Sosialismi ei ainoastaan viittaa, vaan vetookin nykyisen ajan rakentaviin ammatteihin, lääkäriin, insinööriin, arkkitehtiin, tieteellisiä periaatteita noudattavaan maanviljelijään.

Kaikki sellaiset henkilöt, mikäli he todella ovat tehtäväänsä kiintyneet, mikäli ovat ammattinsa arvoiset, joutuvat pakostakin pahoittelemaan yksityisen hyötymisen huomioonottamista, halpamaista säästeliäisyyttä, joka alinomaa rajoittaa ja haittaa heidän työtänsä ja palvelustaan voitto-osingon tai jonkin rahallisen keinottelun hyväksi. He ovat toistaiseksi suhtautuneet sosialismiin karsaasti, ja syynä ovat olleet aatteen kannattajien tekemät virheet, se aivan suotta luotu luulo, että sosialismi tarkoittaa joko alhaison valtaa tai pedanttisten, epämiellyttävien virkamiesten vallassaoloa. He ovat kuulleet liian paljon kansanvallasta, liian paljon virkavallasta ja liian vähän rakentavasta työstä. Heistä on tuntunut siltä, että omaa voittoansa etsivä rahamies-liikkeenharjoittaja, joka tosin on usein inhoittava herra, on kuitenkin kaiken kaikkiaan parempi kuin joko huutaja-valta tai punaisten virkamerkkien valta. Kuten olen tässä kokenut osoittaa, eivät rahvaan valta ja virkavalta kumminkaan tyhjennä kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja. Tietämätön kansanvalta ei voi olla sosialistisen valtion määrätty hallitsija enempää kuin ahdasmielinen virkavaltakaan. Sosialistisen sivistyksen piirissä täytyy ainoan ajateltavissa-olevan hallituksen nojautua toimivaan yhteismieleen, jonka täytyy olla laadultaan rakentava ja yritteliäs, koska sosialismi on toteutettavissa ainoastaan sellaisen mielen luomisen avulla. Sosialistista valtiota ei voi olla olemassa, ellei sellaista mieltä ole olemassa, ja yhteismieli voi tuskin ilmaantua, ellei jokin sosialismin muoto anna sille aineellista hahmoa. Ainoastaan älykkään yhteismielen vallitessa voivat näiden rakentavien toimialojen haaveet päästä tehokkaasti toteutumaan. Mitäpä yksityistä hyötyä voi löytyä esimerkiksi yleisestä terveyttämisestä, tautien hävittämisestä, suunnitellusta yleisen terveyden valvonnasta, lasten kuolleisuuden vähentämisestä? Millainen yksityisen voiton ajatus voisikaan yllyttää rappeutuvia rautateitämme ja lamaannustilassa olevia teollisuusmonopolejamme noudattamaan uusia puhtaita menetelmiä? Niin kaun kuin liikkeet tuottavat voittoa, ne noudattavat nykyistä suuntaa. Uudenaikainen arkkitehti tietää ja insinööri tietää, että voisimme nykyjään rakentaa itsellemme täysin puhtaita, savuttomia, oivallisia kaupunkeja, joissa olisi puhdasta vettä yhtä runsaasti kuin muinaisajan Roomassa, yhtä paljon puhdasta ilmaa kuin Engadinissa, ellei yksityisomistus olisi esteenä. Kukapa voisi sitä epäillä, jos ymmärtää, mitä lääkäri, sähköinsinööri tai oikea arkkitehti ymmärtää? Näillä aloilla toimivat parhaat miehet epäilemättä haluavat kiihkeästi päästä työskentelemään elämän rajattomien mahdollisuuksien nojalla, sellaisten hajoittamis- ja uudestirakentamismahdollisuuksien pohjalla, joiden havainnolliseen tajuamiseen heidän ammatillinen harjoituksensa tekee heidät kykeneviksi! Se, mikä on heidän esteenään, on meidänkin esteenämme: sosiaalisen organisation puute, individualistinen itsekkyys, näkökulman ahtaus, omahyväisyys, tietämättömyys.

Tämän käsitettyään he varmaan pakostakin kääntyvät, samoinkuin me sosialistit, kaikkein eniten luovaa työtä edellyttävään ammattiin, siihen suureen kutsumukseen, jonka nojalla jokainen sukupolvi uudistaa maailman "aatekehää", opettajiksi!

Tämän kirjan silmämääränä ja tarkoituksena on ollut alusta alkaen tehostaa sosialismin sielullista laatua, väittää, että sen tehtävänä ovat omaisuutta koskevat sopimukset ja uudestijärjestämissuunnitelmat, toisin sanoen suunnitelmat, jotka tähtäävät ihmisten ajatuselämässä, heidän toimintahengessään ja tavallisessa aatekehässään tapahtuviin muutoksiin ja avartumiin. Ellette voi muuttaa ihmisten mieltä, ette voi toteuttaa sosialismia, ja kun olette saaneet selviksi ja yleisesti omaksutuiksi eräät suuret vakaumukset, sosialismi muuttuu tieteen, suunnitelmien ja sovelletun älyn asiaksi. Sillä kannalla on rakentava sosialisti. Siitä syystä hän julistaa täysin loogillisesti opettajan tilanteen herraksi. Sosialistinen liike on pohjimmaltaan opetusta, ja sosialistiselta näkökannalta ovat maailman tärkeimpiä henkilöitä ne, jotka opettavat — en tietenkään tarkoita vain niitä, jotka jakavat opetusta kouluissa, vaan tarkoitan kaikkia niitä, jotka esiintyvät opettajina saarnastuoleissa, kirjoissa, sanomalehdissä, yliopistoissa ja luentosaleissa, parlamenteissa ja neuvostoissa, kaikenlaisissa keskusteluissa, yhdistyksissä ja kokeissa ja viimeisinä luettelossani, mutta kaikkein tärkeimpinä, niitä äitejä ja äidillisiä naisia, jotka opettavat pieniä lapsia niiden varhaisimpina vuosina. Jokainen, joka esittää uuden ja pätevän aatteen tai suorittaa uuden keksinnön, on opettaja tässä mielessä.

Nämä opettajat uudistavat yhteisesti, alinomaa, yhteishenkeä, kollektiivista mieltä. Mikäli he toisiaan seuraavien sukupolvien aikana omaksuvat sosialismin ja siirtävät seuraavalle sukupolvelle sen hengen,, sosialismi pääsee yhä lähemmäksi päämääräänsä.

2.

Nykyjään on Amerikassa ja kaikissa Länsi-Euroopan maissa yhteismieli, julkinen mielipide, jonka muodostavat mitä satunnaisimmat ja mielenkiintoisimmat aineosat. Se ei ole kansallinen eikä rodullinenkaan asia, vaan merkillisesti kansainvälinen, omituisesti kaikilta tahoilta tuleviin ajatuksiin vastaava, se on jotakin, mitä lienee, täällä epämääräinen, tuolla selvä, täällä hajallinen, tuolla keskittynyt. Sosialistilta vaatii mitä kiinteintä huomiota tämä jokin, mitä on perin vaikea määritellä ja mahdoton kieltää — sivistynyt tunto, aikamme ajatus, maailman mieli. Sillä on omat elimensä, omat välineensä, mutta sitä on yhtä vaikea sijoittaa kuin ihmisen sielua. Me tiedämme, että jossakin kohden ihmisen aivoissa ja ruumiissa elää hänen itseytensä, että aivot on säilytettävä eheinä ja että niitä on ruokittava, jotteivät kuole ja jottei koko ruumis kuole, mutta sittenkään ei käy sanominen, että se piilee tuossa solussa — tai toisessa. Yhtä salaperäisesti hajautuneena on ihmiskunnan tajuntakin olemassa. Kukaan ihminen, mikään järjestö, mikään arvovalta ei voi olla muuta kuin sen osa. Ainakin kaksi kertaa ovat osat yrittäneet olla kokonaisuus; katolinen kirkko ja Kiinan akatemia ovat kumpikin tavallaan yrittäneet näytellä koko ihmiskunnan yhteismielen osaa ja ovat epäonnistuneet. Kaikki yksilöiden saavutukset, hienot kirjat, loistavat runoelmat, suuret keksinnöt, uudet yleistykset, ajattelulle uhratut elämät, ovat vain välkähdyksiä tässä valtavassa moraalisessa ja älyllisessä olennossa, joka on nyt kehittymässä itsetietoiseksi ja tarkoitukselliseksi, aivan samoin kuin lapsi kehittyy varhaisesta itsetiedottomuudestaan välttelevään, epämääräiseen, mutta eittämättömään itseytensä tuntoon. Tämä yhteismieli on täytettävä ja ravittava sosialistisella suunnitelmalla, sen tulee ottaa vastaan ja sulattaa suuri aatteemme. Siinä on sosialismin todellinen tehtävä.

Ajateltakoon yleismielen elimiä ja välineitä sellaisina kuin ne näemme nykyjään Englannissa tai Amerikassa. Kuinka uskallettuja ne ovatkaan ja kuinka satunnaisia! Tämän omituisen ajatustoiminnan pohjalla on tavallisen ihmisen äly, joka oli aikoinaan viljelemätön ja kykeni ottamaan vastaan ainoastaan juttujen ja huhujen karkeita, epäselviä ilmauksia, mutta joka nyt nopeasti sivistyy, ainakin lukemisen ja kirjoittamisen tasolle, ja jossa kirjalliset vaikutukset herättävät yhä enemmän vastakaikua. Väestön suuri joukko on nykyjään tosiaankin kuin savea, joka on aikaisemmin vain kaikkea vaimentanut, mutta jonka tämä kasvatustoimi, kuin jokin saveen vaikuttava kuivaava ja kuumentava voima, tekee kaikuvaksi, joten se kykenee tavallaan vastaamaan siihen suunnattuihin vaikutelmiin epämääräisesti kumisten. Tämän suuren joukon läpi huhuilevat, vetoavat siihen eri tavoin, eri tasoilta ja eri tarkoituksin useat organisatiot, järjestelmät, joiden arvo ja voima ovat tuntemattomat. Sen vastaus sellaisenaan, monilukuisuuden vuoksi persoonattomana ja epäselvästi ilmaistuna, on laajalle ulottuva tunteenomainen virike.

Tämän pohjajoukon yläpuolella on kasvava määrä sellaista ainesta, jossa ilmenee jonkinlaista tietoista ajatuselämää. Sen perusaatteet, sen ennakkokäsitykset on luonut sosiaalisten perintätapojen sekoitus, joka on opittu kotona ja koulussa ja ajan tapojen ja toiminnallisten tottumusten antamien vihjeiden nojalla. Se kuitenkin lukee ja kuuntelee jossakin määrin. Ja hajallaan, siellä täällä, on väkeä, joka tosiaankin oppii, tosiaankin lisää ja kasvattaa tietojansa, tosiaankin ajattelee ja keskustelee — ihmisiä, joita sopii nimittää maailman aktiivisiksi mielisoluiksi. Heidän aatteensa leviävät ihmisten suureen joukkoon niinkuin virikkeet kudokseen, jonka hermosto ei ole vielä täysin haarautunut, ne leviävät kirjeiden ja lentokirjasten, luentojen, aikakaus- ja sanomalehtiartikkelien, saarnastuolin, järjestelmällisen aatteenlevittämisen, poliittisten näytösten ja taisteluiden avulla. Vaikutus on kokonaisuudessaan melkoinen, mutta sosialistin on sittenkin syytä silmäillä tarkasti näiden nykyisen ajan älyllisten liikkeiden pohjalla olevia taloudellisia prosesseja. Lukuunottamatta yliopistoja ja useita muita julkiseen kasvatukselliseen organisatioon kuuluvia laitoksia, lukuunottamatta muutamia saarnastuoleja, jotka on varustettu erikoisilla tiedonjakajoilla ja jotka toimivat ajatuksen ja ajatuksenilmauksen vapautta rajoittavissa olosuhteissa, lukuunottamatta joitakin puutteenalaisia, varattomia aatteenlevittämispyrkimyksiä, on kaikki nämä nykyisen julkisen ajattelun ja keskustelun välineet luonut kaupallinen välttämättömyys, joka yhä pitää niitä voimassa.

Ajateltakoon esimerkiksi sitä luullakseni verrattomasti tärkeintä nykyisen ajan aatevälinettä, joka on täysi-ikäisten suurelle enemmistölle ainoa aatteiden välittäjä, sanomalehteä. Se on yleinen huokeutensa vuoksi, ja sen huokeus johtuu siitä, että tuotantokustannukset korvaa yksityisliikkeiden ilmoituksista saatu maksu. Sanomalehti on suuressa määrässä kilpailun loinen; sen arvostelut, väittelyt, kirjeenvaihtajain tiedonannot ovat liikkeen näkökannalta kirjoitetut kilpailevien tupakka-, saippua-, lääkeilmoitusten ja muiden samanlaisten takapuolelle. Yksikään sanomalehti ei voisi pysyä pystyssä vain lehden myynnistä saatujen varojen nojalla, ja samoin on useimpien yleistajuisten aikakaus- ja viikkojulkaisujen laita. On erittäin todennäköistä, että se, mikä ehkäisee julkista ilmoittamista toisilla tahoilla, esimerkiksi kielto kiinnittämästä ilmoituksia aitoihin ja muureihin, näköalojen, rautatievaunujen ja rakennusten suojeleminen ilmoittajalta, yllyttää mielenkiintoisen kirjallisuuden tuottamiseen. Sanomalehdissä ja aikakauskirjoissa julkaistujen asioiden tulee välttämättä olla ilmoittaville liikkeille hyväksyttäviä, ei ainakaan liian avoimesti heidän etujansa vastustavia. Näine rajoituksineen sanomalehti tarjoaa nykyaikana omituisen vapaan ja vaihtelevan kentän keskusteluille. On kuitenkin ilmeistä, että edistyminen kohti sosialismia edellyttää, ellei sanomalehden täydellistä tuhoamista, niin ainakin erittäin syvää tässä kansanomaisen ajatuksen aineellisessa aluksessa tapahtuvaa muutosta…