Uusia maailmoita vanhojen sijaan

by H. G. Wells

Siinä on hallinnon ja uudestirakentamisen täydellisestä huomiottajättämisestä johtuva loogillinen tulos. Äärimmäinen sosialidemokraatti ja äärimmäinen individualisti kohtaavat toisensa siinä opissa, ettei Kehityksen voimia ole vastustettava — tässä yhteydessä he tekevät asiasta jonkinlaisen jumaluuden käyttämällä suurta alkukirjainta. Organisatio, tarkastus, suunnitelma, kuriin tottunut tahto ovat heidän mielestään onnettomuudeksi — ne muodostavat elämän varsinaisen onnettomuuden. Jos siis henkilö sattuu olemaan luonteeltaan aktiivinen, hän joutuu tätä suuntaa noudattaessaan käyttelemään pommia hyveen täydellisen vapauttamisen välineenä; luonnonlaadultaan rauhallinen henkilö taas taipuu Tolstoin tavoin passiivisesti vastustamaan kaikkea hallitusta ja omaisuutta.

Anarkismi on niinmuodoin sosialistisen virran viimeinen vastajuoksu, sosialistisen ajatuksen viimeinen poimuttelu, joka ei enää ole minkäänlaisessa elähdyttävässä kosketuksessa luovaan kokemukseen. Anarkismi syntyy, kun sosialistinen yksityisomaisuuden hylkääminen joutuu sellaisten henkilöiden ajatuskehään, jotka ovat tottuneet elämään hallittuina ja vastuuttomina, kun sen omaksuvat henkilöt, joiden toimintavapaus on rajoitettu ja jotka luonnostaan vieroksuvat uupumatonta työtä, harmillisia takapoukkoja ja epäonnistumisia, ponnistuksia, väsymystä ja hankausta moniosaisen ihanteen tavoittelussa. Niinpä se rehoittaakin runsaimmin idässä, missä ihmiset näyttävät olevan vähemmässä määrässä tarmokkaita ja rakentavia, ja räjähtää tai sammuu Amerikan manterella.

Anarkismi puukkoineen ja pommeineen on sosialismin keskeinen, tuon hedelmällisen äidin muodoton sikiö. Se on luonnoton olento, aivan toisenlainen kuin sen synnyttäjä, sillä sosialistien keskuudessa on rakentava henki, järjestävä ja organisoiva henki ollut alun alkaen voimakas. Tuo poliittinen laissez faire pääsi erehdyksestä, huomaamatta, pujahtamaan liikkeeseen, joka oli ennen kaikkea laissez faire-periaatteen järjestelmällistä vastustamista taloudellisen ja sosiaalisen elämän aloilla…

Tähän kirjoittamani koskee anarkismia, joka on nykyaikaisen sosialismin vastakohta, poliittista anarkismia. On kumminkin olemassa eräs toinenkin anarkian laji, joka näiden ajatussuuntien oppijan tulee tarkoin erottaa äsken käsitellystä, nimittäin Tolstoin anarkismi ja toinen, William Morrisin laatu. Kumpikaan niistä ei heiluta mitään mustaa lippua eikä yllytä väkivaltaan, vaan molemmat edustavat sitä esteettömän ja omaehtoisen kunnon ja hyvyyden käsitettä, joka otaksumani mukaan on kaikkien oikeinajattelevien ihmisten siveellisenä ihanteena. Maksaa vaivan määritellä erittäin selvästi tämän toisen anarkisminlajin, jalomman anarkismin suhde uurastavaan ja rakentavaan sosialismiin, jota monet meistä nykyjään pitävät käytännöllisenä oppaanaan elämän toiminnoissa, jotta voimme tarkoin sanoa, missä ne toisiaan koskettavat, missä kohden taas toisistaan eroavat.

Inhimillisen yhteiselämän lopullinen ihanne ei varmaankaan ole sosialismi, vaan sellainen elämänjärjestys, joka ei ole riitaisa eikä perustu valppaasti vartioituihin oikeuksiin, olotila, joka on vapaa omaisuudesta, vapaa kateudesta ja "lain yläpuolella". Silloin, silloin ei tule olemaan "avioliittoa eikä avioksi antamista". Kristuksen opin koko sisällys viittaa sellaiseen ihanteeseen; Paavali ja Kristus viittaavat kerran toisensa jälkeen "oikeiden ja täydellisten" ihmisten ihanteelliseen maailmaan, missä oikeus ja kauneus kukkivat vaiston varassa, missä oikeat lait ja säännöt ovat tarpeettomat ja väärät mahdottomat. "Kohdistakaa huomionne", sanoo ystäväni Stewart Headlam mainiossa kristillistä sosialismia koskevassa tutkimuksessaan, "kohdistakaan huomionne sarjaan Kristuksen opetuksia, joita mainitsemme vertausten nimellä ja joissa tosiaankin verrataan toisiinsa sitä, mitä Kristus näki tapahtuvan jokapäiväisessä elämässä ympärillään, ja sitä, mikä kuuluu taivaan valtakuntaan. Jos näiden vertausten taivaan valtakunta tarkoittaa jotakin paikkaa pilvien takana tai paikkaa, johon ihmiset joutuvat kuoleman jälkeen, niin väitän, ettette saa niistä kirvoitetuksi ilmi minkäänlaista merkitystä. Mutta jos taivaan valtakunta tarkoittaa (kuten Kristuksen opin toiset kohdat selvästi osoittavat) maan päälle perustettavaa oikeuden yhteiskuntaa, niin ne kaikki saavat selvän ja kauniin merkityksen, merkityksen, jonka summa sisältyy epäilijöiden ja ateistien usein meitä vastaan käyttelemään lauseeseen 'Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin kaikki nämä annetaan teille sen lisäksi.' Kristus siis sanoi näin: 'Eläkää kaikki yhdessä, älkää kukin erikseen; eläkää sen vanhurskaan yhteiskunnan jäseninä, jota minä olen tullut perustamaan maan päälle, niin tulette puetuiksi kuin Idän liljat ja ruokituiksi yhtä varmasti kuin taivaan linnut'."

R.J. Cambell, joka tulee sosialismiin vapaakirkollista tietä, väittää yhtä vakuuttavasti, että "taivaan valtakunta" oli ja on mainen ihanne.

Se ei ole ainoastaan kristillinen yhteiskuntaihanne, vaan jokaisen oikeinajattelevan miehen, jokaisen täysin kauneutta tajuavan ihmisen ihanne. Te löydätte sen esitettynä kahdesta kuolemattoman kauniista oman aikamme Utopiasta, jotka molemmat — olen ylpeä sen sanoessani — ovat englantilaisen kirjoittamat. Toinen on William Morrisin News from Nowhere ("Uutisia Ei-mistään"), toinen Hudsonin hieno Crystal Age ("Kristallinen aika"). Kumpikin esittää itse asiassa anarkistisen valtion, kumpikin edellyttää ihannoituja inhimillisiä olentoja, jotka ovat hienompia, yksinkertaisempia, jalompia kuin ne kiihtyneet, rajoitetut ja ponnistelevat sieluraukat, jotka toivovat ja kärsivät nykyisen elämän ahdingossa. Ja tämän kirjoittaja — minun täytyy mainita hänet tässä ehkäistäkseni myöhempää sekaannusta — kuvitellessaan joitakin aikoja sitten ihmiskunnan, jota pyrstötähden pyrstön hipaisu kohotti sekä siveellisesti että älyllisesti,[28] joutui premissiensä pakottamana ja vastoin alkuperäistä tarkoitustaanko kuvailemaan tämän maailmannuorennuksen tulosta yleväksi anarkismiksi eikä sosialistiseksi valtioksi.

Sosialismin tehtävä sijaitsee kuitenkin alemmassa tasossa ja koskee välittömiä asioita. Meidän aineksemme on maailma sellaisenaan, maailma täynnä vääriä lakeja, huonoja perintätapoja, perittyjä sairauksia ja heikkouksia, taudinsiemeniä ja myrkkyjä, likaa ja kateutta. Me emme ole tekemisissä suurenmoisten olentojen kanssa, sellaisten, joita näkee ihannoivissa maalauksissa ja loistavissa kuvanveistoksissa, miten kauniina ne tarjoutunevatkin nähtäviksemme alastomina ja häpeää tuntematta, me olemme tekemisissä kuumakorvaisten, huonostikammattujen ihmisten kanssa, joita vaivaa huono ruoansulatus, kaljupäisyys, liikalihavuus ja hermostuminen, jotka ovat surkuteltavia, heikkoja, turhamaisia ja äärettömän herkästi loukkaantuvia sekä erittäin ilkeitä ja kohtuuttomia, ihmisten kanssa, joita valitettavasti täytyy haastaa oikeuteen vastaamaan, jotta käyttäytyisivät edes jossakin määrin rehellisesti ja oikeamielisesti toisiaan kohtaan. Sellaisten henkilöiden äkillinen vapauttaminen kaikesta laista ja pakosta tarjoaisi yhtä kamalan ja ruman näyn kuin heidän ruumisraukkojensa riisuminen…

Tuo anarkistinen maailma, myönnän sen, on meidän unelmamme. Me uskomme — ainakin minä uskon — että tämä maailma, tämä kiertotähtemme tulee kerran kantamaan rotua, joka on kaikkein korkeimpia ja uskaliaimpia haaveitamme parempi, rotua, joka syntyy meidän tahdostamme ja ruumiittemme aineksesta, rotua, joka, kuten olen toisessa yhteydessä sanonut, "seisoo maan kamaralla niinkuin jakkaralla, nauraen ja ojentaen kätensä tähtien joukkoon", mutta siihen tulokseen johtaa ainoastaan kasvatuskuri ja laki. Sosialismi on valmistusta tuohon korkeampaan anarkismiin; me tahdomme vaivalla ja työllä kumota vääriä omaisuutta ja itseyttä koskevia käsityksiä, poistaa vääriä lakeja ja myrkyllisiä ja vihaaluovia neuvoja ja ennakkoluuloja, luoda oikean sosiaalisen menettelyn järjestelmän ja oikeiden tuntojen ja toiminnan perintätavan. Sosialismi on tuon jalon aitoanarkismin koulu, jossa me harjoittamalla ja rajoittamalla teemme vapaita ihmisiä.

Max Beerbohm on kirjoittanut sievän ja liian vähän tunnetun tarinan, The Happy Hypocrite ("Onnellinen teeskentelijä"), joka ei mielestäni vain kuvaile sosialismin suhdetta filosofiseen anarkismiin, vaan kuvaa kaikkienkin oppien suhdetta kaikkeen idealismiin. Siinä kerrotaan kauniista naamiosta, jota käytti rakastava mies, kunnes väsyi siihenkin petokseen ja heitti sen pois, hiukan epätoivoisena — ja havaitsi omien kasvojensa muuttuneen toivottua itseyttä vastaaviksi. Samoin tulisi meidän hunnuttaa ahneutemme, nykyinen epäluuloinen ja itsekäs saaliinhimomme alistumalla lakeihin ja laitoksiin, jotka huutavat "velvollisuutta ja palvelusta" kaikkien ihmisten korviin, meidän tulisi torjua pahaa niin kauan ja niin tehokkaasti, että laki lopulta muuttuu tavaksi ja ahneus ja itsekkyys lakkaavat olemasta maailmaa johtavina virikkeinä. Sosialismi on se naamio, joka tahtoo muovata maailman hyvien ihmisten haaveita vastaavan anarkismin muotoon.