Sanomalehti kylvää aatteita. Samoin kirja ja lentokirjanen, ja näiden viimeksimainittujen leviäminen ei nykyisin riipu niiden ilmoitusväline-arvosta siinä määrin kuin sanomalehden. Niistä saadaan myymällä riittävä hinta. Nykyaikainen keskinkertainen teos, jonka nimellishinta on kuusi shillingiä, maksaa itsensä ja tukee tuottajiaan. Samoin on, joskin rajoitetummassa määrässä kuuden pennyn lentolehtisen laita, mutta kirja, enempää kuin lentolehtinenkään, ei leviä niin laajalti yleisön keskuuteen kuin puolen pennyn ja pennyn lehdet. Kirjaliikkeen menetelmät ja välineet ovat kehittyneet kenenkään niitä suunnittelematta; ne muuttuvat, ja kukaan ei kykene ennustamaan niiden muutoksista koituvia seurauksia. Nykyaikana vallitsee huomattava liike uusien kirjojen hinnan alentamiseksi, ja näyttää siltä, että hinnan alenemisen tulee korvautua lisääntyneen menekin nojalla ja osittain siten, että uusia kirjoja käytetään ilmoitusvälineinä. Monet otaksuvat tämän uusien kirjojen hinnan alenemisen vaikuttavan haitallisesti kaikkien etuihin, kaikkein kehuvimmassa merkityksessä kansanomaisia kirjailijoita lukuunottamatta. He uskovat sen lisäävän uusien kirjailijoiden vaikeuksia ja auttamattomasti köyhdyttävän kirjallisen elämämme kaikkein hienoimpia aineksia, niitä omalaatuisia ja poikkeuksellisia henkiä, jotka vetoavat sivistyneeseen arvostukseen eivätkä kehen tahansa kadunkulkijaan. Tämä voi olla totta tai erehdystä; sosialistien mieltä kiinnittää tässä se seikka, että on käynnissä tapahtumasarja, joka todennäköisesti tulee vaikuttamaan mitä kauaskantavimmalla tavalla yhteismieleen, siihen koko yhteisön ajatustoimintaan, jota yhteiskunnan edistyvä organisoiminen välttämättä edellyttää. Se on tapahtuma, joka voi levittää erästä kirjailijatyyppiä laajoille aloille, voi vaientaa tai masentaa toisen, voi vaikuttaa alentavasti ja huonontavasti asioiden pohtimistapaan ja tulee epäilemättä tekemään kirjallisuuden ilmoittavien liikkeiden mielisuosiosta riippuvaksi paljoa suuremmassa määrässä kuin nyt. Sosialisteina he eivät kuitenkaan muodosta itselleen tästä asiasta minkäänlaista mielipidettä; heidän toimintasuunnitelmansa jättää sen kerrassaan huomioonottamatta…

Kirjat ja sanomalehdet muodostavat kaksi nykyaikaisen yhteiskunnan tärkeintä henkistä elintä, mutta melkein yhtä tärkeä on se suuri aatteidenlevittämislaitos, jonka muodostavat tuhansien lahkojen ja seurojen saarnastuolit ja luentosalit. Kaikkiin näihin asioihin nähden sosialismi on tähän saakka pysynyt mielettömällä laissez faire-kannalla…

Toistaiseksi olen tarkastellut yhteismieltä ainoastaan ajatustoimintana, mutta sillä on paljoa vakavammat ja paljoa välittömämmät tehtävät kansanvaltaisessa valtiossa. Tulee muistaa, että sen asiana on sosiaalisen järjestyksen ja kehittymisen tahtominen. Kaikissa maissa on tämän tahdon määrittelemistä ja ilmaisemista hoitava koneisto moniosainen. Nykyaikaisissa läntisissä valtioissa yleisesti käytetty menetelmä on se, että asioista äänestää lukuisa äänivaltaisten joukko, johon näyttää vähitellen tulevan kuulumaan koko täysi-ikäinen miespuolinen väestö, ellei maan koko väestökin. Se on merkillinen, mutta kenties välttämätön menetelmä. Itse asiassa ajatuksen täytyy tihkua läpi aina tavalliseen mieheen saakka kaikkia omituisia ja satunnaisia tiehyitä pitkin, sanomalehtien välityksellä, jotka ovat ilmoituslehtiä, kirjojen avulla, jotka voivat joutua boikottauksen alaisiksi "kirjasodassa", saarnastuoleista, jotka on vannotettu noudattamaan määrättyä oppia, ja luentosaleista, joita pitävät yllä rikkaitten antimet; sen täytyy saavuttaa hänet, sekaantua yleistettyihin tunnevoimiin salaperäisesti rahoitetuissa vaalitaisteluissa ja sitten palata yhteisratkaisuna. Tuskin luulisi olevan valtiomiehellä tai sosialistilla tärkeämpää tutkittavaa kuin näitä tapahtumia ja menetelmiä koskeva tiede. Maailman on kuitenkin vasta tuotettava tämän tarpeenvaatiman yhteispsykologian alkeelliset yleistyksetkin.

3.

Nyt kehoitan lukijaa erittäin huolellisesti tarkastamaan, kuinka sosialistinen liike — tämä nimitys nyt käytettynä avarammassa merkityksessään — suhtautuu tähän erittäin epämääräiseen ja erittäin todelliseen sosiaalisen kehityksen tulokseen, yhteismieleen, ja mitä se oikeastaan pyrkii saamaan aikaan tässä yhteismielessä.

On huomattava, että tämä mieli on nykyjään sekasortoisessa tilassa, täynnä ristiriitaisia vaikutteita ja keskenään kiisteleviä virikkeitä. Se on kuin erittäin hämmentynyt ihmismieli, sillä ei ole mitään selvää päämäärää, se kykenee vain epämääräisesti ilmaisemaan, mitä tahtoo tehdä, siinä on virikkeitä, haaveita, se aloittaa ja unohtaa. Sitäpaitsi sitä haittaa sisäinen hajanaisuus, joka tarkoin vastaa psykologiassa persoonallisuuden jakautumisen nimellä mainittua omituista sielullista häiriötä. Sillä ei ole selvää käsitystä koko itseydestään, se kuljeksii unohtaen oman nimensä ja osoitteensa. Eräät osat, esimerkiksi Saksa, ajattelevat itsensä suuriksi tekijöiksi, toinen osa ajattelee itseään katolisuutena, toinen valkoisena rotuna tai Judeana. Toisinaan koko sekasorto ei näytä miltään muulta kuin parantumattomalta mielettömyydeltä, sielullisten elementtien kaaokselta, jossa kummittelee vastustamattomia ja hajanaisia piintyneitä mielikuvia. Tämä, kuten lukija muistaa, on ytimenä Flaubertin alakuloisen iroonisessa katkelmassa Bouvard et Pécuchet.

Sosialistinen liike merkitsee oleellisesti tätä: se on yhteismielen ristiriitaisessa sekasorrossa ilmenevä pyrkimys itsensä-keräämiseen, hallitsevan itseyttä koskevan käsityksen kehittelemiseen ja vakaannuttamiseen. Se on kuin henkilö, joka päättävästi kysyy itseltään "Kuka minä olen? Mitä teen itselleni? Minne olen ajautumassa?" ja vastaa, ensin epäröiden, epämääräisesti, sitten selvästi ja varmasti.

Sosialistinen liike ei ole tältä näkökannalta vähempää kuin ihmiskunnan yhteisen itsetajunnan kehittelemistä. Sen täytyy niinmuodoin välttämättä olla kansainvälinen ja avoin, se ei saa suostua mihinkään rotua tai väriä koskevaan ennakkoluuloon. Nämä kansalliset ja rodulliset yhteistajunnat ovat nykyjään niin epämääräisiä ja häilyviä kuin usva tai pilvet, ne sulavat, liukenevat toisiinsa, yhtyvät, hajautuvat. Nykyaikaisissa oloissa ei voi minkään kansakunnan mieli säilyä selvästi eristettynä; Japaninkin mieli tulee nyt ihmisajatuksen yhteiseen sulattoon. Me sosialistit omaksumme nyt sen väitteen, jonka varhaiset kristityt esittivät ensimmäisinä: että ihmissuku on yksi perhe ja yhtä ainesta, että samarialainen, joka kumartuu tien vieressä makaavan haavoittuneen muukalaisen puoleen, on veljemme pikemmin kuin leviitta…

Sosialistisen aatteenlevittämisen tulee, tosin varsin toisenlaisessa mielessä, olla tulevaisen ihmissuvun itsetajunnan siemenenä. Sosialismin tarkoituksen saavuttamiseksi täytyy sen hajanaisten kirjoitusten, sen pirstoutuneiden, epäselvien ja hämärien lausumien kasvaa korkeammiksi, leveämmiksi ja kookkaammiksi, tulla voimallisemmiksi, kerätä kehäänsä kaikki ilmaisukeinot, kehittyä järjestetyksi ajatuksen, taiteen, kirjallisuuden ja tahdon järjestelmäksi. Nykypäivän sosialistisen aatteenlevittämisen täytyy luoda huomispäivän koko julkinen mielipide tai epäonnistua, sosialistien täytyy toimittaa sen vähäisen hapatuksen osaa, joka hapattaa koko maailman. Elleivät he sitä tee, he kärsivät täydellisen häviön…

4.