Uusia maailmoita vanhojen sijaan

by H. G. Wells

Tämä käsitys, jonka mukaan sosialismi lopulta merkitsee ihmiskunnan moraalista ja älyllistä synteesiä, josta voi koitua uusi kasvu, edellyttää kaikille sosialistien toiminnoille asetettavaa uutta kelpoisuuskoetta — ja avaa kerrassaan uusia aloja tutkimukselle. Tarkastakaamme sosialistisen kannan erikoista vaikeutta. Me tahdomme hävittää kapitalistisen kilpailujärjestelmän, joka omistaa ja kannattaa nykyisiä sanomalehtiämme, lahjoittaa ja testamenttaa rahoja yliopistoille, perustaa uusia saarnastuoleja, julkaisee, ilmoittaa ja ostaa kirjoja; meidän tulee järjellisinä olentoina kysyä, mitä uusia välineitä meillä on tarjottavana niiden satunnaisten ja epätyydyttävien menetelmien sijaan, joiden nojalla nykyjään ajatuksia levitetään ja vaihdetaan. Näyttää melkein siltä kuin nykyinen sosialismi hengittelisi julkista mielipidettä, niinkuin keskiajalla hengiteltiin ilmaa, tietämättä, että se on olemassa ja että sitä voidaan pilata tai pitää raittiina. Niinpä olemmekin tässä suhteessa kaikkien valmiiden ja kypsytettyjen sosialististen ehdotelmien kehän ulkopuolella. Sosialismin vastustaja voi yhä vielä huomauttaa, että sosialismi voi tuhotakin itsensä tukkimalla oman ajattelunsa tiehyet, ja sosialistin täytyy vielä vastata epämääräisin ja ylimalkaisin lausein.

Meidän täytyy taata yhteismielen jatkuvaisuus; siinä on ilmeisesti sosialismin ensimmäinen välttämätön ehto. Yritys toteuttaa Marxin esittämää demokraattisen sosialismin aatetta ilman sitä voisi helposti johtaa päättömän keskoismonstrumin synnyttämiseen; hallinnollisen sosialismin tasaisen kehityksen olisi luovutettava maailma virkavaltaiselle mandariiniluokalle, omahyväiselle, häiritsevälle ja kaikkea uutta oppia kaihtavalle, ja sen keralla kuolisi viisaus. Me sosialistit emme kumminkaan kykene suunnitelmissamme asettamaan minkäänlaista ehdotonta estettä näiden mahdollisuuksien tielle. Tässä voin ehdottaa ainoastaan mitä ylimalkaisimmin menetelmiä ja eräitä periaatteita. Ne olisi määriteltävä oleellisesti sosialismille välttämättöminä, mutta toistaiseksi niitä ei ole määritelty. Ne tulee vielä liittää sosialistiseen uskoon. Ne kuuluvat oleellisina periaatteina siihen liberalismiin, jonka jaloista pyrkimyksistä sosialismi sai alkunsa, mutta ovat periaatteita, jotka valitettavasti eivät vielä nytkään ole saaneet sijaansa minkään sosialistisen yhdyskunnan perusvaatimusten joukossa.

Ensimmäinen näistä periaatteista on lausuntavapaus, toinen kirjoittamisvapaus ja kolmas yleinen tietojen jako. Sivistyneessä valtiossa täytyy jokaisella olla vapaus tietää, tiedon tulee olla vapaasti saatavissa ja käsillä, ja jokaisen täytyy saada vapaasti keskustella, kirjoittaa, ehdotella ja suostutella. Näitä vapauksia tulee valvoa kuin pyhiä asioita. Ihmisen viljelemättömään luontoon ei kuulu minkään sellaisen vapauden kunnioittaminen; se ei kuulu myöskään virkavaltaiseen mielenlaatuun. Päinvastoin: halu tukahduttaa mielipiteitä, jotka vastustavat omia mielipiteitämme, on ihmisluonnossa melkein vaistomainen. Se on vietti, joka meidän tulee kukistaa. Väittelyn moitteettomuutta kannattaa kultivoitu kunnioitus, luonnollisen vietin ojentajana; ihmisiä täytyy totuttaa kaihtamaan obskurantismia, moitteenalaista perustelua tai arvovaltaista mielipiteen kumoamista, kun mielipide suuntautuu heitä vastaan. Englannissa sellaista hyvää taipumusta on jo olemassa suuressa määrin, sitä on meillä viljelty ainakin seitsemänneltätoista vuosisadalta alkaen. Amerikka sitävastoin — päättäen niistä kokemuksista, joita keräsin lyhyen vierailuni aikana Yhdysvalloissa — on tässä suhteessa taantunut aikaisemmalta brittiläiseltä kannaltaan; siellä vallitsee karkeata enemmistön tyranniutta julkaisutoiminnan alalla, epä-englantilaista taipumusta boikottaamaan kirjastoja, kirjoja, kirjailijoita ja julkaisuja mitättömistä syistä, lisääntyvää taipumusta käyttää postilaitoksen apua epäsuotaviksi katsottujen mielipiteiden leviämisen esteeksi. Nämä avointa asiain julkilausumista ja pohtimista ehkäisevät toimenpiteet ovat sivistystä-tuhoavia voimia.

Edellyttämällä, että nämä välttämättömyydet yleisesti tajutaan, voidaan määritellä sosialistisen valtion sielullisen olemassaolon seuraava välttämätön ehto: julkisen postilaitoksen puolueetonta jakelutoimintaa on laajennettava ja sen maksuja alennettava, niin ettei se toimi ainoastaan kirjeenvaindon välineenä, vaan levittää myöskin kirjoja ja sanomalehtiä, lentokirjasia ja kaikenlaisia painotuotteita. Postilaitoksen tulee muuttua kirjakauppiaaksi ja uutistoimistoksi. Ranskassa on jo niin sanomalehdistön laita; niitä ei kanna enää sanomalehtipoika, vaan ne toimittaa perille julkinen posti. Englannissa voivat herrat Smith ja Mudie ja muut sensuroida mielin määrin aikakauslehtiä ja kirjoja. Asian korjaaminen on vaivalloisempi ja kiusallisempi asia kuin kärsitty loukkaus. Englannissa enempää kuin Amerikassakaan ei ole mitään takeita, ettei julkista aikakauslehtien ja kirjallisuuden tuotantoa yhtäkkiä tukahduta jokin keinoteleva kirja- tai sanomalehtitrusti, joka pyrkii kiristämään tekijältä tai julkaisijalta suurempaa voitto-osuutta tai on osallisena finanssitoimissa, jotka voisivat joutua paljastuksen esineiksi. Kummassakaan maassa ei ole takeita, ettei joku hyväonninen monopoli-seikkailija pääse täydellisesti vallitsemaan sen ajatustiehyitä….

Sosialistinen valtio ei missään tapauksessa suvaitse sellaisia vaaroja; sen itsensä täytyy myydä sanomalehtiä ja kirjoja kaikkialla, tavallisen sanomalehtien myyjän ja kirjakauppiaan täytyy muuttua puolueettomaksi valtion virkamieheksi, joka saa työstään varman ja riittävän palkan nykyisten sattuman varassa olevien ansioiden sijaan. Ja tämän kirja- ja uutispostin ja kirja- ja sanomalehtiliikkeen laajennuksen ei tule olla ainoastaan kunnallinen, vaan mitä laajimmalle ulottuva valtion palvelus.

Jakelu on kuitenkin vain ongelman alku. Vaikeampi seikka on se, kuinka kirjat ja sanomalehdet saadaan painetuiksi ja julkaistuiksi. Tässä joudumme monimutkaiseen pulmaan, kun on sovitettava toisiinsa toisaalta ehkäisemättömän yksilöllisen ilmaisumahdollisuuden kieltämätön tarve, toisaalta julkinen omistus, ja sitäpaitsi on edessämme kysymys, kuinka kirjailijoita on kannatettava sosialistisissa oloissa. Tämän kirjan tarkoituksena on ainoastaan mahdolliseen ratkaisuun viittaaminen. Nämä ovat ongelmia, joita sosialistin on vielä perinpohjin pohdittava. Nykyjään saavat kirjailijat, joilla on liikeoveluutta ja jotka kykenevät herättämään mielenkiintoa, tuloja kirjojensa myynnistä, ja näyttää mahdolliselta, että heille maksetaan palkkaa samoin sosialisminkin vallitessa. Erikoisaloja käsittelevien teosten piirin ulkopuolella (sellaisten teosten kirjoittajia olisi kannatettava korkeakoulujen ja yliopistojen yhteydessä) on vaikea keksiä mitään muuta pätevää keinoa erottaakseen toisistaan ne kirjailijat, joiden tulee saada elatuksensa kirjailemisesta, ja ne, jotka eivät hyvällä syyllä voi sellaista vaatimusta esittää. Sosialismin vallitessa tulee kuitenkin olemaan yksityisen kustantajan ohella tai kerrassaan hänen korvaajanaan eräänlainen julkinen kustantaja.

Tässä kohden esiintyy jälleen vaikeuksia. On vaikeata ymmärtää, -kuinka voidaan täydellisesti välttää jonkinlaista sensuuria, jos on olemassa yksi ainoa yleinen valtion julkaisudepartementti, ja jos vaaditaankin jokaiselle halukkaalle oikeutta kustannukset ♦suorittamalla julkisessa kirjapainossa ja sitomossa painattaa ja sidottaa ja lähettää julkisuuteen tuotteita, jää sittenkin mieltä ahdistamaan epämiellyttävä yhdenmukaisuuden mahdollisuus. Mutta koko hallinnollinen sosialismi taipuu kannattamaan suuria paikallishallituksia, taipuu siihen ajatukseen, että maan, alkeisopetuksen, omnibusliikenteen, voimanhankinnan ja muun tulee olla keskiaikaisten ruhtinaskuntain kokoisia alueita vallitsevien kunnallishallitusten toimena; ja näyttää mahdolliselta otaksua, että nämä suuret yhteisöt, niiden vaiheille kehittyvä patriotismi ja eri yhteisöjen välinen kilpailu voi taata halutun vilkkaan ja kilpailevan julkaisutoiminnan, samoinkuin niiden välisestä kilpailusta nyt toivotaan yllykettä taiteelle ja rakennustoiminnalle sekä julkiselle arvokkuudelle ja komeudelle.[33] Kuten eräässä edellisessä luvussa (kahdeksannen luvun viidennessä kappaleessa) huomautin, ovat koristetaiteet jo pelastetut yksityisen liiketoiminnan huonontavalta vaikutukselta; nykyjään ei kukaan tahdo palata siihen asiaintilaan, joka vallitsi kuningatar Viktorian hallituksen alkupuolella, ja niin muodoin on syytä toivoa, että kunnallisista taidekouluista ja teknillisistä oppilaitoksista, joissa opetetaan kirjanpainamista, -sitomista ja muuta sellaista, voi luontevasti ja mukavasti kehittyä julkisia kirjapainoja, julkisia sitomoita ja kaikkia kirjateollisuudessa tarvittavia välineitä. Kunnat voisivat myös valita, kannattaa ja kunnioittaa kirjailijoitaan, julkaista ja myydä heidän teoksiaan ennen kaikkia muita maailmassa. Vielä tuntematon kirjailija voisi olla ylpeä, kun hänen teoksensa lähtisivät maailmalle jonkin suuren kaupungin vaakuna kanteen kuvattuna, ja mikä kaupunki hyvänsä voisi ylpeillä siitä, että sen vaakuna nähtäisiin klassilliseksi ja kuolemattomaksi havaitun teoksen kannessa. Niin on ainakin eräänlainen kilpailumenetehnä mahdollinen tällä alalla…

Tämä on kuitenkin vain ohimennen esitetty ehdotus monien mahdollisuuksien joukosta. Kaikissa näissä älyllistä elämää koskevissa seikoissa julkinen omistus ilmeisesti on järjestettävä ja se voidaan järjestää niin, että välttyy keskitys ja vaihtoehdoton valvonta. Muodostuipa julkinen kustannustoimi muuten millaiseksi tahansa, joka tapauksessa on kenelle hyvänsä suotava tilaisuus harjoittaa riippumatonta kustantajan ja kirjanpainajan tointa ja myydä ja ilmoittaa puolueettoman julkisen kirja- ja sanomalehtiorganisation välityksellä.

Minä tehostan jossakin määrin tätä kirjain julkaisemista koskevaa asiaa, koska on mielestäni huomattava ja valitettava seikka, ettei nykyaikaisessa sosialistisessa keskustelussa ollenkaan tajuta, kuinka suurta yleistä vahinkoa koituu tämän erittäin tärkeän toimialan jättämisestä yksityisten voitonhankinnan huostaan. Sosialistit näyttävät olevan valmiit tekemään kivihiilen ja maidon hankinnan sekä asunto-olojen järjestelyn kunnallisiksi asioiksi, kannattavatpa vielä kunnallisia teatterejakin, mutta kunnallista julkaisutuotantoa he eivät ole vielä ottaneet harkittavakseen. He jättävät kapitalistille vapauden johtaa heidän kirjatuotantoaan ja ehkäistä ja määrätä mielensä mukaan heidän henkistä ravintoansa…

Sanomalehdistön ongelma on kenties ratkaistava jotenkin rinnastamalla yksityinen liiketoiminta ja julkiset välineet. Sanomalehden voi käydä kuinka tahansa jo läheisessä tulevaisuudessa; tuntuu näet varmalta, että se nykyisessä muodossaan on erinomaisen ohimenevä ilmiö, ettei se enää edusta eikä vallitse julkista ajatusta niinkuin kuningatar Viktorian hallituskauden keski- ja loppuaikoina ja että julkisen keskustelun siirtyminen pois sanomalehden palstoilta on jo alkanut. Sekä Englannissa että Amerikassa näyttävät yleistajuiset aikakausjulkaisut ottavan haltuunsa yhä suuremman osan julkista ajattelua. Sanomalehti näyttää olevan siirtymässä perinpohjaisten muutosten vaiheeseen.