihin vastatessaan. Se oli tosiaankin eräs omituisimpia kaikista niistä kokouksista, joissa olen ollut mukana. Se oli sosialidemokraattisen puolueen (Social Democratic Federation) suuri kokous, ja koko sali — permanto, parvekkeet ja koroke — oli täynnä, joskaan ei suinkaan täpötäynnä, tummaa, vakavaa väkeä. Punaisia käsivarsinauhoja ja kaulaliinoja näkyi runsaasti, samoin paljon kalpeita kasvoja, ja minua kummastutti, että läsnä oli tyttöjä ja naisia pienine lapsineen. Se muistutti kansanomaisissa romaaneissa kuvailtua sosialistikokousta enemmän kuin mikään ennen näkemäni. Puheenjohtajan paikalla oli sinä iltana lady Warwick, huomattava luokkataistelun alueelle tunkeutunut henkilö, sangen upeasti puettu, mikäli osasin asiaa arvostella, ja hänen vaiheillaan näytti luokkatietoisuuden ilmakehä tihentyvän. Hänen vaaleat hiuksensa ja hänen kukkarikas hattunsa erosivat auttamattomasti kokouksen yleisestä tummuudesta, ja oli hetkiä, joina olisi voinut kuvitella jonkin kylän ammattilaisten keräytyneen lady-patronessansa ympärille. Toimitusten päätyttyä, kun oli heilutettu punaista lippua ja kuoro oli laulanut "Punaisen lipun" kokousyleisön kumeasti säestelemänä, joku esitti kiitokset kreivittärelle tutunomaista kunnioitusta uhkuvin sanoin, jotka tekivät mainitun vaikutelman sitäkin täydellisemmäksi.
Mr Hyndmanin esitelmän nimenä oli "Vallankumouksen virrassa". Hän oli selittänyt, kuinka välttämätön koko tapahtuma oli, kuinka Venäjä kiiti eteenpäin — ja samoin Saksa, Ranska ja Amerikka — kohti ennustettua ratkaisua ja kohti ennustettua tuhatvuotista valtakuntaa. Mutta samalla hän ohimennen innokkaasti kehoitti ponnistuksiin, agitatioon, ja moitti Englantia, joka jäi takapajulle kohtalon määräämässä tapahtumassa. Joku kuuntelijoiden himmeään joukkoon kuuluva henkilö keksi siinä ristiriitaisuutta.
Sitten kysymykset jätettiin puhujalle, paperilapuille kirjoitettuina, ja vihdoin tuon kuuntelijan keksimä vaikeus tuli selvitetyksi.
"Entä tämä?" virkkoi mr Hyndman, avasi paperilapun ja luki: "Minkätähden huolisimme harjoittaa agitatiota tai muuta toimintaa, jos trustit suorittavat koko asian meidän puolestamme?"
Sosialidemokraattisen puolueen vanha johtaja oli vaiti vain lyhyen hetken.
"Niin, mutta meidän tulee varautua", sanoi hän tarttuen reippaasti seuraavaan kysymykseen — ja minusta tuntui kuin nuo sanat olisivat murskanneet fatalistisen marxilaisuuden.
Meidän tulee varautua. Epäilemättä — kasvatuksen, tarkoituksen ja tehdyn päätöksen nojalla. Sosialismia ei saavuteta kohtalon, vaan tahdon varassa.
5.
Tässä sopii sanoa sana anarkismista, joka on jonkinlainen marxilaisen sosialismin itäeurooppalainen reunamuistutus, äärimmäinen ja kerrassaan lopullinen muoto mystillisen demokratian ja sosialismin yhteenliittymistä. Anarkismissa Marxin hallinnollinen laissez faire saavuttaa loogillisen äärimmäisyytensä. "Jos kerran tavallinen kouluttamaton mies on oikeassa, niin mitä teemme noilla vaaliuurnilla, mitä noilla lain ja edustuksen välittävillä muodoilla?"